Avainsana-arkisto: Joe 17

Rekisteröinti ja kohti kotisatamaa

Vesi-Veijo lähtee kohti uutta kotisatamaa tällä viikolla. Juhannuksen aikana tarkoituksena on edetä ensimmäinen etappi Salosta Hankoon ja myöhemmin heinäkuussa loppumatka Sipooseen. Ensimmäisessä vaiheessa ohitetaan mm. mielenkiintoinen Rungonsalmen silta, jossa voidaan törmätä vuorovesi-ilmiöön!

Vene on nyt lisätty Julle-luetteloon. Sieltä käy ilmi, että samalla purjenumerolla taitaa liikkua joku muukin. Näin pientä venettä ei onneksi tarvitse katsastaa ja rekisteröidä. Vesi-Veijo on täysvakuutettu Fenniassa reilulla 80 eurolla vuodessa.

Koeajossa koetut ongelmat muuten selvisivät sunnuntaina. Perämoottori sammui paluumatkalla käyttäjävian vuoksi: bensatankin ilmanottoaukon avaaminen takaa tasaisen ja varman pörinän… Ylimääräiset narut mastossa olivat puominkannatin sekä spinaakkerin nostin. Puomin nostinköysi oli aavistuksen lyhyt, mutta punaisella jatkopätkällä se korjattiin toistaiseksi. Lisäksi selvisi entisen omistajan opastuksella, että puomin korkeutta voi säätää. Se liikkuu helposti mastoa ylös-alas.

Koeajo

Muutaman viikon kyttäilyn jälkeen Nettiveneen ilmoituksista valikoitui seurantaan Joe 17 -venetyyppi. Veneitä oli eri varustuksin sekä kesän tai kaksi maalla odotelleita. Laskutoimitusten jälkeen päädytiin siihen, että suurempi remppaus ei kiinnosta. Salosta löytyi kriteerit täyttävä pursi, jossa oli kolmet purjeet sekä perämoottori.

Perjantaina saatiin avaimet ja ajo-ohjeet Salon eteläosassa sijaitsevalle laiturille. Vettä satoi vähemmän ja enemmän, eikä kaduttanut yhtään viime kesäinen sijoitus Muston vaatteisiin. Purjehduskuntoon laittaminen sujui nopeasti, vaikka mastossa oli muutama ylimääräinen(?) köysi. Ongelmia aiheutti perämoottori, jonka toimintaperiaate oli kummallekin hämärän peitossa. Soitto omistajalle ja näppärä neuvo bensatankin liittämisestä paikoileen auttoivat kummasti… Sitten matkaan.

Purjehtiminen myötätuuleen sujui leppoisasti virsikirja-moodissa. Pienen hetken kuluttua tajuttiin laskea kölikin ;-). Tuuliviiriä ja virtausnaruja amatööri kaipaa, joten ne on laitettava hankintalistalle. Takaisin tullessa tuuli oli vastainen ja Julle osoittautui nihkeäksi luovijaksi. Menee muutama purjehdus ennen kuin oppii arvioimaan peräsimen viiveisen vaikutuksen. Välillä saatiin kunnon vauhtia ja liplatusta aikaiseksi.

Lähellä laituria perämoottori otti ja sammui (tod.näk. käyttäjävika), mutta jatkettiin vanhalla vauhdilla hyvin loppuun asti. Lukittiin paatti paikoilleen.

Joe 17 oli kuvaustensa mukainen helppokäyttöinen ja pieni kahden hengen retkivene eli juuri sellainen mitä etsittiin. Koeajon vene oli täysin purjehduskuntoinen, joten satamassa soiteltiin ja sovittiin hinta sekä kaupantekopäivä.

Valmiina lähtöön

3_400

Tilava kajuutta

2_400

Oma vene

6_400

Nähdään pian!

8_400