Avainsana-arkisto: Karhusaari

Myrskyfokka

Viime lauantaina lähdettiin lounaalle saaristoon. Tai niin oli meinaus.

Tuuli puhalsi melko suoraan lännestä, mikä tarkoittaa sitä, että se pääsee puskemaan pitkän suoran saarien välissä. Vesi-Veijo suuntasi suoraan 9-10 m/s puhuria vastaiseen. Aallokkoa ei ollut nimeksikään. Miehistö sai tehdä taas kovassa tuulessa hartiavoimin töitä kapealla väylällä luovimisessa.

Kun saarien välistä pilkisti Simsalönselkä, nähtiin vaahtopäitä ja muistui mieleen aiemmin kesällä tehty taistelumatka. Jotain oppineena päätettiin, että purjeita olisi nyt vähennettävä. Etupurjeiden skuuttiköysien vetäminen tapahtuu Vesi-Veijossa käsivoimin eli mitään vinssejä ei ole, siksi yli 10 m/s kovassa tuulessa alkaa luonnonvoimat voittaa purjehtijan haban.

Jatkettiin puhurijumppaa Karhusaaren kaupalle. Kaupan kahviossa muutettiin retkisuunnitelmaa ja lounasristeilyn menuuksi muuttui lihapiirakat.

Lounaan jälkeen kaivettiin veneen pohjalta vanha purjepussi, josta löytyi vuonna 1963 ommeltu ”myrskyfokka”. Vaihdettiin kookas Doylen fokka tähän vanhaan taistelijaan.

Kapteeni ei innostunut Perämiehen isopurjeen reivausajatuksista. ”Pitää testata ensin, miten fokka vaikuttaa menoon”. No, testattiin sitten.

Myrskyfokan vaikutus oli merkittävä. Todettiin, ettei vauhtiin sillä ollut vaikutusta juurikaan eli Vesi-Veijo suihki menemään melkeinpä yhtä nopeasti kuin isommalla fokalla sekä myötään että vastaiseen. Suuri ero oli veneen ohjattavuudessa. Perämies pystyi säätelemään fokkaa helposti käsivoimin, jopa ilman jarrupalojen apua. Kapteeninkaan ei tarvinnut enää hikipäässä roikkua peräsimessä.

Paluumatkalla testattiin kiepaus myös vastatuuleen. Myrskyfokka pingottui sileäksi. Silti purjeen reunat pärisivät äänekkäästi säädöistä huolimatta. Ilmeisesti vanha kangas on sen verran venynyt, ettei purjeen taka- ja alareunaa saa täysin pinkeäksi. Luovit onnistuivat helposti verrattuna Doylen aikaansaamaan juupas-eipäs-vehtailuun, joiden välttämiseksi käännöksen onnistuminen edellyttää täydellistä toimenpiteiden ajoitusta ja riittävää vauhtia.

Myötäisessä etupurje heilahtelee herkästi puolelta toiselle, joten sitä ohjaava saa tehdä töitä yhtä lailla kuin vastaiseen luoviessa.

Sunnuntaipurjehduksia Östholmen ja Kalliosaari

Elokuun seitsemäs Vesi-Veijo kävi purjehdituttamassa talvehtimispaikkansa omistajia. Sää oli mitä mainioin. Tuuli lännestäpäin ja sinne vastatuuleen suunnattiin tämän kesän trendin mukaisesti. Alkuun luovittiin tiukkoja käännöksiä kapealla väylällä saarten välissä. Kun suunta kääntyi etelään, meno tasaantui ja vauhti lisääntyi.

Parkkeerattiin lounaalle Östholmenin retkisaareen vanhan hyväksi todetun grillipaikan kohdalle. Verrattuna alkukesän keikkaan, veden pinta oli nyt matalammalla. Vesi-Veijoa ei saanut koivun kohdalle parkkiin, vaan se piti jättää hieman sivummalle.

Lounaaksi syötiin makoisaa poronkäristystä ja nuudeli-pastaa. Paluumatkaksi saatiin harvinaisen täydellinen tuuli. Ensi sivumyötäistä ja sitten myötäistä. Tehtiin reittiennätys.

Kuvassa kyytiläiset ruokalevolla hytissä päällystön puurtaessa kannella 😉 Matka päättyi tyylipuhtaaseen rantautumiseen purjeilla.

Seuraavana sunnuntaina purjehtimassa oli mukana autokuski. Alkuun sää oli pilvinen ja hieman synkkä, mutta poutaantui pian matkan alettua. Tuulensuunta oli kääntynyt viikontakaisesta nyt itäiseksi. Otettiin poikkeuksellisesti suunta länteen ja mikäli aavalla aallokko antaisi myöten, jatkettaisiin matkaa aina Helsinkiin saakka.

Östholmenin kohdalta aukeni näkymä aavalle, jossa kuhisi paljon purjeveneitä. Siitäkin pystyi toteamaan, että aallokko oli siedettävä ja keli erinomainen. Käännyttiin siis kohti Helsinkiä. Vuosaari läheni virsikirjamuodostelmassa ja aallot antoivat lisävauhtia.

Aurinkolahden edustalla sijaitsee Kalliosaari, jossa retkeilijöille on rakenneltu keittokatoksia sekä vessoja. Rantauduttiin suojan eli lännen puolelle. Kalliorannassa syvyyttä oli enemmän kuin riittävästi ja kalliossa kiinnityskoukkuja. Länsipuolella kallion päällä on epävirallinen vanha nuotiopaikka. Eteläisellä ja itäisellä rannalla on uimareille sopivaa hiekkarantaa.

Runsaan grillimenun jälkeen ja Kapteenin uitua oli aika kääntyä kotimatkalle. Aallokko oli voimistunut sen verran, että valittiin rannanläheinen reitti takaisin Vuosaaren sataman edestä.

Sataman jälkeen tuuli oli suoraan vastaan, joten vaihdettiin moottorille. Kahvihammasta vielä kolotti, joten poikettiin Karhusaaren kauppaan sumpille. Rantautuminen sujui kuin Strömsössä, joten autokuski totesi miehistön kehittyneen viime vuodesta. Kapteeni hankki kaupasta vielä kajuutan kuivatukseen Torrbolleneita.