Kilpailuopintoja

Vesi-Veijo ilmoittautui tänään ensimmäisiin purjehduskilpailuihinsa. Joe17-luokkamestaruus ratkotaan Helsingin Sirpalesaaren tuntumassa 9.-10.8.2014. Tavoitteena on saada uusia kokemuksia ja aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa… Veneemmehän ei ole kilpahirmuksi varusteltu taikka suunniteltu, vaan täysiverinen retkiveijari.

Purjehduskilpailusäännöt ovat 200 sivuinen opas, tosin sisältäen myös säännöt purjelautailu ym. kisoihin. Apua, siinäpä hieman pureskeltavaa varsinkin väistämissääntöjen osalta! Vinkkinä saatiin simulaatiopelilinkki http://game.finckh.net/indexe.htm ja lisäohjeiksi, että jos rikotaan jonkun veneen kulkuoikeutta, niin kyllä sieltä tulee sitten ohjeistusta 😉

Käytännön oppia lähdöstä ja maalista opiskeltiin viime viikonloppuna lauantaina Loviisan Small Ships Race-kisojen katsomossa. Kisassa oli kolme taikka neljä luokkaa (Ainakin Göteborgin Ekat, Talonpoikaisveneet ja kevytveneet). Osa tuomariveneen merkeistä meni opiskelijoilla arvauksien puolelle. Varsinkin yksinäinen ”musta hevonen” (musta vene, mustat purjeet) aiheutti hieman ihmettelyä. Lopulta pääteltiin, että kyseessä oli ainoa luokkansa edustaja, mutta luokkaa ei tunnistettu eikä selvinnyt sivukatsomossa ihmetellen, miksei ko. venettä kelpuutettu talonpoikaisluokkaan.

Kaatumisia ei ainakaan lauantain ekan lähdön yhteydessä tullut, toisin kuin vuosi sitten. Dramaattisimmat hetket nähtiin, kun kevytveneiden lähdössä optarit hieman törmäilivät toisiinsa. Zoom-jolla meni suvereenisti omia menojaan. Reittivalintojen tärkeys näkyi tässäkin, vaikka Zoom oli nopeutensa puolesta ihan omassa luokassaan, kahden optarin välinen kisa ratkesi yllättävän selvällä erolla.

20140719_loviisa

Söderkullalandetin ympäri

Päiväpurjehduksen teemana oli torstaina 17.7 Sipoon Söderkullalandetin ympäriajo. Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Tuuli puhalsi sopivan oloisesti pääsääntöisesti etelänsuunnasta. Purjehtien päästiinkin hyvin koko kierros.

Kalkkirannanselällä ihmeteltiin, kun osa tutuista saarista horisontissa eivät näkyneet sumun takia. Viereisen saaren takanakin näytti olevan samaa vaivaa. Maallikkona ilmiö näytti erittäin paljon merenpintaan pudonneilta pilviltä, mutta ehkä oikea termi on osittainen merisumu?

20140717_pilvi

Saaret ilmeisesti käänsivät tuulta sen verran, että vaikka Kierroksen kulkusuunta muuttui, oli tuuli vastainen puolikierosta. Taukopysäkiksi valittiin Östholmenin tuttu koivun viereinen grillipaikka.

20170717_ostholmen

Grillimakkarat käristettiin tervaksisilla nuotiopuilla.

20170717_nuotio

Viime reissulla trangian pihdit (leuat, otin jne ) teki mystisen katoamistempun. Uusi varaosa on himppasen kiiltävämpi kuin iäkäs muu astiasto…

20140717_trangia

Ruokailun jälkeen kapteeni pesi Vesi-Veijon kyljet ja kannen kävellen meren pohjassa (matala ranta). Ja toinen puoli miehistöä uitti matoja – ei minkään näköisiä kaloja tässä rannassa.

20140717_onki

Paluumatkalla päästiin myötäiseen ja sivumyötäiseen, joten UPS-purje hoiti yksinään kierroksen loppupuolen kuljetuksen.

20140717_ups

Hellepäiviä vastaanottamassa

Sunnuntaina 6.7. säätila oli VIHDOIN muuttunut veneilylle suotuisampaan suuntaan. Veijolaiset päättivät lähteä päivän parin kiertueelle, joten vene lastattiin täyteen ruokaa ja retkikampetta.

20140706_lastaus

Vesi-Veijon uusin lisävaruste on vedenkestävä Sonyn Xperia tabletti, jossa on Karttakeskuksen Taskuloisto navigointiohjelma. Koska Jullessa ei ole suojaavaa koppia, tabletti päätettiin myyntilupauksia epäillen varustaa suojapussilla. Kätevää on, kun purjehdushanskat ovat kosketusnäyttöyhteensopivia eli sormenpäät paljaina eikä suojamuovi haitannut sekään. Mutta auringon häikäisy haittaa kopittomassa veneessä ja se kun läpyskää ei saa järkevästi mihinkään kiinni. Matkan aikana palattiin uusmediasta nopeasti takaisin vanhoihin merikarttoihin ja pikkunavigaattoriin.

Paukkuliivit päivittyivät veneen katsastuksen aikoihin uusiin Baltic-merkkisiin, koska aiemmat näyttivät niin paljon merimatkoja nähneiltä, ettei myyjä suostunut enää myymään vaihtopatruunaa.

20140706_loiste

Vanha lisävaruste eli matkaradio toimii moiteetta edelleen. Varsinkin hitaasti vastaiseen kryssiessä, kun etenemistä ei tunnu tapahtuvan laisinkaan, radio saa soitella matkamusiikkia. Mietittiin nyt, että jos seuraava vene olisi nimeltään ”Muruseni”, niin sillä olisi sitten oma tunnusbiisi valmiina.

20140706_radio

Ensimmäinen retkikohde oli Pirttisaari, josta Kapteeni ei enää muistanut juuri mitään. Kurvattiin tällä kertaa saaren keskiosista epävirallista väylää ”Höyrylaivalaiturin” ohitse.

20140706_porto_satama

Tämän retkiruuan nimi on makkaramössö.

20140706_makkaramosso

Vaikka Pirttisaaren retkisatama oli virallisilta paikoiltaan täynnä… aina yksi Vesi-Veijo saadaan hilattua rannemmaksi parkkiin kuin kukaan muu uskaltaa. (Kapt. huom. Vaikka tilaa näyttää olevan Vesi-Veijon ja rannan välissä, niin heti pinnan alla makailee suuri kivi. Kiven huomaa oikeastaan vain siitä, että poijut loppuvat ja toki huomioimalla ystävällisten naapuriveneilijöiden varoitukset).

20140706_pirttisaari

Maanantai aamuna lämpöaalto herätti viimeistään yhdeksältä. Miehistö lähti tutustumaan Pirttisaaren Makkarauddeniin (voiko niemellä olla parempaa nimeä?). Puolustusvoimien aikakaudelta riitti nähtävyyksiä.

20140707_piikkilanka

Tämä kahden asunnon rivitalo täydellisellä merinäköalalla on nyt valitettavasti purkukuntoinen.

20140707_talo

Makkarauddenin kärjestä etelään näkyy retkeilyalueen toinen niemi Lerviksudden. Niiden välissä näkyy väijyvän myös kari.

20140707_kari

Niemen tutkimusretki jatkui merkitsemättömille poluille kallioiden väliin..

20140707_kallio

..ja piikkilanka-aitojen läpi murtautumiseen.

20140707_aidanlapi

Kevyen purkkilounaan jälkeen matka jatkui kohti pohjoisempia vesiä. Tätä kuvaa ottaessa käytiin keskustelu: ”Se nostaa purjeet, noniin, nyt se menee sitten heittämällä ohi”. Joe17 ei ole kilpailuviettisen vene.

20140707_matkalla

Matkalla tehtiin varikkopysäkki Helsingin kaupungin retkisaareen Kaivokariin. Sen pohjoisenpuolen syvään kalliorantaan mahtuu useampi vene pysäköimään. Saaren itäpuolella nähtiin septitankki ja pohjoispuolen saaressa näytti olevan myös retkiveneilymeininkiä.

20140707_kaivokari

Varikkopysäkillä tavoitteena oli tutkia kölin tilanne. Koko matka epäiltiin, että köli on jumittanut yläasentoonsa eikä vetonarusta kiskomalla tapahtunut mitään. Meriveden lämpötilana huikeat +15C kapteeni ei ruvennut sukeltamaan, mutta ”varvaskopeloinnilla” selvisi, että köli on alhaalla. Sitten hieman varpaalla avittamalla, köli saatiin nostettua, mutta ilman alapuolen avitusta se ei nouse veneestä nostonarua kiskomalla nyt lainkaan. No, näinpäin jumittavan kölin kanssa voi elää yhden purjehduskauden.

20140707_koli

Porvoossa vierassatamapalvelut olivat muuttuneet. Vierassataman huoltotiloina toiminut asunto kadun toisella puolen on remontoinnin jälkeen saanut ilmeisesti vakiasukkaan. Kaupunki on virittänyt sen tilalle vierassataman takanurkkaan parakkikompleksin, jossa ovat vessat, suihkut ja pyykinpesukone. Tilat olivat ahtaat ja kömpelöt eikä uutuudesta huolimatta tuntuneet lainkaan paremmilta kuin aiempi huoltamo. Kuvassa Vesi-Veijon masto lyhyimpänä (ei voisi arvata 🙂 ).

Sanottua Vesi-Veijosta sarjaan (turisti Porvoossa): ”I have never seen so small sailing boat. Ever.”

20140707_porvoo

Paluumatkalla kisailtiin taas s/s Runebergin kanssa. Otettiin parin tunnin varaslähtö, josta Emäsalon sillalle asti puksutettiin moottorilla vastatuuleen. Virallinen tuulensuunta oli itä, mutta joki, saaret ja ilmeisesti merituuli, muuttivat tuulensuunnan eteläksi. Pysähdyttiin kaffepaussille, tutkittiin tuuli- ja aaltoennusteet, jonka perusteella fokka vaihtui vanhaan pieneen sotaratsuun.

Todellisuudessa aallokkoa ei ollut juurikaan (kiva!) ja tuulta piisasi jopa niin, että Vesi-Veijo kiisi aaltoja ennästysvauhdilla yli 11 km/h myrskyfokalla. Runebergilla kestikin tavanomaista pidempään saavuttaa pikkuhirmu, mutta kohtapa sitä taas katseltiin horisonttiin katoavia perävaloja.

20140707_runeberg

Loppumatkasta tuuli tyyntyi hieman, joten myötäisen osuudella vaihtui lennossa fokka normaaliin kokoon. Purjeen vaihtaminen lisäsi nopeutta +1 km/h ja loppuetappi kuljettiin n. 6-8km/h. Matkaan lähteneet valkonaamat palasivat parin hellepäivän jälkeen retkeltä punaniskoina.