2010, Retket

Kari ja muita onnettomuuksia

Lauantaina 7.8 Vesi-Veijolla suunnattiin taas yöretkelle. Matkasta kehkeytyi varsinainen seikkailu, johon saatiin draaman kaaren mukainen hurja loppu.

Alku oli kuten jokainen päivä tänä kesänä: hellettä eikä juurikaan tuulta. Puksuteltiin moottorilla Kalkkirannan kupeeseen, josta kuului jazzin jumputusta. Tarkoitus oli tyylikkäästi purjehtia rannan ohitse, joten vaihdettiin hetkeksi purjeisiin. Tuuli tyyntyi pian täysin, joten vaihdettiin takaisin moottoriin. Paitsi ettei moottori halunnut töihin, sillä käynnistysnaru jumiutui jonnekin sen sisuksiin. Tehtiin ensimmäisen kerran purjeilla laituriin kiinnittyminen.

Kapteeni räpläsi konetta jonkin aikaa. Naru ja sen myötä konekin alkoi taas pyöriä, joten matka jatkui. Suunnattiin Vitholmenin valkoisille kalliorannoille. Kalkkirannassa kelluessa oli huomattu, että sekä ison että fokan purjeet olivat hieman repeilleet. Tehtiin iltapuhteina hieman ompelutöitä, jotta repeämät eivät pahenisi ennen varsinaista paikkausta.

Aamulla herättiin usvaisaan (savusumuiseen), mutta helteiseen päivään. Aamupalaa syödessä seurattiin idästä kohti Helsinkiä suuntaavaa purjeveneiden jonoa. Päätettiin liittyä jonon jatkoksi ja palata Karhusaaren kautta kotisatamaan. Koska tuuli idästä, keksittiin harjoitella purjeilla liikkeelle lähtöä. Ensin ankkurin avulla keula menosuuntaan, jonka jälkeen purjeet ylös. Lähtö tapahtui varsin sujuvasti, vaikka ankkuri luisti eikä pitänyt paikallaan.

Kalkkiranta takanapäin

Vitholmen

Valkean saaren rannalla

Kuva

Iltapalaa kelpaa syödä tällaisen postikorttinäkymän äärellä

Kuva

Isopurje oli revennyt takasaumastaan noin 30 cm.

Kuva

Purjeveneiden jonoa kohti Helsinkiä

kuva


Kivi veden alla

Oltiin ylpeitä hienosta lähdöstä, kunnes kuului ”klonk-klonk”. Tietysti jotain jää huomaamatta ja tällä kertaa se oli väylämerkin viereinen kari, joka ei ollutkaan ihan väylämerkin vieressä. ”Klonk” kuului, kun kivi osui köliin. Toinen ”klonk”, kun köli taittui. Kolmas paukautti peräsimen irti.

Peräsimen alatappi oli taipunut, mutta se saatiin takaisin paikoilleen. Kölikin toimi, joten selvittiin säikähdyksellä. Peräsinremppaa olisi kuitenkin tiedossa. Päätettiin pysähtyä reitin varrella lounaalle Östholmenin retkisaareen, missä trangialla keiteltiin pataa ja käytiin uimassa. Tuuli tyyntyi, minkä vuoksi päätettiin jatkaa loppumatka moottorilla. Mutta moottori oli taas eri mieltä.

Östholmenissa lounaalla
kuva

”Sopii yrittää tähän muillakin purkkareilla”

kuva

Varppaamista

Tällä kertaa perämoottorin naru oli niin jumissa, ettei sitä saatu räpläämällä takaisin toimintaan. Kotimatkasta oli tulossa pitkä. Kapteenin kikkavarastosta löytyi varppaaminen, jolla päästiin kiertämään Östholmenin takaa selälle. Varppaaminen toimii niin, että laitetaan mies ankkurin kanssa keulaan. Ankkuri heitetään niin pitkälle kuin jaksetaan, ja sitten vedetään venettä sinne suuntaan.

Heti välittömästi, kun vene oli irti rannasta, peräsimen tappi katkesi. Ankkuroitiin niille sijoillemme. Kaiveltiin työkalupakista kaikenmallisia pultteja, klipsuja ja rautalankaa. Viritelmällä saatiin peräsin pysymään jotakuinkin paikoillaan. Jatkettiin sitten varppausta kohti selkää. Selällä päästiin purjeet ylhäällä kellumaan 2-4km/h tuntinopeudella eteenpäin. Matka sujui leppoisasti.

Paikattu peräsin

kuva

Ukkosen puuska

Kuului kaukaista jyrinää. Usvaisesta maisemasta ja pilvistä ei osannut sanoa, mistäpäin myräkkä oli tulossa. Säätutkakin näytti olevan epäkunnossa, mutta todennäköisesti jotain oli saapumassa etelästäpäin. Tehtiin suunnitelmat laituriin saapumiseen, jotta tehtävät olivat molemmille selvät, mikäli tilanne äityisi pahaksi. Tuuli alkoi puhaltaa hieman kovempaa ja kapteeni yritti ohjata suorinta reittiä maaliin.

Peräsimen viritelmä ei kestänyt tuulta ja se hajosi säpäleiksi muutama sata metriä ennen satamaa. Kapteeni alkoi tekemään uusintakorjausta. Perämies päästi fokan löysälle ja vahti, ettei törmätty rantoihin tai muuhun liikenteeseen saaren ja mantereen välissä.

Perämies katsoi saaren ylle ja kommentoi: ”Se ukkonen on nyt tuossa, lasketaanko fok…” Samantien iski valtava puhuri. Vesi-Veijo kallistui niin paljon, että istumalaatikko hörppäsi vettä. Kapteeni huusi vääntöä ihailevalle Perämiehelle: ”Löysää skuutti, löysää skuutti, löysäääää skuuttiiii!” Sekunnit ovat joskus pitkiä, mutta skuutti löytyi ja vene kipusi takaisin ylös. Kapteeni nakkasi ankkurin. Pimeys laskeutui.

Kun hurjin myllerrys hyytyi ehkä kahden minuutin kuluttua, perämies kiipesi keulaan pudottamaan fokan alas. Fokan skuutti roikkui irrallaan eli jotain meni siellä suunnassa rikki. Peräsin saatiin solmittua jonkinmoiseen kasaan. Vaihdettiin litimärkinä sadevaatteisiin. Tuulta ei ollut enää juuri ollenkaan, joten nostettiin ankkuri ja linkutettiin eteenpäin. Lopulta jäljellä olivat vain salamat ja sade eikä tuulta ollenkaan.

Kaivettiin airot esille. Perämies ohjasi, kun kapteeni meloi. Välillä molemmat meloivat. ”Tätä ei kai lasketa purjeilla rantautumiseksi”, vitsaili kapteeni, kun Vesi-Veijo oli saatu kiinnitettyä laituripaikalleen puolilta öin. Jälkeenpäin molemmat totesivat, että mikään muu ei tässä episodissa pelottanut kuin hurjat monihaaraiset salamat, joita paukkui ympärillä. Väsytti vietävästi.

Seuraavaksi Vesi-Veijon seikkailuissa on edessä useampia huoltoja.

 

Holkki on puskenut ulos peräsimestä, joka on myös hieman ratkennut

vene

Lähemmin tarkasteltuna myös ylempi tappi on taipunut

kuva

2010, Retket

Sipoon Kaunissaari ja Porvoo

Maanantaina 19.7 pikku purtemme lähti taas retkeilemään kotisatamastaan. Lähtö viivästyi, kun jälleen kerran Trangia oli jättäytynyt matkasta. Kapteeni kävi siis vielä noutamassa vastentahtoisen retkikeittiömme. Tuulta näytti olevan lupaavasti, vaikka matka alkoi vasta iltakuuden aikoihin.

Kiepautettiin Möholmenin edestä Kalkkirannan selälle koneella puksuttaen ja ihmeteltiin siinä edessä selällä moottorilla vastatuuleen etenevää purkkaria. Ihmetyksen aihe oli hurja keinunta. Kun Söderkullalandetin tuulensuoja ohitettiin, ei tarvinnut keinahtelua enää ihmetellä, koska aallokkoa todellakin oli metrin korkeudelta. Uskallettiin nostaa vain iso ylös. Luovittiin laajoilla kaarilla eteenpäin vastaiseen. Selän lopussa alkoi tuntua, että tuuli ja aallokko hieman rauhoittuvat, joten tempaistiin fokkakin esille.

Taas kerran saaren suoja veti meitä nenästä. Vesi-Veijo lähti Kaunissaaren edustalla hurjaan kiitoon niin, että koko miehistö sai työskennellä hiki hatussa. Kolmantena kertana saaren antama suoja jo ymmärrettiin ja käytettiin sitä hyväksemme, sillä moisessa sirkuksessa ei olisi ilman aallonmurtajaa saatukaan kovin helposti purjeita alas.

Sipoon Kaunissaari

Kaunissaaren satamassa oli hyvin tilaa parkkeerata, vaikka saavuttiinkin vasta ilta yhdeltätoista. Tutkailtiin lähiseudut ennen kuin tuli ihan pimeää.

Seuraavana aamuna sataman aallonmurtajan välistä näkyi, että aallokkoa on edelleen yhtä hurjasti. Ennustekin lupaili hellettä (mitäpä muuta) ja tuulta 13 metriä sekunnissa. Päätettiin suosiolla hengailla vielä toinenkin yö Kaunissaaressa.

Ilmoitustaululla kerrottiin, että sinilevähavaintojen vuoksi uimaan voi mennä vain omalla vastuulla. Silläpä sitten, koska vesi näytti ihan kirkkaalta. Puoliltapäivin vuorolaivan satamaan alkoi kasautua kymmeniä satunnaisia ja vakinaisia (tunnistaa kottikärrystä) Kaunissaaren kävijöitä. Christina(?)-kauppalaivan jäätelöt maistuivat aurinkoisena päivänä. Iltapäivällä lueskeltiin kannella mm. Montalbano-dekkaria.

Hartaasti odotettu kauppalaiva saapuu

Kohti Porvoota

Keskiviikkona tuuli oli jo huomattavasti tyyntynyt. Käännettiin keula kohti Porvoota ja annettiin myötätuulen viedä Porvoonjoen suulle asti. Matkalla katseltiin Onnellisten saaria, Nesteen öljynjalostamoa sekä sujahdettiin Emäsalon sillan alitse. Porvoon vierassatamassa ehdittiin viedä toisiksi viimeinen paikka. Satamakonttori sijaitsi pienen matkan päässä kahvilassa. Vierasveneilijöille oli tarjolla kadun toisella puolen ovikoodin takana suihkut, pesutupa, keittiö ja olohuone. Luksusta!

Ja näin sujahdetaan purjeilla sillan alitse

Kesäloman loppu pitää perinteisesti juhlistaa hyvässä ravintolassa. Eksyttiin Walgren’sille, jossa tarjoiltiin juuri sitä mitä haettiin eli suussa sulava illallinen. Perämies uhkasi palata veneelle laulellen merimieslauluja, mutta mieleen muistui vain lause ”hiiuli-hei huolta nyt ei…”

Porvoon Luksus-laiturilta pääsi näppärästi laivaan ja mantereelle

Seuraavana aamuna shoppailtiin Vanhassa kaupungissa hieman teetä ja suklaata sekä tutkittiin rannan veneilykaupan kaikki lokerot. Paluumatkalla tuuli oli vastainen, joten moottori lallatti aina Emäsalon sillalle saakka. Siitä eteenpäin enimmäkseen madeltiin, laahustettiin ja lilluttiin tuulen koko ajan heiketessä. Mutta perille kotisatamaan kuitenkin päästiin.

Ps. Jos joskus myöhemmin ihmetellään, millainen sää oli, niin tämän kesän osalta niissä kohdin, missä ei kirjailija ole huomannut mainita, on ollut poutaa ja hellettä – tuulta tuskin ollenkaan.

2010, Yleinen

Joe 17 -veneiden SM-kisat

Loviisassa järjestettiin tänä viikonloppuna Small ships’ race. Tapahtuman yhteydessä oli myös Jullejen kilpailut, joita Vesi-Veijon miehistö kävi seuraamassa lauantaina. Istuuduttiin kiikarien kanssa Tullisillalle. Kilpailuun osallistui vain kolme venettä, joiden purjenumerot olivat 123, 197 ja 457. Heti ensimmäisessä lähdössä oli dramaattinen käänne, kun kolmannelta veneeltä hajosi peräsin ja se hinattiin pois. Oltaisiin siis päästy heti mitaleille, jos oltaisiin uskaltauduttu kisaan 😀 

Myöhemmin helteisenä iltapäivänä käytiin Göteborgin ekojen ja talonpoikaisveneiden kisat.

Ensimmäinen spinnupurje on ylhäällä.

Kisa-Jullessa on hieman erilainen ison skuutti sekä purjeiden köydet.

Talonpoikaisveneet odottavat lähtömerkkiä.

 

2010, Retket

Retki Furuholmeniin

Viidestoista heinäkuuta purtemme lähti retkeilemään illansuussa. Suuntana oli Sipoon saaristo. Heti alkumatkasta huomattiin, että mukaan ei ollut tullut tärkeintä eli trangiaa. Ruokaa ei oltu syöty koko päivänä, joten ratkaisuksi keksittiin Karhusaaren kauppakahvila. Hieman ennen Karhusaarta vieno tuuli tyyntyi, joten laskettiin purjeet. Heti kun purjeet olivat alhaalla tuuli alkoi puhaltamaan kovemmin ja vettä satamaan. Ukkonen oli lähestymässä. Rantauduttiin rankkasateessa bensatankkien tuntumaan. Lihapiirakoita syödessä katseltiin, kuinka vastarannalla salamoi.

Kun ukkosrintamaan saatiin pieni tauko, jatkettiin matkaa eteenpäin moottorilla. Östholmenin ja Abborholmenin rannassa oli jo veneitä, joten kurkattiin niiden taakse Furuholmeniin.

Furussa oli vain yksi meloja syömässä eväitään. Harjoiteltiin rantautumista laituriin. Ensimmäisellä yrityksellä kapteeni huomasi ankkuriköyden olevan solmussa. Toisella kertaa köysi oli metrin liian lyhyt, mutta kolmas kerta toden sanoi ja päästiin laituriin. Furuholmenin kallioinen niemi toimii erinomaisesti aallonmurtajana. Kierreltiin tutustumassa saareen. Puuceitä ja grillauspaikkoja oli runsaasti. Paikat olivat siistejä ja hyvin pidettyjä, joten tämä retkisaari ansaitsi kymmenen pistettä.

Päätettiin käydä uimassa ennen kuin alkaa taas satamaan. Sade ei tullutkaan vaan kiersi kauempaa. Kapteeni aloitti virittelemään iltapuhteina Vesi-Veijon sähköjä. Perämies puolestaan testasi uutta virveliään ja onkeaan. Ongella kalaa tuli kaksi ahventa, kaksi särkeä ja kaksi muikkua (?). Kalat olivat niin pieniä, että ne oli parempi päästää takaisin kasvamaan. Madot myös loppuivat.

Kapteenin virittelyjen seurauksena hytissä paloi toinen valo sekä tietokoneen tuuletin tehosti ilmanvaihtoa. Yö oli erittäin lämmin ja kostea, joten tuulettimen tehtävä oli ihan mahdoton. Aamulla taivas selkeni, minkä jälkeen alkoi tuttu helteinen porotus. Aamu-uinnin jälkeen syötiin aamupalaa yhdessä sinttien kanssa. Todettiin, että paikka on erittäin kalaisa, kun sadat pikkukalat ilmaantuivat mussuttamaan porkkanaleivän paloja. Mitattiin veden lämpötilaa siinä samalla ja tulos oli merivedelle huikeat +23C.  

Lähdettiin puoliltapäivin paluumatkalle. Tuulta oli kerrankin mukavasti! Päästiin purjeilla kotisatamaan saakka vauhdin käydessä parhaillaan yli 10 km/h. Paluumatkaan meni noin tunti.

Sopivalla vaatetuksella säällä ei ole niin väliä.

Säätutkassa näkyy punaisia pilviä, joita on kivempi katsella terassilta kuin veneestä käsin.

Furuholmenin laiturissa.

Grillikatoksen reunalla oli jopa pelargonioita.

Mustikat ovat jo osittain kypsiä.

Saaren tutkiminen jatkuu.

Ukkosrintaman reunalla oli suuren suuri sateenkaari.

Onko tämä muikku?

GPS kertoo paluumatkalla nopeudeksi 8,9 km/h.

 

 

2010, Päiväpurjehdus

Uimaretki Möholmeniin

Heti kun oli päästy kotisatamaan sunnuntaina 11.7.2010 lähdettiin ensimmäiselle retkelle autokuskin kanssa. Suunnattiin kahdeksan aikoihin illalla Möholmenin retkisaareen.

Vesi-Veijo taitaa olla ainoita purjeveneitä, joilla pääsee uimarannan viereen. Muut joutuvat käyttämään saaren kärjessä olevaa laituria.

Saaressa on kolme grillauspaikkaa, katos on syvemmällä metsässä. Paikka on ilmeisen suosittu, sillä roskikset olivat täynnä. Nyt paikalla ei ollut ketään yhden jalkapallo-ottelun takia. Roskiksen ulkopuolelle jätetyt pussit olivat tietenkin lokkien ja muiden petolintujen levittäminä ympäri tannerta.

Uimaranta oli hyvä, vesi lämmintä. Nimettiin se Paulan rannaksi.

2010, Retket

Vuosaari – Sipoo

Vesi-Veijo onnistuttiin hätäparkkeeraamaan varsin hyvään paikkaan. Lähellä oli moottorihuolto, josta huoltomies Pale kävi katsomassa, mikä Johnssonia vaivasi. Diagnoosi oli, ettei Johnsson ollut nähnyt huoltoa pitkään aikaan. Tulpat vaihdettiin ja kone on taas kuin uusi.

Matkan viimeinen etappi alkoi sunnuntaina 11.7.2010 kello kolmen aikoihin. Tuulta oli vähän, joten purjehdittiin noin 5 km/h koko matka.

Vuosaaren satamassa oli isoja laivoja.

Kotisatamaan saavuttiin noin seitsemältä illalla. Vesi-Veijo on nyt onnellisesti laiturinsa nokassa.

 

2010, Retket

Espoo – Vuosaari

Matka jatkui Espoosta keskiviikkona 7.7.2010 kuuden aikoihin. Sää oli taas poutainen ja helteinen.

Päästiin käyttämään purjeita, jolloin nopeus käväisi jopa yli 7 km/h. Väisteltiin Ruotsin ja Tallinnan laivoja. Kapteeni bongasi kiikareilla Harmajan sääasemat.

Harmajan jälkeen tuuli tyyntyi, joten matka jatkui moottorilla – Aina noin kello 22 saakka, kunnes Johnson päätti, että se on antanut nyt kaikkensa. Se sammui siis kesken ajon eikä käynnistynyt uudelleen. Vedettiin purjeet ylös, vaikka tuulta ei ollut nimeksikään, jotta venettä pystyi hieman ohjaamaan.

Yriteltiin aikamme käynnistää moottoria, sitten odoteltiin puolituntia, että kone jäähtyy. Johnson ei lähtenyt käyntiin. Oli aika kilauttaa kaverille.

Päästiin purjeilla hieman vajaa kaksi tuntia Villingin itäkärkeen saakka, jolloin tuuli tyyntyi täysin. Kelluttiin auringonlaskua katsellen, kunnes Adeliina saapui kuin lastenlaulun Suomen Joutsen pelastamaan Vesi-Veijon merihädästä.

Ilta pimeni puolenyön jälkeen. Vesi-Veijo siirrettiin hinauksessa Vuosaaressa Vartiokylän lahdessa olevan sataman bensa-aseman laituriin hätäparkkiin noin puoli kolmen aikaan yöllä.

Torstaina aamupäivällä kapteeni kävi siirtämässä veneen hieman sivummalle bensiksestä, suljetun ravintolan laituriin.

2010, Retket

Lähteelä – Espoo

Tuulettomien säiden vuoksi bensaa oli kulunut siihen malliin, että tiistaina 6.7.2010 aloitettiin aamutuimaan bensanhakureissulla. Suunnattiin hieman takaisinpäin Porkkalan pääsatamaan Dragesvikeniin. Siellä saatiin kuulla, että moni muukin oli ollut samassa tilanteessa, joten bensa- ja juomavesisammiot olivat eilen tyhjentyneet. Kauppa aukesi vasta yhdeksältä, joten odoteltiin keitellen aamupalaa veneessä.

Kaupan poika kertoi, että bensatankit oli täytetty illalla, mutta vettä ei ollut. Tehtiin limu- ja eväsostoksia. Etelässä vaanivat synkät pilvet jyrähtivät, joten kaivettiin läppäri esiin. Kaupalla oli ilmainen langaton netti. Säätutka kertoi, että ainakin Porkkalan niemeä pitkin kulki ukkoskuuroja. Idässä hieman vähemmän, joten päätettiin jatkaa matkaa.

Heti alkuun iski rankka sadekuuro ja urhea perämies ohjasti Vesi-Veijoa läpi kaatosateen.

Lounasaikaan kurvattiin Stora Bergholmenin retkisaarelle. Kierreltiin tovi etsimässä sopivaa rantautumispaikkaa. Mitään laituria ei ollut, ainoastaan isot T- ja V-kirjaimet, joiden kohdalta rantautuminen oli mitä ilmeisimmin tarkoitus suorittaa. Keiteltiin maissa hernesoppaa.

Synkkiä pilviä näkyi etelässä enemmän ja enemmän sekä bongailtiin jo salamia. Päätettiin hakeutua rannan läheisyyteen.

Säätutkassa näkyi isoja ukkospilviä saapumassa Virostapäin, joten päätettiin rantautua Espooseen kuudenaikoihin. Vieraspaikka löytyi Espoon pursiseuran laiturista. Tilattiin noutaja ja jätettiin vene vuorokaudeksi laituriin. Kotona uni tuli silmään varsin nopeasti.

2010, Retket

Elisaari – Lähteelä

Herättiin aikaisin ja käytiin uimassa Elisaaren saunan rannassa. Maanantain 5.7.2010 etappi alkoi klo 8.30. Ensimmäiseksi palattiin vähän matkaa takaisin käymään kaupassa.

Porkkalan selällä tuli vastaan tutun näköinen alus. No, Valluhan se siinä!

Kolmas hellepäivä putkeen oli raskas. Purjehdittiin avomerelle päästyämme vastatuuleen 3 km/h, mutta luovutettiin muutaman tunnin räpiköinnin jälkeen. Saavuttiin Porkkalan niemen itäpuolelle Lähteelän satamaan hieman ennen yhdeksää. Satama oli suunniteltu päiväretkeläisille, sillä picnic-paikkoja oli runsaasti. Vessa löytyi vähän matkan päästä sekä uimaranta. Keiteltiin ensin lihapullamakaroonit, minkä jälkeen käytiin uimassa.

 

2010, Retket

Jussarö – Elisaari

Tuulta ei ollut lainkaan sunnuntaina 4.7.2010 klo 11, kun matka jatkui Jussaröstä kohti Inkoota. Suunnattiin moottorilla kohti saaristoreittiä.

Reitin kapeimmassa kohdassa oli Bärosundin lautta sekä molemmin puolin kaksi satamaa. Toisessa oli kahvila ja toisessa Sale-kauppa.

Kapeikon jälkeen lähdettiin seuraamaan kaislikkoon päättäväisesti kadonnutta isompaa purjevenettä.

Kapeassa kaislikkoisessa salmessa epäiltiin kerran jos toisenkin syväyksen riittävyyttä, mutta koska isompi oli mennyt edeltä, matkaa jatkettiin.

Periltä löytyi suuri Helsingin kaupungin retkisatama Elisaari, jossa oli ehkä sata venettä. Vesi-Veijokin laitettiin jonon jatkoksi kellon ollessa noin viisi. Elisaaressa palveluina oli kioski, suihkut (2e), vessat, telttailualue ja saunat.

Naapuriveneen laivakoira oli kiinnostunut iltapalasta.

Kapteeni testasi illan päätteeksi veneen uimaportaita.