Geokätköilyharrastus on alkanut innostaa enemmän ja enemmän. Jo niin pitkälle, että Kapteenilla on kännykässään hälytys uusista lähistölle ilmestyneistä kätköistä. Uuden kätkön ensimmäisenä löytämistä sanotaan FTF:ksi (first to find). Osa kätköilijöistä on keskittynyt näiden metsästämiseen, eli hunttaamiseen.

Heinäkuun 16. iltana kännykkä piipitti, kun ilmestyi Norkullalandettiin kaksi uutta geokätköä. Vesi-Veijo oli parkissa ihan nurkilla. Mutta oltiin juuri palattu Porvoosta, jossa käytiin geokätköilytapahtumassa uudella juhannusviikolla hankitulla Sunwind27-purjeveneellämme. Päivän riennot väsyttivät, joten untenmaat voittivat. Kapteeni kuitenkin laittoi herätyskellon soimaan loma-aamuna kello 7.

Koska aamulla kukaan ei ollut vieläkään kätköjä löytänyt ja tiesimme yhteysaluksen kulkevan noin yhdeksän aikaan, piti lähteä rivakasti liikkeelle. Haalittiin vara-varusteet, koska valtaosa veneilytarvikkeista oli muuttanut jo uuteen purteen. Edes kahvia ei ehtinyt juoda.

Vesi-Veijo odotti rannassa valmiina kilpajuoksuun. Tutuilla vesillä puksuteltiin lievään vastatuuleen Norkullalandetin laituriin, jossa oli pari yöpyjävenettä. Sitten kiireen vilkkaa saaren sisuksiin kännykän vanhoilla maastokartoilla. Kätköissä odottivat tyhjät logikirjat eli FTF oli meidän 🙂

Kolmas bonuskätkökin löytyi, mutta koska se oli jäänyt jumiin kätköjen julkaisuprosessiin, sen virallinen ykkössija jäi seuraaville. Saarikierroksen jälkeen pysähdyttiin vihdoin kahville uudessa Seasong travelsin kahviossa. Poistuttiin sen jälkeen saarelta tyylikkäästi purjehtien.

Tämä kirjoitus on lisätty melkein vuotta myöhemmin.

Syyskuun 3. Vesi-Veijolla käytiin lounasretkellä Sipoon retkisaaressa Furuholmenissa. Paluumatkalla poikettiin Bässen-luodolle. Perämies kirmaisi kirjaamaan nimen geokätköön kapteenin pidellessä venettä rannalla.

Juhannusviikonloppuna keli parani ja oli luvattu ihan hellettä. Geokätkötutkasta löytyi pari uutta saarta valloitettavaksi, joten miehistö yhdellä vieraalla vahvistettuna suuntasi kohti länttä Helsingin kaupungin retkisaareen Skogsholmeniin.

Menomatkalla auringosta ei ollut tietoakaan. Tuuli oli navakka ja aallokkoakin jonkin verran. Merisumu kadotti saaria yksi toisensa jälkeen näkyvistä, vaikka navigaattorin mukana tultiin lähemmäksi. Skogsholmeniin päästyämme keli parantui kuin taikaiskusta.

Saaren satamalaituri sijaitsee pohjoispuolella ja sen varusteluun kuuluu muutama poiju. Laiturin lähellä on veneseuran vuokraama sauna ja yksi mökkiasukas, muutoin alue on retkikäytössä. Saaressa on lisäksi kesäasukkaina lauma lampaita, jotka bongattiin geokätkön kirjaamis- ja tutkimusretkellä. Länsipuolelta voi tarkkailla Vuosaaren satamaan suuria laivoja.

Tehtiin trangialla uudet perunat, makkaraa sekä jälkiruuaksi popcornia. Paluumatkalla tuuli ei jaksanut kuljettaa ihan loppuun asti. Sääennusteen lupaama aurinko teki tehtävänsä ja poltti miehistön nahkat punaisiksi.

Piti läheltä, ettei tänä vuonna jäänyt kesän ensipurjehdus Juhannuksen jälkeen. Huollossa perämoottorista löytyi mystistä mönjää, joka oli jumittanut vaihteen sekä bensakorkin. Lisäksi kaasuttimessa oli roskia. Huolto totesikin jälkikäteen, että mikäli olisivat tienneet millainen urakka oli, eivät olisi sitä edes aloittaneet. Onneksi kuitenkin aloittivat ja päästiin vesille!

Juhannusaattona Vesi-Veijo suuntasi merelle sääennusteen synkkyydestä huolimatta. Sää oli harmaa, mutta lämpimämpi kuin viime vuonna. Purjehdimme Kalkkirannan ohitse itään Löparön viereistä väylää. Neljän metrin väylälle saavuttaessa alkoi sade ja tuuli tyyntyi kokonaan. Ehdittiin siis kastelemaan purjeet. Pysähdyttiin paluumatkalla Norkullalandetin retkialueelle tekemään sapuskaa. Yksi savuttava kokko nähtiin rannassa.

Tällä kertaa lähdettiin päiväpurjehdukselle idän kautta kiertäen länteen. Norkullalandetin kieppeillä tuuli oli aika vaisu joten liikkeelle lähdettiin moottorilla. Ekan kapeikon jälkeen bongattiin outo ’uppotukki’ joka osoittautui myöhemmässä tarkasteluksi ilmeisesti karkumatkalla väsähtäneeksi itäviitaksi. (Poijusta ja sen sijainnista tehty ilmoitus Trafille).

Muutama tuulenhenkäys herätti toivoa purjehduksesta. Pikkuhiljaa kun päästiin Norkullalandetin eteläpuolelle, alkoi tuulikin kuljettaa Vesi-Veijoa. Furuholmenin kieppeillä olikin jo sopiva keli. Tämä oli itseasiassa ensimmäinen shortsi-keli.

Furuholmenin lahti oli aika täynnä, mutta yleensä Vesi-Veijolle löytyy joku rakonen, kuten myös nyt.  Ruokailun yhteydessä käytiin hakemassa kätkö myös täältä. Paluu kotisatamaan sujui ilman erityisempiä tapahtumia.

Lähdettiin hieman myöhäiselle päiväpurjehdukselle länteen. Todettiin että joku on jossain vaiheessa käynyt poistamassa pätkän väylää (oli vielä edellisessa merikorttipainoksessa, mutta ei uudessa). Viereisen saaren asukas (?) oli hyödyntänyt tilanteen ja laskenut verkot pitkälle rannasta.

Pysähdyttiin perinteiselle taukopaikalle Östholmeniin ruokailemaan ja hakemaan geokätkö. Rantautumisen jälkeen tuli katsottua kätkön sijaintia tarkemmin (rantautumiset päätetään yleensä ankkuripaikan sopivuuden, ei kätkön sijainnin perusteella) ja todettiin että osuttiin lähes kohdalle. Yleensä kapteenin kännykän hidas gps etsii vielä itseään siinä vaiheessa kun perämiehen on jo kätkön nollapisteellä. Tällä kertaa perämies jäi tosin kuin nalli kalliolle.

Kätkökierrosta jatkettiin saaren ympäri. Samalla perämies uitteli Motonetin käsinpoimittuja matoja eri puolilla saarta, mutta yhtään kalaa ei tullut, ei edes nykäisyjä.

Saareen on kyllä tehty ihan hienot pesutilat jo joku aika sitten, mutta eipä ole tullut kokeiltua.

Päiväretken jälkeen palailtiin pikkuhiljaa kotisataan.

Sukulaisperhe, kaksi aikuista ja kolme alle 10-vuotiasta tyttöä tuli vierailemaan täällä etelässä ja ohjelmaa riitti aika tavalla. Linnanmäki ja Korkeasaari olivat tottakai nähtävien listalla ja lopuksi piti vielä lähteä Ruotsiin katsomaan prinsessoja. Ohjelmaan kuitenkin mahtui myös vierailu Norkullalandetin retkisaarella.

Vesi-Veijo kun on kooltaan mikä on, niin päätimme suosiolla jättää purjeet alas matkalla saareen. Luoviminen seitsemän hengen miehistöllä olisi ollut turhan haastavaa eikä vieraita viitsinyt komentaa kannen allekaan hienona kesäpäivänä.

Norkullalandetissa aloittettiin luonnollisesti eväillä ja vierailulla näkötornille. Sen jälkeen päästiin tositoimiin, eli jätettiin osa porukasta perämiehen johdolla rannalle ja lähdettiin tyttöjen kanssa purjehtimaan.  Etupurjeeksi valikoitu vanha ’myrskyfokka’ jotta nuoremmatkin pääsivät käsittelemään purjeita. Kapteeni huolehti isosta ja valvoi ohjailua.

Tuulta oli juuri sopivasti, joten kaikki pääsivät kokemaan vauhdin hurmaa sekä kokeilemaan käännöksiä.

Tässä kohden täytyy kyllä ihmetellä joidenkin kanssaveneilijöiden hinkua kylkikiinnitykseen. Laituriin oli purjehdustuokion aikana tullut pari venettä niin että blokkasivat käytännössä kaikki poijupaikat. Jonkun veneen miehistö oli kuulemma käväisemässä ’ihan pikaisesti’ näkötornilla (käytännössä tunti ellei enemmänkin). Sen on huomannut että ’ihan nopea visiitti’ ei juuri koskaan sitä ole.

Onhan se kylkikiinnitys toki mukavampaa ja helpompaa ja itsekin harrastamme sitä lastauksen aikana, jos on paljon tavaraa taikka heikosti liikkuvia matkustajia mukana. Mutta heti kun lastaus/purku on saatu suoritettua niin vene kyllä hilataan poijuun.

Onneksi perämies sai maista käsin raivattua tilaa Vesi-Veijolle niin että päästiin hakemaan saaressa odotelleet matkustajat.

Paluumatka kotisatamaan taitettiin taas moottorilla vanhimman tytöistä ohjataessa veneen perille.

Kuulemma purjehdus veti vertoja matkan muillekin kokemuksille 🙂