Aihearkisto: 2010

Paatti pakettiin

Tänään viriteltiin talvitelat. Ensin näytettiin painepesuria pohjassa oleville simpukoille ja leville.

Nostettiin kärryä lautajalustoilla niin, ettei paino ole renkaiden jousilla. Sen jälkeen viriteltiin kurkihirsi.

Lopuksi pressu päälle. Sen jälkeen tulikin heti ensimmäinen lumipyry.

Nosto maihin

Eilen illalla kuudenmaissa veneemme kellui laiturissaan viimeistä iltaa tämän kesän purjehduskaudella.

kuva

Kajolinna oli valmistanut hienon jarrullisen ja rekisteröidyn Joe 17 -veneille erikoissuunnitellun trailerin.

K

Ensimmäiseksi kaadettiin masto, mikä onnistui noviiseilta suhteellisen hyvin pienellä ähertämisellä. Aluksi kiinnitettiin puominkannatin keulaan fokan kiinnityskoukkuun. Ensimmäisenä irroitettiin takaharus, jota seurasivat sisemmät kylkiharukset. Keulaharusta irroitettaessa apumies varmisti puominkannatimella maston pysymisen paikallaan. Sitten varovasti huurteisella kannella taituroiden masto kaadettiin taaksepäin. Viritelmän annettiin olla siihen saakka, kunnes vene olisi trailerissa.

Kun masto oli nurin, irroitettiin kallis peräsin, jonka jälkeen melottiin vene luiskalle. Traileri veteen ja vinssi käyntiin. Yritettiin nostoa kolmeen otteeseen. Ensimmäisellä yrityksellä todettiin, ettei köli noussut tarpeeksi ylös. Vene pois ja traileri kuivalle maalle, jonka jälkeen nostettiin eturullia ja -tukea. Toisella yrityksellä todettiin, että myös takarullia on nostettava. Kolmannella yrittämällä perämiehen vasemmassa saappaassa oli jo kylmää merivettä, mutta pursi kipusi hienosti trailerin päälle.

kuva

Veneen on tarkoitus seistä kölinsä päällä, joten laskettiin vielä tukirenkaita muutama sentti. Seuraavalla kerralla nosto tapahtuu huomattavasti nopeammin, koska traileriin on nyt tehty sopivat säädöt.

kuva

Trailerin päällä irroitettiin masto juurestaan ja siirrettiin se keskelle venettä. Lopuksi köytettiin paketti mastoineen muutamalla kuormaliinalla ajomatkaa varten. Aikaa vedestä talvisijoituspaikan nurmikolle meni kolme tuntia, joten päätettiin tehdä talviunien viimeistelyt viikonloppuna valoisalla säällä.

kuva

Kauden viimeinen

Sunnuntaina 10.10.10 Vesi-Veijo palasi korjaamolta kotisatamaan. Sää oli pilvinen, merellä kolea. Välillä tiputti sadetta ja tuuli puski puuskissa 10 m/s.

Uutta perämoottoria ei ole ehditty hankkimaan, joten saatiin lainaan aavistuksen liian iso nelitahtinen Suzuki. Alussa ihmeteltiin taas, kun kone ei käynnistynyt. Kilautus kaverille kertoi, että mukana tullut punainen lanka on turvanaru, jonka irrotessa laite sammuu (ja jota ilman ei käynnisty..).

Matkattiin selällä pelkällä isopurjeella yhtä kovaa kuin moottorilla. Kun käännyttiin selältä takaisin rannan suuntaan, aallokko oli vastainen ja keula pärskäytteli kylmää vettä niskaan. Furuholmenin jäädessä taakse oli jo haettava kajuutasta lisäkerroksia vaatteita. Kolea viima tekee tehtävänsä.

Kotisatamassa aurinko alkoi paistamaan. Vene odottelee nyt Kajolinnan traileria, joka valmistuu parin viikon kuluttua.

Korjaus on valmis

Vesi-Veijossa on nyt korjattu peräsin kiinnitysholkkeineen. Kölin reunaakin oli paikattu hieman. Operaatio maksoi lähes veneen hinnan verran… onneksi on vakuutus 🙂 Nyt pursi odottelee siirtoa kotilaituriin korjaamon rannassa.

Telakalla

Vesi-Veijo hinattiin tiistaina 14.9.2010 venekorjaamon toimesta telakalle. Vakuutusyhtiö haluaa tarkistaa suurennuslasilla sekä perän että kölin. Korjaamon sedän ensimmäinen arvio peräsimestä oli 30 tunnin urakka. Samaan hengenvetoon hän arveli, että tulee niin kalliiksi, jotta koko paatti menee lunastukseen.

Odottelemme kuinka käy.

Vesivahinko

Vakuutuslaitoksen kanssa karin tuhojen korjausasia on edennyt verkkaiseen tahtiin. Lopulta tämän viikon aikana peräsin pääsee korjaamoon. Veneen perän tappien osalta aikataulu on vielä tuntematon.

Käytiin tarkistamassa tilanne laiturin nokassa. Hytissä oli erittäin kosteaa, sillä vettä on tullut sisään runsaasti. Ilmeisesti kattoluukku vuotaa jotenkin? Roudattiin kaikki saunaan kuivumaan. Patjojen kuoret pyöritettiin pesukoneessa, mutta pitää katsoa, saako niitä enää pelastettua homeelta.

 

Kari ja muita onnettomuuksia

Lauantaina 7.8 Vesi-Veijolla suunnattiin taas yöretkelle. Matkasta kehkeytyi varsinainen seikkailu, johon saatiin draaman kaaren mukainen hurja loppu.

Alku oli kuten jokainen päivä tänä kesänä: hellettä eikä juurikaan tuulta. Puksuteltiin moottorilla Kalkkirannan kupeeseen, josta kuului jazzin jumputusta. Tarkoitus oli tyylikkäästi purjehtia rannan ohitse, joten vaihdettiin hetkeksi purjeisiin. Tuuli tyyntyi pian täysin, joten vaihdettiin takaisin moottoriin. Paitsi ettei moottori halunnut töihin, sillä käynnistysnaru jumiutui jonnekin sen sisuksiin. Tehtiin ensimmäisen kerran purjeilla laituriin kiinnittyminen.

Kapteeni räpläsi konetta jonkin aikaa. Naru ja sen myötä konekin alkoi taas pyöriä, joten matka jatkui. Suunnattiin Vitholmenin valkoisille kalliorannoille. Kalkkirannassa kelluessa oli huomattu, että sekä ison että fokan purjeet olivat hieman repeilleet. Tehtiin iltapuhteina hieman ompelutöitä, jotta repeämät eivät pahenisi ennen varsinaista paikkausta.

Aamulla herättiin usvaisaan (savusumuiseen), mutta helteiseen päivään. Aamupalaa syödessä seurattiin idästä kohti Helsinkiä suuntaavaa purjeveneiden jonoa. Päätettiin liittyä jonon jatkoksi ja palata Karhusaaren kautta kotisatamaan. Koska tuuli idästä, keksittiin harjoitella purjeilla liikkeelle lähtöä. Ensin ankkurin avulla keula menosuuntaan, jonka jälkeen purjeet ylös. Lähtö tapahtui varsin sujuvasti, vaikka ankkuri luisti eikä pitänyt paikallaan.

Kalkkiranta takanapäin

Vitholmen

Valkean saaren rannalla

Kuva

Iltapalaa kelpaa syödä tällaisen postikorttinäkymän äärellä

Kuva

Isopurje oli revennyt takasaumastaan noin 30 cm.

Kuva

Purjeveneiden jonoa kohti Helsinkiä

kuva


Kivi veden alla

Oltiin ylpeitä hienosta lähdöstä, kunnes kuului ”klonk-klonk”. Tietysti jotain jää huomaamatta ja tällä kertaa se oli väylämerkin viereinen kari, joka ei ollutkaan ihan väylämerkin vieressä. ”Klonk” kuului, kun kivi osui köliin. Toinen ”klonk”, kun köli taittui. Kolmas paukautti peräsimen irti.

Peräsimen alatappi oli taipunut, mutta se saatiin takaisin paikoilleen. Kölikin toimi, joten selvittiin säikähdyksellä. Peräsinremppaa olisi kuitenkin tiedossa. Päätettiin pysähtyä reitin varrella lounaalle Östholmenin retkisaareen, missä trangialla keiteltiin pataa ja käytiin uimassa. Tuuli tyyntyi, minkä vuoksi päätettiin jatkaa loppumatka moottorilla. Mutta moottori oli taas eri mieltä.

Östholmenissa lounaalla
kuva

”Sopii yrittää tähän muillakin purkkareilla”

kuva

Varppaamista

Tällä kertaa perämoottorin naru oli niin jumissa, ettei sitä saatu räpläämällä takaisin toimintaan. Kotimatkasta oli tulossa pitkä. Kapteenin kikkavarastosta löytyi varppaaminen, jolla päästiin kiertämään Östholmenin takaa selälle. Varppaaminen toimii niin, että laitetaan mies ankkurin kanssa keulaan. Ankkuri heitetään niin pitkälle kuin jaksetaan, ja sitten vedetään venettä sinne suuntaan.

Heti välittömästi, kun vene oli irti rannasta, peräsimen tappi katkesi. Ankkuroitiin niille sijoillemme. Kaiveltiin työkalupakista kaikenmallisia pultteja, klipsuja ja rautalankaa. Viritelmällä saatiin peräsin pysymään jotakuinkin paikoillaan. Jatkettiin sitten varppausta kohti selkää. Selällä päästiin purjeet ylhäällä kellumaan 2-4km/h tuntinopeudella eteenpäin. Matka sujui leppoisasti.

Paikattu peräsin

kuva

Ukkosen puuska

Kuului kaukaista jyrinää. Usvaisesta maisemasta ja pilvistä ei osannut sanoa, mistäpäin myräkkä oli tulossa. Säätutkakin näytti olevan epäkunnossa, mutta todennäköisesti jotain oli saapumassa etelästäpäin. Tehtiin suunnitelmat laituriin saapumiseen, jotta tehtävät olivat molemmille selvät, mikäli tilanne äityisi pahaksi. Tuuli alkoi puhaltaa hieman kovempaa ja kapteeni yritti ohjata suorinta reittiä maaliin.

Peräsimen viritelmä ei kestänyt tuulta ja se hajosi säpäleiksi muutama sata metriä ennen satamaa. Kapteeni alkoi tekemään uusintakorjausta. Perämies päästi fokan löysälle ja vahti, ettei törmätty rantoihin tai muuhun liikenteeseen saaren ja mantereen välissä.

Perämies katsoi saaren ylle ja kommentoi: ”Se ukkonen on nyt tuossa, lasketaanko fok…” Samantien iski valtava puhuri. Vesi-Veijo kallistui niin paljon, että istumalaatikko hörppäsi vettä. Kapteeni huusi vääntöä ihailevalle Perämiehelle: ”Löysää skuutti, löysää skuutti, löysäääää skuuttiiii!” Sekunnit ovat joskus pitkiä, mutta skuutti löytyi ja vene kipusi takaisin ylös. Kapteeni nakkasi ankkurin. Pimeys laskeutui.

Kun hurjin myllerrys hyytyi ehkä kahden minuutin kuluttua, perämies kiipesi keulaan pudottamaan fokan alas. Fokan skuutti roikkui irrallaan eli jotain meni siellä suunnassa rikki. Peräsin saatiin solmittua jonkinmoiseen kasaan. Vaihdettiin litimärkinä sadevaatteisiin. Tuulta ei ollut enää juuri ollenkaan, joten nostettiin ankkuri ja linkutettiin eteenpäin. Lopulta jäljellä olivat vain salamat ja sade eikä tuulta ollenkaan.

Kaivettiin airot esille. Perämies ohjasi, kun kapteeni meloi. Välillä molemmat meloivat. ”Tätä ei kai lasketa purjeilla rantautumiseksi”, vitsaili kapteeni, kun Vesi-Veijo oli saatu kiinnitettyä laituripaikalleen puolilta öin. Jälkeenpäin molemmat totesivat, että mikään muu ei tässä episodissa pelottanut kuin hurjat monihaaraiset salamat, joita paukkui ympärillä. Väsytti vietävästi.

Seuraavaksi Vesi-Veijon seikkailuissa on edessä useampia huoltoja.

 

Holkki on puskenut ulos peräsimestä, joka on myös hieman ratkennut

vene

Lähemmin tarkasteltuna myös ylempi tappi on taipunut

kuva

Sipoon Kaunissaari ja Porvoo

Maanantaina 19.7 pikku purtemme lähti taas retkeilemään kotisatamastaan. Lähtö viivästyi, kun jälleen kerran Trangia oli jättäytynyt matkasta. Kapteeni kävi siis vielä noutamassa vastentahtoisen retkikeittiömme. Tuulta näytti olevan lupaavasti, vaikka matka alkoi vasta iltakuuden aikoihin.

Kiepautettiin Möholmenin edestä Kalkkirannan selälle koneella puksuttaen ja ihmeteltiin siinä edessä selällä moottorilla vastatuuleen etenevää purkkaria. Ihmetyksen aihe oli hurja keinunta. Kun Söderkullalandetin tuulensuoja ohitettiin, ei tarvinnut keinahtelua enää ihmetellä, koska aallokkoa todellakin oli metrin korkeudelta. Uskallettiin nostaa vain iso ylös. Luovittiin laajoilla kaarilla eteenpäin vastaiseen. Selän lopussa alkoi tuntua, että tuuli ja aallokko hieman rauhoittuvat, joten tempaistiin fokkakin esille.

Taas kerran saaren suoja veti meitä nenästä. Vesi-Veijo lähti Kaunissaaren edustalla hurjaan kiitoon niin, että koko miehistö sai työskennellä hiki hatussa. Kolmantena kertana saaren antama suoja jo ymmärrettiin ja käytettiin sitä hyväksemme, sillä moisessa sirkuksessa ei olisi ilman aallonmurtajaa saatukaan kovin helposti purjeita alas.

Sipoon Kaunissaari

Kaunissaaren satamassa oli hyvin tilaa parkkeerata, vaikka saavuttiinkin vasta ilta yhdeltätoista. Tutkailtiin lähiseudut ennen kuin tuli ihan pimeää.

Seuraavana aamuna sataman aallonmurtajan välistä näkyi, että aallokkoa on edelleen yhtä hurjasti. Ennustekin lupaili hellettä (mitäpä muuta) ja tuulta 13 metriä sekunnissa. Päätettiin suosiolla hengailla vielä toinenkin yö Kaunissaaressa.

Ilmoitustaululla kerrottiin, että sinilevähavaintojen vuoksi uimaan voi mennä vain omalla vastuulla. Silläpä sitten, koska vesi näytti ihan kirkkaalta. Puoliltapäivin vuorolaivan satamaan alkoi kasautua kymmeniä satunnaisia ja vakinaisia (tunnistaa kottikärrystä) Kaunissaaren kävijöitä. Christina(?)-kauppalaivan jäätelöt maistuivat aurinkoisena päivänä. Iltapäivällä lueskeltiin kannella mm. Montalbano-dekkaria.

Hartaasti odotettu kauppalaiva saapuu

Kohti Porvoota

Keskiviikkona tuuli oli jo huomattavasti tyyntynyt. Käännettiin keula kohti Porvoota ja annettiin myötätuulen viedä Porvoonjoen suulle asti. Matkalla katseltiin Onnellisten saaria, Nesteen öljynjalostamoa sekä sujahdettiin Emäsalon sillan alitse. Porvoon vierassatamassa ehdittiin viedä toisiksi viimeinen paikka. Satamakonttori sijaitsi pienen matkan päässä kahvilassa. Vierasveneilijöille oli tarjolla kadun toisella puolen ovikoodin takana suihkut, pesutupa, keittiö ja olohuone. Luksusta!

Ja näin sujahdetaan purjeilla sillan alitse

Kesäloman loppu pitää perinteisesti juhlistaa hyvässä ravintolassa. Eksyttiin Walgren’sille, jossa tarjoiltiin juuri sitä mitä haettiin eli suussa sulava illallinen. Perämies uhkasi palata veneelle laulellen merimieslauluja, mutta mieleen muistui vain lause ”hiiuli-hei huolta nyt ei…”

Porvoon Luksus-laiturilta pääsi näppärästi laivaan ja mantereelle

Seuraavana aamuna shoppailtiin Vanhassa kaupungissa hieman teetä ja suklaata sekä tutkittiin rannan veneilykaupan kaikki lokerot. Paluumatkalla tuuli oli vastainen, joten moottori lallatti aina Emäsalon sillalle saakka. Siitä eteenpäin enimmäkseen madeltiin, laahustettiin ja lilluttiin tuulen koko ajan heiketessä. Mutta perille kotisatamaan kuitenkin päästiin.

Ps. Jos joskus myöhemmin ihmetellään, millainen sää oli, niin tämän kesän osalta niissä kohdin, missä ei kirjailija ole huomannut mainita, on ollut poutaa ja hellettä – tuulta tuskin ollenkaan.

Joe 17 -veneiden SM-kisat

Loviisassa järjestettiin tänä viikonloppuna Small ships’ race. Tapahtuman yhteydessä oli myös Jullejen kilpailut, joita Vesi-Veijon miehistö kävi seuraamassa lauantaina. Istuuduttiin kiikarien kanssa Tullisillalle. Kilpailuun osallistui vain kolme venettä, joiden purjenumerot olivat 123, 197 ja 457. Heti ensimmäisessä lähdössä oli dramaattinen käänne, kun kolmannelta veneeltä hajosi peräsin ja se hinattiin pois. Oltaisiin siis päästy heti mitaleille, jos oltaisiin uskaltauduttu kisaan 😀 

Myöhemmin helteisenä iltapäivänä käytiin Göteborgin ekojen ja talonpoikaisveneiden kisat.

Ensimmäinen spinnupurje on ylhäällä.

Kisa-Jullessa on hieman erilainen ison skuutti sekä purjeiden köydet.

Talonpoikaisveneet odottavat lähtömerkkiä.

 

Retki Furuholmeniin

Viidestoista heinäkuuta purtemme lähti retkeilemään illansuussa. Suuntana oli Sipoon saaristo. Heti alkumatkasta huomattiin, että mukaan ei ollut tullut tärkeintä eli trangiaa. Ruokaa ei oltu syöty koko päivänä, joten ratkaisuksi keksittiin Karhusaaren kauppakahvila. Hieman ennen Karhusaarta vieno tuuli tyyntyi, joten laskettiin purjeet. Heti kun purjeet olivat alhaalla tuuli alkoi puhaltamaan kovemmin ja vettä satamaan. Ukkonen oli lähestymässä. Rantauduttiin rankkasateessa bensatankkien tuntumaan. Lihapiirakoita syödessä katseltiin, kuinka vastarannalla salamoi.

Kun ukkosrintamaan saatiin pieni tauko, jatkettiin matkaa eteenpäin moottorilla. Östholmenin ja Abborholmenin rannassa oli jo veneitä, joten kurkattiin niiden taakse Furuholmeniin.

Furussa oli vain yksi meloja syömässä eväitään. Harjoiteltiin rantautumista laituriin. Ensimmäisellä yrityksellä kapteeni huomasi ankkuriköyden olevan solmussa. Toisella kertaa köysi oli metrin liian lyhyt, mutta kolmas kerta toden sanoi ja päästiin laituriin. Furuholmenin kallioinen niemi toimii erinomaisesti aallonmurtajana. Kierreltiin tutustumassa saareen. Puuceitä ja grillauspaikkoja oli runsaasti. Paikat olivat siistejä ja hyvin pidettyjä, joten tämä retkisaari ansaitsi kymmenen pistettä.

Päätettiin käydä uimassa ennen kuin alkaa taas satamaan. Sade ei tullutkaan vaan kiersi kauempaa. Kapteeni aloitti virittelemään iltapuhteina Vesi-Veijon sähköjä. Perämies puolestaan testasi uutta virveliään ja onkeaan. Ongella kalaa tuli kaksi ahventa, kaksi särkeä ja kaksi muikkua (?). Kalat olivat niin pieniä, että ne oli parempi päästää takaisin kasvamaan. Madot myös loppuivat.

Kapteenin virittelyjen seurauksena hytissä paloi toinen valo sekä tietokoneen tuuletin tehosti ilmanvaihtoa. Yö oli erittäin lämmin ja kostea, joten tuulettimen tehtävä oli ihan mahdoton. Aamulla taivas selkeni, minkä jälkeen alkoi tuttu helteinen porotus. Aamu-uinnin jälkeen syötiin aamupalaa yhdessä sinttien kanssa. Todettiin, että paikka on erittäin kalaisa, kun sadat pikkukalat ilmaantuivat mussuttamaan porkkanaleivän paloja. Mitattiin veden lämpötilaa siinä samalla ja tulos oli merivedelle huikeat +23C.  

Lähdettiin puoliltapäivin paluumatkalle. Tuulta oli kerrankin mukavasti! Päästiin purjeilla kotisatamaan saakka vauhdin käydessä parhaillaan yli 10 km/h. Paluumatkaan meni noin tunti.

Sopivalla vaatetuksella säällä ei ole niin väliä.

Säätutkassa näkyy punaisia pilviä, joita on kivempi katsella terassilta kuin veneestä käsin.

Furuholmenin laiturissa.

Grillikatoksen reunalla oli jopa pelargonioita.

Mustikat ovat jo osittain kypsiä.

Saaren tutkiminen jatkuu.

Ukkosrintaman reunalla oli suuren suuri sateenkaari.

Onko tämä muikku?

GPS kertoo paluumatkalla nopeudeksi 8,9 km/h.