Avainsana-arkisto: peräsin

Vesi-Veijo Partiopoukamassa

Vesi-Veijo vieraili Rekolan lippukuntien partioleirillä Partiopoukamassa, n. 20 km Porvoosta etelään Vessölandet-niemen (tai -saaren) eteläkärjessä. Tarkoituksena oli purjehdituttaa leiriläisiä Vesi-Veijolla sekä niemen takaa lainatulla Scout-jollalla. Lisäksi Veijon oli tarkoitus toimia tukialuksena vartiolaisten yön yli kestävällä melonta-vaelluksella, mutta suunnitelmat muuttuivat. Partiopoukaman rannat ovat matalia ja karikkoisia, minkä joutui Vesi-Veijokin huomaamaan.

Vesi-Veijo lähti Kapteenin ja Perämiehen ohjaamana leiriä kohden perjantaina 22.7. Vastatuuli oli luonnollisesti jälleen vallitseva tuulensuunta, mutta perille päästiin. Matkalla pysähdyttiin Onasin ulkoilualueella syömään.

Onasin ranta ei ollut kovin hyvä, sillä Vesi-Veijolle löytyi juuri ja juuri riittävän syvä kohta, mutta nousevat aallot keikuttivat venettä aika paljon. Rantauduttiin kuitenkin ruokataukoa varten. Rannalla huomattiin, että alue jatkui vielä niemen toisellekin puolelle, josta olisi ehkä voinut löytyä tuulensuojaisampi paikka. Ei kuitenkaan lähdetty siirtämään venettä, vaan ruoan jälkeen jatkettiin matkaa.

Tuuli oli noussut sen verran, että ei rantauduttu Partiopoukaman eteläkärkeen, vaan lähdettiin etsimään reittiä suojaiseen saunarantaan. Rannan lähestyessä joutuivat merikortin ja navigaattorin lukutaidot koetukselle. Löydettiin kuitenkin karien välistä väylä Poukaman suojaiseen saunarantaan, josta tuli sitten Vesi-Veijon satamapaikka leirin ajaksi. Myöhemmin selvisi, että Partiopoukamassa olisi ollut kolmas rantautumismahdollisuus alueen länsilaidalla, jossa on oikein poiju veneitä varten. Poijua hyödynsi leirin aikana kolme isompaa purkkaria, kun Espoosta ja Porvoosta saapuivat sikäläisten meripartiolippukuntien alukset.

Perämies lähti kotiin ja töihin jo seuraavana päivänä rakennusleirin alussa. Vesi-Veijo suuntasi kolmen miehen voimin hakemaan lainattua Scout-jollaa niemen toiselta puolelta. Scoutin laidasta paljastui isohko repeämä, jota ei oltu huomattu aiemmin. (Kuva ensimmäisen lasikuitukerroksen jälkeen).

Päätettiin kokeilla paikkaustaitojamme ja otettiin Scoutti kuitenkin hinaukseen.

Paluumatka sujui muuten hyvin, mutta karikossa kulkevan mutkaisen väylän kohdalla Vesi-Veijo harhautui hieman ja jäi lujasti kölistään kiinni aika suurelle ja laakealle kivelle. Kokeiltiin veneen heiluttamista, ankkurin heittoa ja moottorilla irrottamista, mutta ilman tulosta. Kapteeni vaihtoi uimahousut ja poistui veneestä tutkimaan tarkemmin kiveä. Vierelle sattui yksi pariskunta kanootilla, joka vei ankkurin pidemmälle, mutta kalliopohjassa ei se saanut otetta. Samoihin aikoihin läheisestä mökkirannasta saapui soutuvene apuun. H-veneen omistaja oli huomannut Vesi-Veijon ongelman ja tuli auttamaan irrottamisessa. Hänellä olikin kokemusta, koska kuulemma ”joka kesä täytyy ainakin kerran karille ajaa”.

H-veneen omistaja hyppäsi vantteihin roikkumaan, kyydissä olijat tulivat myös samalle laidalle, kun kapteeni työnsi vedestä käsin. Näin saatiin riittävä kallistus aikaan, jolla Vesi-Veijo irtosi kiveltä. Leirissä oli jo odoteltu meitä syömään, mutta kukaan ei meinannut uskoa, että oltiin karilla puolisen tuntia.

Kivi oli outo tapaus. Vahingosta viisastuneena Kapteeni saapui ruokailun jälkeen parin apulaisen kanssa poijuttamaan turvallisen väylän. Mutta vaikka kolme henkilöä etsi uiden sitä kiveä, jolle Vesi-Veijo oli jumittanut, sitä ei löytynyt. Kivestä saatiin kyllä näköhavainto myöhemmin leirillä, mutta palatessa paikalle se oli taas kadonnut.

Tässä karille ajossa Vesi-Veijolle ei käynyt mitään. Veneen irroitusyritys alkoi siinä mielessä väärin, että Kapteeni kevyimpänä lähti ensin uimaan. Kyydissä olijat tosin myöhemmin antoivat ymmärtää, että jos uintimatkaa olisi ehdottanut matkustajille, niin tuskin olisi ollut aikaa edes vaihtaa uima-asua päälle.

Toinen karille ajo sattui leirin ekana varsinaisena päivänä maanantaina, kun leiriläiset pääsivät ensimmäistä kertaa kokeilemaan kanootteja. Kanootit olivat etelärannan matalassa lahdessa, johon Vesi-Veijolla ei ollut mitään asiaa. Tarkoituksena oli, että melonnan yhteydessä viedään aina muutama leiriläinen kerrallaan purjehtimaan ja vaihdot suoritetaan merellä kanooteilla.

Etelälahden suu on aika kapea ja sitä on vaikea havaita läheltäkään. Kapteeni oli tilannut yhden kanootin lahden suulle vastaan navigointia helpottamaan, mutta se ei tullut sinne ajoissa. Päästäkseen saunarannasta etelärantaan Vesi-Veijo joutui tekemään pitkän kaarroksen, koska läheisten saarien ja rannan välinen salmi on hyvinkin matala. Vesi-Veijon etsiessä etelärannan lahdensuuta tapahtui pieni navigaatiovirhe ja jouduttiin liian pitkälle erään luodon väärälle puolelle. Tarvinneeko sanoa, että ko. puolella oli hyvin vähän vettä, mutta sitäkin enemmän kiviä. Joe17-purkkareissa on yksi suunnitteluvirhe: puoliksi kippaava köli mahdollistaa 0,5 metrin syväyksen, mutta peräsin ulottuu n. 70-80 cm syvyyteen. Kiville kun jouduttiin, niin köli nousi kuten pitääkin, mutta peräsin ei. Tällä kertaa peräsin oli hieman sivuttain (käännösyritys) ja kivi repäisi alemman holkin kokonaan irti ja palan peräsintä siinä samassa.

Heitettiin ankkuri hetkeksi ja nostettiin peräsin veneeseen. Leiriläisten purjehditus jäi siihen ja palattiin saunarantaan moottorilla ohjaamalla. Vaikka moottoriohjaus sopiikin joihinkin veneisiin, niin se ei selvästikään ole paras tapa ohjata Joea. Päästiin kuitenkin takaisin saunarantaan ilman enempiä haavereita. Vaurioiden tarkastelussa todettiin, että vain peräsin oli kärsinyt vaurioita veneen peräpeilin säilyessä ehjänä. Hyvä uutinen, koska venettä ei tarvinnut toimittaa korjaamolle.

Paluun jälkeen alkoi soittelu vakuutusyhtiöön, vahinkotarkastukseen sekä 118:n kautta paikallisille venekorjaamoille. Lisäksi piti alkaa pohtimaan, miten Vesi-Veijon saa takaisin kotisatamaan ilman peräsintä. Kapteeni ehti jo pyytää lähistöllä asuvien Joe-veneiden omistajien yhteystietoja Joe-purjehtijoilta, josko joku uskaltaisi lainata peräsimen kotimatkaa varten. Edellisen kesän pitkään kestänyt korjaamoreissu oli vielä hyvin tuoreessa muistissa.

Mutta joskus on tuuriakin. Ensimmäinen soitto venekorjaamoihin tärppäsi ja vietiin peräsin leirinjohtajan autolla Porvooseen JFK Serviceen korjattavaksi. Peräsin luvattiin perjantaiksi, mutta se olikin noudettavissa jo keskiviikkona. Kustannuksetkin jäivät huomattavasti edellistä peräsinrikkoa alhaisemmiksi, joten vakuutusyhtiötäkään ei vaivattu sen enempää.

Ohjelman täytteisen leirin aikana purjehdukset Vesi-Veijolla jäivät tekemättä. Leiriläiset pääsivät tutustumaan veneeseen muutama kerrallaan niin, että nousivat kyytiin keulasta ja sen jälkeen poistuivat uimatikkaita myöten. Leirin pienimmille tämäkin oli jo seikkailu. Leirin puolessa välissä posti toi odotetun paketin, josta löytyi Partiopurjehtijoiden lippu sekä viiri.

Leirillä kyllä purjehdittiin, mutta Kapteeni päätti käyttää siihen Scout-jollaa, joka oli saatu paikattua. Yhteistyössä tuki- ja vaihtoaluksena toimineen soutuveneen kanssa on kuitenkin vielä hieman treenattavaa. Scoutin lähtiessä ensimmäiselle purjehdukselle kaikkia köysiä ei vielä laitettu paikalleen, vaan tarkoitus oli laittaa ne merellä soutuvenettä ja ankkuria hyväksikäyttäen. Vaikka Scoutin syväys onkin vain n. 15 cm ja siinä on kippaavat köli ja peräsin, väylä Partiopoukaman saunarannasta merelle on kuitenkin liian karikkoinen, jotta siitä haluaisi purjehtia.

Soutuveneellä kesti lähdössä, joten lähdettiin edeltä Scoutilla, soutaen. Karikoista selvittyämme jäimme odottelemaan soutuvenettä, mutta sitä ei kuulunut. Aikamme odoteltuamme aloimme nostamaan purjeita omin voimin. Purjeiden nostaminen ja köysistön virittäminen onnistui, vaikka veneessä ei Kapteenin lisäksi ollut yhtään purjehduskokemuksen omaavaa henkilöä.

Hetken aikaa purjehdittuamme soutuvenekin tuli niemen takaa näkyviin, vain palatakseen sen taakse melkein samantien. Jonkin ajan kuluttua soutuvene uskaltautui hieman pidemmälle ja sieltä huudeltiin jotain mitä ei Scouttiin saakka kuultu. Purjehdittiin lähemmäksi, mutta koska soutuvene oli strategisesti sijoittunut karikon taakse, ei ollut toivoakaan päästä riittävän lähelle. Tuuli tuli soutuveneestä päin, joten äänet eivät kantaneet Scoutista sinne eikä soutuvene tullut viittoilusta huolimatta lähemmäksi.

Aikamme pyörittyämme ja kun kaikki olivat saaneet kokeilla ohjaamista, Kapteeni päätti suunnata rantaanpäin. Toiveena oli saada hinausapua soutuveneeltä väylän pahimman kohdan ajaksi. Ko. kohta oli siis hyvinkin kapea ja vastatuulessa siinä ei oikein luovita. Soutuvene pysytteli kuitenkin karien takana piilossa ja vasta, kun Scoutilla lähettiin yrittämään väylää pitkin, he tulivat huutoetäisyydelle. Kuulemma ruoka oli ollut valmista jo jonkin aikaa, mutta soutuveneen viestintälogiikka jäi hämäräksi.

Lopulta saatiin hinausköysi soutuveneeseen, mutta ongelmat eivät olleet siltikään ohitse.

Soutajina oli kaksi nuorta partiojohtajaa, jotka eivät saaneet venettä kulkemaan suoraan. Jonkin ajan kuluttua airot annettiin vain toiselle tilanteen selkeyttämiseksi, mutta kävi ilmi, että soutajalle oli jäänyt harrastusmoodi päälle. Soutaja kun harrastaa taitouintia, mikä se näkyi siinä, että alle 100 metrin matkalla soutuvene teki viidesti 360 asteen käännöksen.. Partiojohtajat tarvitsevat selvästi tukiopetusta soutamisessa.

Päästiin kuitenkin sen verran eteenpäin, että selvittiin vaikeimmaista kohtaa ohitse ja päästiin taas purjeilla eteenpäin.

Seuraavalla koulutuskerralla lähettiin taas kahdella veneellä liikenteeseen ja tällä kertaa soutaja sai veneen kulkemaan riittävän suoraan. Hyvin läheltä mennyt ukkoskuuro ajoi meidät kuitenkin nopeasti pois mereltä. Lasten iloksi koulutusmielessä kaadettiin Scoutti pari kertaa lahdella saunarannan tuntumassa.

Leirin loppuvaiheessa Kapteeni lähti toisen partiojohtajan kanssa palauttamaan Scouttia. Koska tuuli mukavasti ja nyt oli masto ylhäällä, Scoutti luonnollisesti purjehdittiin takaisin. Matalan syväyksen johdosta oikaistiin matalan salmen kautta. Kapteeni oli varma että Scoutin köli ottaa ainakin muutaman pohjakosketuksen, varsinkin kun jouduttiin luovimaan samassa paikassa, missä Vesi-Veijon peräsin hajosi. Mutta outoa kyllä, yhtään osumaa yhteenkään kiveen ei tullut, vaikka Scoutinkin köli ulottuu lähes metrin syvyyteen. Tuntemattomia ovat karien sijainnit.

Viikon jälkeen perjantaina oli aika suunnata kotisatamaan. Tuuli oli juuri Vesi-Veijolle sopiva ja kaiken lisäksi myötäinen. Miehistöksi Kapteeni sai kaksi nuorta johtajaa, joista toinen navigoi ja ohjasi suurimman osan paluumatkasta. Muutaman tunnin kuluttua Vesi-Veijo rantautui kotilaituriinsa Sipoossa.

Vesivahinko

Vakuutuslaitoksen kanssa karin tuhojen korjausasia on edennyt verkkaiseen tahtiin. Lopulta tämän viikon aikana peräsin pääsee korjaamoon. Veneen perän tappien osalta aikataulu on vielä tuntematon.

Käytiin tarkistamassa tilanne laiturin nokassa. Hytissä oli erittäin kosteaa, sillä vettä on tullut sisään runsaasti. Ilmeisesti kattoluukku vuotaa jotenkin? Roudattiin kaikki saunaan kuivumaan. Patjojen kuoret pyöritettiin pesukoneessa, mutta pitää katsoa, saako niitä enää pelastettua homeelta.

 

Kari ja muita onnettomuuksia

Lauantaina 7.8 Vesi-Veijolla suunnattiin taas yöretkelle. Matkasta kehkeytyi varsinainen seikkailu, johon saatiin draaman kaaren mukainen hurja loppu.

Alku oli kuten jokainen päivä tänä kesänä: hellettä eikä juurikaan tuulta. Puksuteltiin moottorilla Kalkkirannan kupeeseen, josta kuului jazzin jumputusta. Tarkoitus oli tyylikkäästi purjehtia rannan ohitse, joten vaihdettiin hetkeksi purjeisiin. Tuuli tyyntyi pian täysin, joten vaihdettiin takaisin moottoriin. Paitsi ettei moottori halunnut töihin, sillä käynnistysnaru jumiutui jonnekin sen sisuksiin. Tehtiin ensimmäisen kerran purjeilla laituriin kiinnittyminen.

Kapteeni räpläsi konetta jonkin aikaa. Naru ja sen myötä konekin alkoi taas pyöriä, joten matka jatkui. Suunnattiin Vitholmenin valkoisille kalliorannoille. Kalkkirannassa kelluessa oli huomattu, että sekä ison että fokan purjeet olivat hieman repeilleet. Tehtiin iltapuhteina hieman ompelutöitä, jotta repeämät eivät pahenisi ennen varsinaista paikkausta.

Aamulla herättiin usvaisaan (savusumuiseen), mutta helteiseen päivään. Aamupalaa syödessä seurattiin idästä kohti Helsinkiä suuntaavaa purjeveneiden jonoa. Päätettiin liittyä jonon jatkoksi ja palata Karhusaaren kautta kotisatamaan. Koska tuuli idästä, keksittiin harjoitella purjeilla liikkeelle lähtöä. Ensin ankkurin avulla keula menosuuntaan, jonka jälkeen purjeet ylös. Lähtö tapahtui varsin sujuvasti, vaikka ankkuri luisti eikä pitänyt paikallaan.

Kalkkiranta takanapäin

Vitholmen

Valkean saaren rannalla

Kuva

Iltapalaa kelpaa syödä tällaisen postikorttinäkymän äärellä

Kuva

Isopurje oli revennyt takasaumastaan noin 30 cm.

Kuva

Purjeveneiden jonoa kohti Helsinkiä

kuva


Kivi veden alla

Oltiin ylpeitä hienosta lähdöstä, kunnes kuului ”klonk-klonk”. Tietysti jotain jää huomaamatta ja tällä kertaa se oli väylämerkin viereinen kari, joka ei ollutkaan ihan väylämerkin vieressä. ”Klonk” kuului, kun kivi osui köliin. Toinen ”klonk”, kun köli taittui. Kolmas paukautti peräsimen irti.

Peräsimen alatappi oli taipunut, mutta se saatiin takaisin paikoilleen. Kölikin toimi, joten selvittiin säikähdyksellä. Peräsinremppaa olisi kuitenkin tiedossa. Päätettiin pysähtyä reitin varrella lounaalle Östholmenin retkisaareen, missä trangialla keiteltiin pataa ja käytiin uimassa. Tuuli tyyntyi, minkä vuoksi päätettiin jatkaa loppumatka moottorilla. Mutta moottori oli taas eri mieltä.

Östholmenissa lounaalla
kuva

”Sopii yrittää tähän muillakin purkkareilla”

kuva

Varppaamista

Tällä kertaa perämoottorin naru oli niin jumissa, ettei sitä saatu räpläämällä takaisin toimintaan. Kotimatkasta oli tulossa pitkä. Kapteenin kikkavarastosta löytyi varppaaminen, jolla päästiin kiertämään Östholmenin takaa selälle. Varppaaminen toimii niin, että laitetaan mies ankkurin kanssa keulaan. Ankkuri heitetään niin pitkälle kuin jaksetaan, ja sitten vedetään venettä sinne suuntaan.

Heti välittömästi, kun vene oli irti rannasta, peräsimen tappi katkesi. Ankkuroitiin niille sijoillemme. Kaiveltiin työkalupakista kaikenmallisia pultteja, klipsuja ja rautalankaa. Viritelmällä saatiin peräsin pysymään jotakuinkin paikoillaan. Jatkettiin sitten varppausta kohti selkää. Selällä päästiin purjeet ylhäällä kellumaan 2-4km/h tuntinopeudella eteenpäin. Matka sujui leppoisasti.

Paikattu peräsin

kuva

Ukkosen puuska

Kuului kaukaista jyrinää. Usvaisesta maisemasta ja pilvistä ei osannut sanoa, mistäpäin myräkkä oli tulossa. Säätutkakin näytti olevan epäkunnossa, mutta todennäköisesti jotain oli saapumassa etelästäpäin. Tehtiin suunnitelmat laituriin saapumiseen, jotta tehtävät olivat molemmille selvät, mikäli tilanne äityisi pahaksi. Tuuli alkoi puhaltaa hieman kovempaa ja kapteeni yritti ohjata suorinta reittiä maaliin.

Peräsimen viritelmä ei kestänyt tuulta ja se hajosi säpäleiksi muutama sata metriä ennen satamaa. Kapteeni alkoi tekemään uusintakorjausta. Perämies päästi fokan löysälle ja vahti, ettei törmätty rantoihin tai muuhun liikenteeseen saaren ja mantereen välissä.

Perämies katsoi saaren ylle ja kommentoi: ”Se ukkonen on nyt tuossa, lasketaanko fok…” Samantien iski valtava puhuri. Vesi-Veijo kallistui niin paljon, että istumalaatikko hörppäsi vettä. Kapteeni huusi vääntöä ihailevalle Perämiehelle: ”Löysää skuutti, löysää skuutti, löysäääää skuuttiiii!” Sekunnit ovat joskus pitkiä, mutta skuutti löytyi ja vene kipusi takaisin ylös. Kapteeni nakkasi ankkurin. Pimeys laskeutui.

Kun hurjin myllerrys hyytyi ehkä kahden minuutin kuluttua, perämies kiipesi keulaan pudottamaan fokan alas. Fokan skuutti roikkui irrallaan eli jotain meni siellä suunnassa rikki. Peräsin saatiin solmittua jonkinmoiseen kasaan. Vaihdettiin litimärkinä sadevaatteisiin. Tuulta ei ollut enää juuri ollenkaan, joten nostettiin ankkuri ja linkutettiin eteenpäin. Lopulta jäljellä olivat vain salamat ja sade eikä tuulta ollenkaan.

Kaivettiin airot esille. Perämies ohjasi, kun kapteeni meloi. Välillä molemmat meloivat. ”Tätä ei kai lasketa purjeilla rantautumiseksi”, vitsaili kapteeni, kun Vesi-Veijo oli saatu kiinnitettyä laituripaikalleen puolilta öin. Jälkeenpäin molemmat totesivat, että mikään muu ei tässä episodissa pelottanut kuin hurjat monihaaraiset salamat, joita paukkui ympärillä. Väsytti vietävästi.

Seuraavaksi Vesi-Veijon seikkailuissa on edessä useampia huoltoja.

 

Holkki on puskenut ulos peräsimestä, joka on myös hieman ratkennut

vene

Lähemmin tarkasteltuna myös ylempi tappi on taipunut

kuva