Aihearkisto: 2012

Kohti traileria

Vesi-Veijon veneilykausi päättyi tänä vuonna lauantaina 29.9. Sää olisi ollut suosiollinen purjehtijalle, mutta työmatkailu häiritsee harrastuksia.

Tänä vuonna taktiikaksi otettiin toinen nostopaikka. Oman rannan liuska on ahdas ja hiekkainen, mikä vaatisi vähintään nelivedon ja kahluuhaalarit. Läheltä Gumbostrandin kioskilta löytyi betoninen vaihtoehto, joten suunnattiin siis kioskia kohti.

Kauniina päivänä kioskin laiturilla oli vilskettä, mutta siinä seassa irroitettiin ensin masto. (Jonka pultti pitää uusia ensi kesäksi).

Sitten kohti traileria.

Hop! Ja Vesi-Veijo hyppäsi kyytiin kuin elokuvissa. Eikä perämiehen kumisaappaisiin mennyt hyistä merivettä.

Ennen talvipaketointia edessä on vielä painepesuria ja vahausta.

Ei mitään sunnuntaipurjehdusta

Sunnuntaipurjehdushan on sellainen, jossa vieno myötätuuli kuljettaa venhoa ja miehistö paistattaa päivää antaen aurinkolasiensa kiiltää. Sääennuste lupaili syyskuun kuudennelletoista suunnitelman näköistä vuoden viimeistä kesäpäivää.

Laiturilla oli vilskettä: ihmisiä, kasseja, laivakoiria, veneitä tuli ja meni, joten moni muukin oli suunnannut ulkoilemaan tänä sunnuntaina. Vesi-Veijolaiset alkoivat muiden mukana virittelemään paattiaan. Kaikkien jaloissa juoksenteli pieni harmaa koira, joka ihmisten vähetessä kiinnostui Vesi-Veijon virittelijöistä. Kaulapannaton piski näytti siltä, että olisi hypännyt kyytiin, jos olisi uskaltanut. Sitten välillä se kipitti laiturilta rannalle ja palasi takaisin.

Pääteltiin, että nyt on jollakin koira hukassa ja koiralla omistajat. Pikkuhurtta ei ollut märkä, joten se ei ollut uinut paikalle vaan ehkä karannut muilla keinoin. Päätettiin napata koira talteen. Jahdattiin sitä hetkinen parkkipaikan suuntaan, kunnes se selkeästi hädissään suostui tulemaan perämiehen syliin. Koiraparka ei osannut kertoa, mistä oli kotoisin. Käveltiin rantaan ja ajateltiin koputella koira kainalossa lähimpien talojen ovia, kun laituriin pörhälsi koiraansa kaipaava mies. Ymmärrettiin ruotsia sen verran, että kiireessä ja hässäkässä oli pikkukoira unohtunut laiturille.

Katseltiin merelle koiran perään, jossa näkyi ennustetta enemmän aaltoa ja tuulta. Ladattiin myrskyfokka keulaan ja suunnattiin itään. Moottori kiukutteli hieman. Nostettiin purjeet ja sivumyötäinen työnsi eteenpäin. Todettiin, että tällä kelillä äksyilevällä Tohatsulla ei lähdetä Kaunissaareen, vaan lounas haetaan Kalkkirannasta. Kalkkirannan satamaan juuri päästyämme moottori teki taas tenän. Päästiin ehjinä laituriin, ja yritettiin uudestaan vieraspaikalle, mutta Tohatsu petti nopeasti uudelleen. Hilattiin vene köydellä vieraspaikkaan.

Epäiltiin, että pitkä seisonta oli sakkauttanut moottoria ja päätettiin käydä ensin Kievarissa murkinalla. Kievarin menu oli taas semmoista, että parempi mieli oli taattu.

Satamassa puhalsi entistä kovempi tuuli ja aallokkoon lähti puskemaan Pirttisaaren reittialus. Vesi-Veijon miehistö viritteli taas kerran perämoottoriaan. Lipottiin vanha bensa ulos ja laitettiin uutta tilalle. Ei vaikutusta. Mietittiin veneen nostoa samantien eikä vasta viikon päästä.

Päädyttiin kuitenkin kokeilemaan kesän alkajaisiksi opittua tulpan poistoa, jonka jälkeen moottorin käynnistysnarua vedellään kotvanen. Se auttoi merkittävästi, mutta moottori pätki edelleen. Toistettiin operaatio, jonka jälkeen reivattiin isopurje.

Ja eikun matkaan. Moottori lallattamaan ja vene irti laiturista. Perämies jäi maston juureen valmiina kiskomaan purjeen ylös, kun kapteeni ärjytti moottorin aallonmurtajan toiselle puolen. Taas tasapainonumero aaltokarusellissa, mutta reivattu purje oli kiskottava ylös, jotta moottorin pettäessä päivän kelissä olisi jokin keino hallita venettä.

Perämies istuskeli kaiken varalta keulassa tyrskyjä halkomassa kotilaiturille asti. Moottori pelasi hyvin, kunnes lähellä laituria loppui bensa, mutta tuulensuojassa kapteeni pystyi tekemään normitankkausoperaation. Sunnuntaipurjehdus tarkoitti siis Vesi-Veijolla semmoista keikkaa tällä kertaa.

Iltapalalla Östholmenissa

Elokuun puolivälissä katseltiin tuuliennusteita, joissa näytti keskiviikkona sopivalta 5-6 m/s iltapurjehdukseen. Lähdettiin töistä suoraan laiturille ja veneellä iltaretkelle. Suunta valittiin tuulen mukaan.

Tuulta oli vähemmän kuin ennusteessa ja lähinnä kelluttiin eteenpäin. Simsalönselällä sitkeästi kuitenkin jopa luovittiin huikeaa 2 km/h vauhtia. Lopulta piti nälän yltyessä luovuttaa ja vaihtaa motorisoituun veneilyyn.

Rantauduttiin tuttuun Östholmenin retkisaareen, jossa oli ilmeisesti lomapäivää viettämässä paljon muitakin retkeilijöitä. Mukaan mahtui ja löytyi oma retkipöytäkin trangia-makkaroiden paistamiseen. Aurinko alkoi laskea kauniin kesäpäivän päätteeksi.

Palattiin veneelle, jossa korjailtiin löystyneitä muttereita ennen paluumatkaa.

Ilta pimenee jo tähän aikaan vuodesta sen verran, että piti ihan ajovalot laittaa paluumatkalla päälle.

Myrskyfokka

Viime lauantaina lähdettiin lounaalle saaristoon. Tai niin oli meinaus.

Tuuli puhalsi melko suoraan lännestä, mikä tarkoittaa sitä, että se pääsee puskemaan pitkän suoran saarien välissä. Vesi-Veijo suuntasi suoraan 9-10 m/s puhuria vastaiseen. Aallokkoa ei ollut nimeksikään. Miehistö sai tehdä taas kovassa tuulessa hartiavoimin töitä kapealla väylällä luovimisessa.

Kun saarien välistä pilkisti Simsalönselkä, nähtiin vaahtopäitä ja muistui mieleen aiemmin kesällä tehty taistelumatka. Jotain oppineena päätettiin, että purjeita olisi nyt vähennettävä. Etupurjeiden skuuttiköysien vetäminen tapahtuu Vesi-Veijossa käsivoimin eli mitään vinssejä ei ole, siksi yli 10 m/s kovassa tuulessa alkaa luonnonvoimat voittaa purjehtijan haban.

Jatkettiin puhurijumppaa Karhusaaren kaupalle. Kaupan kahviossa muutettiin retkisuunnitelmaa ja lounasristeilyn menuuksi muuttui lihapiirakat.

Lounaan jälkeen kaivettiin veneen pohjalta vanha purjepussi, josta löytyi vuonna 1963 ommeltu ”myrskyfokka”. Vaihdettiin kookas Doylen fokka tähän vanhaan taistelijaan.

Kapteeni ei innostunut Perämiehen isopurjeen reivausajatuksista. ”Pitää testata ensin, miten fokka vaikuttaa menoon”. No, testattiin sitten.

Myrskyfokan vaikutus oli merkittävä. Todettiin, ettei vauhtiin sillä ollut vaikutusta juurikaan eli Vesi-Veijo suihki menemään melkeinpä yhtä nopeasti kuin isommalla fokalla sekä myötään että vastaiseen. Suuri ero oli veneen ohjattavuudessa. Perämies pystyi säätelemään fokkaa helposti käsivoimin, jopa ilman jarrupalojen apua. Kapteeninkaan ei tarvinnut enää hikipäässä roikkua peräsimessä.

Paluumatkalla testattiin kiepaus myös vastatuuleen. Myrskyfokka pingottui sileäksi. Silti purjeen reunat pärisivät äänekkäästi säädöistä huolimatta. Ilmeisesti vanha kangas on sen verran venynyt, ettei purjeen taka- ja alareunaa saa täysin pinkeäksi. Luovit onnistuivat helposti verrattuna Doylen aikaansaamaan juupas-eipäs-vehtailuun, joiden välttämiseksi käännöksen onnistuminen edellyttää täydellistä toimenpiteiden ajoitusta ja riittävää vauhtia.

Myötäisessä etupurje heilahtelee herkästi puolelta toiselle, joten sitä ohjaava saa tehdä töitä yhtä lailla kuin vastaiseen luoviessa.

Kievarin kautta kotiin

Hyvin nukutun yön ja aluksessa nautitun aamupalan jälkeen juotiin vielä Porvoon rantakahvilassa sumpit. Tyvenen jälkeen alkaa yleensä tuulla, joten lauantaina 28.7 puhalsi täydellinen itätuuli. Ei näkynyt jälkeäkään aallokko-myrskykarusellista, jossa taitettiin viimeksi kotiinpaluu. Aurinko paistoi ja sivumyötäinen kuljetti nopeasti eteenpäin.

Kesäloma loppuu perinteisesti hyvällä ruualla. Kaunissaaren ilmoitustaululta bongattiin muutama päivä aikaisemmin Kalkkirannan Kievarin mainos. Kalkkirannan kauas merelle siintävän kalkkitehtaan oikealla laidalla (mereltäpäin katsottaessa) on paikallisten yritysten toimesta rakennettu nyt vieraslaituri – ainakin täksi kesäksi. Parkkeerattiin sinne.

Rannan kioskilta kun tallustelee tietä parisen sataa metriä ylöspäin, löytyy Kievari, joka tarjoaa kylmää juomaa ja runsaita ruoka-annoksia. Hyvältä maistui!

Maha pallomaisen täynnä sitten pyörittiin alamäkeen takaisin laiturille jatkamaan matkaa. Loppumetreiltä saatiin kuva liian täydellistä kesäkelistä. Kuvassa keskellä merimerkkien muodostama tiukka portti karien keskellä, löytyykö?

Taukoja tyvenessä

Perjantaina 27.7 retkipurjehdus jatkoi Pirttisaaresta eteenpäin Emäsalon toiselle puolen. Sää oli täydellisen tyyni eikä tuulenvirettä näkynyt edes avomeren puolella. Muutamat purkkarit harrastivat kellumista ja purjeiden lämmittelyä. Vesi-Veijossa ei edes vaivauduttu koskemaan nostinköysiin, vaan annettiin Tohatsun huolehtia kuljetuksesta.

Haxalöön itäpuolella virkistysalueen pikkusaaressa vietti kesäpäivää sen verran porukkaa, että rantauduttiin ruokatauolle Haxalööhön varjon puolelle. Alueella oli kuuleman mukaan äärimmäisen reviiritietoista porukkaa, minkä vuoksi epäiltiin mm. lähivesien itäviittojen kadonneen. Keiteltiin hyvässä kunnossa olevassa katoksessa linssi-jauhelihasoppaa.

Jälkiruuaksi vietnamilaista pikakahvia ja nurkan takaa kerättyä mustikkaa.

Vesi-Veijon varustelua on taas laajennettu. Kapteeni poimi jostakin alelaarista amerikkalaisen retkisuihkun. Täytettiin se matkanvarrella hyytävällä merivedellä ja parissa tunnissa hellesäässä ihmepussukkassa muhi jo pesulämmintä vettä. Eikun kokeilemaan! Ja hyvin toimi, yhdestä 20 litran satsista olisi pessyt myös sampoolla päänsä kolmekin ihmistä!

Suihkunraikkaina oli hyvä jatkaa matkaa. Haxalöön vesillä suhasi sen verran aallokonmuodostajia, ettei yöpyminen olisi ollut mukavaa. Puoli kymmeneltä saavuttiin tuttuun Porvoon vierassatamaan, jossa oli enää kaksi isomman paatin kylkipaikkaa jäljellä. Sehän sopi erinomaisesti Vesi-Veijon egolle.

Pirttisaaren bunkkereissa

Puolustusvoimat on viime vuosina luopunut useista saarista ja linnakkeista. Osa niistä on avattu retkeilykäyttöön. Yksi näistä on Pirttisaari, jossa on Metsähallituksen ja Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen toimesta laitettu paikkoja retkeilykuntoon. Myös tälle saarelle pääsee säännöllisellä reittiliikenteellä m/s Pörtön kyydissä.

Yhdistyksen hallinnoiman Lerviksuddenin rannalta löytyi yksi kallionkulma, johon päästiin rantautumaan. Myöhemmin karttaa tarkemmin ihmetellessä, todettiin, ettei se kallio kuulunut retkeilyalueelle. No, jokamiehenoikeudella pidettiin kurnivien vatsojen rauhoittamiseksi ruokatauko.

Karppaajan retkimenuussa tällä kertaa tarjoiltiin grillimakkaraa ja kukkakaali-couscousia.

Tiskivuoro hoiti osuutensa nk. hiekkapesumenetelmällä.

Saaren biojätehuolto otti välittömästi tehtäviinsä kukkakaalin muruset.

Kylläisenä jaksoi sitten katsella hieman ympärilleen. Niemen keittokatos edusti viimeisintä valoisaa retkikatosmuotia.

Karttoihin merkittyä muistoristiä ei löydetty, mutta sen sijaan kompastuttiin mm. yhteen niemen kahdesta tykistä.

Bunkkeri oli niin pimeä, ettei perämies päässyt uteliaana ovea pidemmälle.

Ukkosenkaltainen jyrähtely ajoi retkeläiset eteenpäin ja siirrettiin paatti turvallisempaan säilöön Svartvikenin laituriin tutkan valvovan silmän alle. Lahden pohjassa oleva merivartioasema näytti hylätyltä ja ilmoitustaulu kertoikin, että tulli oli muuttanut mantereelle 2010. Paikka on tätä kirjoittaessa myynnissä Oikotiellä.

Ennen nukkumaanmenoa haahuiltiin hieman ihmettelemässä muita saaren hylättyjä rakennuksia ja heinittyneitä teitä. Äkäiset hyttyset ajoivat miehistön pikaisesti takaisin veneelle.

Kesäpäivä Kaunissaaressa

Yö Sipoon Kaunissaaren satamassa oli utuinen ja Vesi-Veijo uinui joutsenten vieressä.

Aamupalan jälkeen oli jo kiire kauppalaiva Christinalle. Samaan aikaan saapui myös Vuosaaresta reittialus tuoden mukanaan päiväretkeilijöitä.

Ostokset repussa käveltiin saari ympäri. Tämä keittokatos löytyi hieman kauempaa mukavan lahden rannalta.

Saaren huviloita saa nykyään vuokrata.

Vierasvenesatamassa aurinkoinen päivä paljasti apajat veneen alta. Tuhannet kalat olivat saapuneet suojaisaan lahteen kenties lämmittelemään? Onkijat kertoivat niiden olevan särkiä, ahvenia ja salakoita. Perämiehellä olivat madot jääneet kotiin, joten jäi varmistamatta tämä tieto.

Helteisessä saaressa reippailu nosti hien pintaan, joten vaikka mittari väitti veden lämpötilan olevan vain 14 astetta, lähdettiin uimarannalle. Perämies huuhteli varpaansa ja palasi nopeasti rannalle. Kapteeni heitti kuitenkin talviturkin! Uimarantaan oli ilmaantunut sitten viime kesän myös suihku, jonka vesi oli lämpimämpää kuin meressä. Siinä pystyi hyvin käymään pesulla.

Suihkunraikkaina jätettiin Kaunissaari ja suunnattiin täysin tyvenessä meressä itäänpäin.

Sateita uhmaten retkeilemään

Vesi-Veijo lähti iltapäivällä kesän toiselle varsinaiselle purjehdukselle. Suuntaa ei ole määrätty, mutta rajoitteita tuo loman loppuminen.

Maksoihan nuo Oakleyn aurinkolasit vahvuuksilla paljon, mutta tällä retkellä perämies näkee ensimmäistä kertaa merimerkit 🙂

Pieni tankkeri Sipoon Kaunissaaren edustalla ehti juuri ja juuri Vesi-Veijon ohitse. Reipas sivumyötäinen kuljetti vauhtihirmuamme 8-10 km/h eikä aallokkoakaan ollut haitaksi asti.

Kaunissaaren vierasvenesatamassa vastaanottokomiteana oli kyhmyjoutsenpari.

Satamassa oli runsaasti tilaa ja tällä kertaa parkkeerattiin mahdollisimman lähelle vessaa.

Ja hyvässä kunnossa oleva puucee löytyi edelleen polun päästä.

Illalliseksi keiteltiin Jalostajan Chili con Carnea, jossa oli makua ihan riittämiin. Satamavahti kävi keräämässä 12 euron yöpymismaksun, kun oltiin tuunailtu vantteja ja istumalootan löystyneitä muttereita. Kuulemma Veijoamme pienempiä purjeveneitä ei juuri täällä näe.

Muutaman yrityksen jälkeen Saunalahden mokkula suostui toimimaan oviaukon kohdalla ja voitiin tarkistaa merisää. (Se pitäisi kuuleman mukaan kuunnella radiosta). Mukavalta näyttää seuraavat päivät, vaikka yöksi on luvattu sadetta. Viritettiin puomiteltta ja heti alkoi ripottamaan. Säätutka näyttää jonkinlaisen sadealueen lähestymisen, mutta vielä ei rankkoja sateita ole kohdalle sattunut.

Huomenna katsotaan sitten kelin ja tuulen mukaan mihin suuntaan keula osoittaa..

Käynti Porvoossa ja kovaa merenkäyntiä

Vesi-Veijo on luotu retkeilemään. Nyt suuntana tuttu reitti Porvooseen. Alkumatkan paistoi aurinko tuulen kuljettaessa paattia Kalkkirannan kyljestä eteenpäin.

Pysähdyttiin välillä pikaisesti vessatauolle Emäsalon kioskille. Tuuli hyytyi jokisuistossa, jossa vaihdettiin moottorille. Matka kesti kuutisen tuntia. Käytiin syömässä ja yhdellä rantabaarissa. Iltapuhteina Kapteeni askarteli akun kanssa ja sai taas valot toimimaan.

Porvoon yössä loisti täysi kuu. Aamuksi oli luvattu sadetta, joten viritettiin puomin päälle pressu. Nukahdettiin radion äärellä MM-jalkapallon finaaliin.

Sade alkoi kello viisi ja jatkui puoli yhdeksään. Aamupesun jälkeen keiteltiin aamupalat trangialla veneessä. Naapuriin rantautuja kertoi saapuneensa Kaunissaaresta ja että merellä oli hernerokkasumu, joka oli hälvenemässä. Hankittiin miehistölle suklaata Brunbergiltä ja veneelle skuuttinaruja venetarvikekaupan alennusmyynnistä. Paluumatkalle lähdettiin puoleltapäivin.

Ennuste oli illalla luvannut noin 8 m/s lounaistuulta. Tuulta riitti ja perämiehen aurinkolaseja alkoi häiritä pärskivä aallokko.

Päätettiin täyttää tankki Emäsalon kioskilla, koska vastatuuleen puksuttaminen veisi paljon polttoainetta. Tankattiin myös miehistö lihapiirakoilla. Päätettiin vaihtaa purjeisiin Emäsalon sillan takana.

Purjeisiin vaihdettiin. Tuulta riitti luovimiseen. Muutaman kurvin jälkeen alkoi olla vaikeuksia tehdä luovia, koska fokka veti löysänäkin keulaa. Uusi skuuttinaru jumitti jarrupaloihin, jolloin perämiehellä oli työn takana löysäillä tiukoissa paikoissa. Aallonkorkeus alkoi nousta ja vettä pärski koko ajan miehistön päälle. Lopulta Vesi-Veijo kallisti skuuttia repiessä niin kovasti, että istumaloota hörppäsi puolilleen vettä. Näiden kokemusten jälkeen päätettiin vähentää purjeita.

Fokka oli pakko päästää paikuttamaan löysälle, kun Kapteeni käynnisti koneen. Sen jälkeen Perämies otti apinamoodin, mustekalat hampaisiin ja ryömi maston juureen. Ensin piti selvittää fokan skuuttien ja nostimen sotku. Kun nostinköysi suoristui, ryömintätaistelu jatkui kohti keulaa. Fokka piti käytännössä repiä alas. Lopulta mustekalat kiristivät fokan keulakaiteeseen ja hullu hakkaus sen osalta lakkasi. Myöhemmin selvisi, että yksi fokan latta repäisi itsensä vapauteen.

Sen jälkeen oli isomman vuoro. Iso luovutti helpommalla, mutta aallokko piti huolen, että jännitystä riitti sitäkin laskiessa. Tuli opittua sekin, että otsansa voi myös lyödä mastoon, ei vain puomiin.

Kapteeni olisi halunnut jatkaa täyttä höyryä eteenpäin, mutta apina-perämies vaati taukoa ja kuivia housuja. Laskettiin ankkuri saaren suojaan hetkeksi. Keli edellytti ehdottomasti Muston haalarit ja takit. Partiolaisopein märkiin kenkiin ennen uusia sukkia muovipussi, niin pysyy jalat kuivina. Sen jälkeen älypuhelimesta luettiin kolmeen kertaan ennuste. Tuulivaroitus 12-14 m/s. Yöllä hieman hiljenee 5-9 m/s. Aallokko yli metristä ainakin huomiseeen asti. Kyllä, vaahtopäät väijyivät saaren takana.

Jäädäkö yöksi jonnekin, palatako takaisin vai jatkaako matkaa? Huonoista vaihtoehdoista Kapteeni valitsi, että matka jatkuu. Jatkettiin. GPS:stä loppui patterit, onneksi löytyi uusia. Onneksi on m/s Runeberg, jota voi seurata, kun merimerkkejä ei näy aallokossa ja kirkkaassa auringonpaisteessa. Vastatuulen jälkeen käännös Kalkkirannan suuntaan, jolloin tuuli oli sivumyötäinen. Vesi-Veijon vauhti käväisi jopa 11 km/h moottorilla! Loppupuskenta Kalkkirannan selän ylitse ja kas, kotisatamassa kaunis kesäpäivä – ei tietoakaan mikä karuselli saarten takana väijyi! Kello oli seitsemän. Kapteeni myönsi, että tänään Vesi-Veijo miehistöineen koki pahimman kelin ikinä.

Ilmatieteenlaitos vahvistaa, että 2.7 klo 14-19 tuuli Emäsalon mittausasemalla mukavasti.