Etapin viimeinen

Aamiaisella Stornäsuddenin grillipaikalla ihmeteltiin, mitä lokit tallustelevat metsässä. Syömässä mustikoita tietenkin! Puuron jälkeen jaksoi taas körötellä eteenpäin (vastatuuli) kotisatamaa kohti. Sköldvikissä seurattiin tankkerin liikkeellelähtöä.

Parin päivän helteessä retkeily leväisillä vesillä saa olon nihkeäksi. Möholmenin uimasaaressa vesi näytti vielä kirkkaalta.

Parkkeerattiin itäpään laituriin uimatauolle ennen kotiinpaluuta. Meriveden raikkaana jaksoi paremmin kantaa kaikki nyssäkät, kassit ja pussukat paatista autolle.

Emäsalon Stornäsudden

Jälleen kerran helteinen aamu, joka oli tuonut mukanaan myös levää Lilfjärdenin rantaan. Ei pesua, ei sähköä (läppärin akku loppui illalla). Jatkettiin matkaa. Huomattiin poistuessa, että metsässä oli pienen pienet tee-se-itse linjataulut, joilla karien välttely onnistui ilman gepsiä.

Suojasta ulapalle päästyämme selvisi, että tuulta on tänään riittävästi. Tietenkin vastaista, mutta päästiinpä purjehtimaan.

Oltiin kuultu juttuja, että Pellingin lossin kohdalla on palveluita. Niin olikin. Tirmo niminen bensis, kauppa ja ravintola. Syötiin siellä lounasta ja täytettiin vesikanisterit sekä täydennettiin elintarvikevarastoa. Paikalla oli paljon väkeä, joten esimerkiksi kaupasta oli syöty kaikki jäätelöt.

Matka jatkui ja ärsytti puksuttaa kapeassa väylässä taas moottorilla vastatuuleen, kun vastaan lipui kevyesti ja helposti myötäiseen purjehtivia kollegoita. Suunnitelmana oli yöpyä Onaksen retkisatamassa. Suunnitelman muuttui, kun saavuttiin Äggskärin selälle. Siellä vastaan puski noin metrinen vaahtopäinen aallokko. Tohatsu aloitti kiukuttelun moisessa höykytyksessä eikä kukaan miehistön jäsen suostunut nostamaan purjeita.

Tehtiin suunnanmuutos pohjoiseen ison Emäsalon saaren suojaan. Tuulta riitti sielläkin, mutta aallokko oli siedettävämpää pienelle purtilollemme. Nostettiin taas purjeet. Sivu-vastaisella Vesi-Veijolla pääsee 5,4 solmua eli 10 km/h. Siinä vauhdissa vene alkaa jo kallistua ja perämies ei jaksa käsivoimin kiskoa fokkaa tiukemmalle.

Urheilusuorituksen jälkeen oli kiva päästä rantautumaan Emäsalon pohjoispäässä olevaan retkeilyalueeseen Stornäsudenniin. Rannassa on kiinnistyskoukkuja, mutta matalaa, joten veivattiin tovi venettä sellaiseen kulmaan, ettei köli osunut pohjaan.

Rannalla odotti vastaanottokomitea: kaksi wannabe-laivakoiraa, jotka väijyivät käskyä hypätä kyytiin. Valitettavasti tällä kertaa norkoilu ei tuottanut tulosta.

Stornäsudden oli suosittu retkikohde ja onkipaikka. Sen huomasi täysistä roskiksista, vessapaperittomasta veskistä ja kalastajista, joita ilmaantui melkein kuin olisivat vuorotöissä. Veneessä nukutti hyvin, vaikka viereisen väylän aallot välillä keinuttivatkin.

Ongintaa Lilfjärdenin laiturilla

Aamu valkeni taas kuumana ja helteisenä Munapirtti saaren rannalla. Lähtiessä vielä naapurisaaressa heräiltiin.

Heikko tuuli oli vastainen, joten puksuteltiin moottorilla.

Nähtiin kaikenlaisia saaria. Tämän nimi on ruotsiksi Emmarocka ja suomeksi tietenkin Ämmärukka.

Vastaan tuli yleisöpurjehduksella Loviisan ylpeyden aihe Österstjärnan.

Iltapäivän helteessä rantauduttiin Liljfjärdenin laituriin. Lähistöllä oli useita Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen retkisaaria: Hästö, Fallholmen ja Hamnholmen.

Lilfjärdenissä oli nuotiopaikka, roskikset, vessa ja kaivo, jonka vesi ei ollut juomakelpoista. Lisäksi metsän siimeksessä oli iso mielenkiintoisesti muotoiltu keittokatos. Helteen paahteessa katoksella oli leppoisaa laitella ateriaa. Tällä kertaa Tikka masala marinoitua tonnikalaa ja riisiä hedelmäsalaatin kera.

Illalla oli erinomainen tilaisuus harrastaa ongintaa veneen istumalaatikosta. Taktiikkana oli ensin vaihtaa onkeen isompi koukku, joka mahtuu isompien saaliiden suihin eikä tarvitse keräillä pieniä sinttejä.

Kotkan Maretariumissa oli opittu, että suurimmat ahvenet köllöttävät pohjalla. Eli mitä syvemmältä ongitaan, sen isompia körmyniskoja saa.

Ensimmäinen osuma ei ihan toteutunut taktiikan mukaisesti.

Toisella kertaa nousi epätavallinen saalis (ei ahven, ei kiiski, ei särki). Useiden selvitysten (multimediaviesti googlettajalle, kalapelikortit) jälkeen päädyttiin siihen, että se oli lahna. Petoa kuvatessa se tietenkin karkasi takaisin mereen…

Lopputuloksena illan onginnalle oli pari pientä lahnaa ja ahventa, jotka palautettiin kasvamaan. Viimeinen keskikokoinen ahven imaisi ison koukun mahalaukkuunsa asti. Kala kuoli kirurgin käsittelyssä, joten se päätyi iltapalaksi. Paistettiin ahven nuotiopaikalla ja osansa sai myös naapuriveneen laivakoira Riko.

Munapirtin merihotelli Mäntyniemi

Päätettiin palata kotiin, olihan tässä kelluttu veneessä jo viikko. Suunnaksi siis länsi.

Malliesimerkki saaresta.

Levää oli nyt ilmaantunut ja sitä riitti koko matkalle.

Illansuussa saavuttiin perille merihotellin rantaan. Vitosella olisi päässyt saunomaan, mutta tyydyttiin suihkuun. Yöllä ei päässyt vessaan.

Kotkan Sapokanlahti

Kaunissaaresta oli lyhyt pyrähdys helteisessä tyvenessä Kotkaan. Puolet matkasta suunnilleen päästiin purjehtimaankin.

Sapokanlahden vierasvenesatama on valittu viime vuoden vierasvenesatamaksi. Johtuen kai hulppeasta uudesta saunarakennuksesta rannassa. Yö maksoi 20 euroa, mikä oli koko matkan kallein satamamaksu. Satamaa pyöritti Cafe Segeli, jonka terassit notkuivat väkeä.

Rantautumisen jälkeen etsittiin ruokapaikkaa ja päädyttiin Maretariumin taakse Vanhaan Fiskariin. Ehdittiin juuri lounastarjoiluun. Kylläisinä siirryttiin ihmettelemään Maretariumin kaloja. Siellä näytillä oli suomalaisia fisuja 10 kiloisesta hauesta, vimpaan ja valkoiseen sampeen asti.

Kalojen jälkeen oli aika pestä pyykkiä. Iltapala saatiin, kun käytiin moikkaamassa Merjaa.

Perjantai aamu valkeni helteisenä. Ruipelo sorsa luuli, että Vesi-Veijolla tarjoiltaisiin aamupalaa.

Väärin arvattu. Aamiainen tarjoiltiin lahden toisella rannalla kahvila Tulikukossa.

Aamiaisen jälkeen tallusteltiin Kotkan keskustassa ja päädyttiin valtavan hienoon uuteen merimuseoon. Aiemmin oli suunniteltu, että mentäisiin sinne Vesi-Veijolla, koska museolla oli oma vierasvenelaituri. No, pääsi sinne kävellenkin. Museossa oli kiva olla, kun ulkona paahtoi hirveä helle. Ihmeteltiin mm. miten 49er-veneessä voi olla genaakkeri 33 neliötä?

Bongattiin taas hassu koiraparkki, joka oli tällä kertaa poliisiaseman lupaosaston vieressä.

Museolta palattuamme oli aika jatkaa matkaa.

Tilannetiedotus – Vesi-Veijo kotimatkalla

Reissun itäisimmäksi pisteeksi jäi tällä kertaa Kotka jossa yövyttiin Kaunissaaren jälkeen. Paluumatka alkoi vastatuulessa kunnes tuuli katosi kokonaan. Nyt Vesi-Veijo majailee Merihotelli Mäntyniemen rannassa Pyhtään Munapirtissä. Paikka taisi olla hyvin valittu kun naapuriveneen kipparikin on nimeltään Veijo. Lisää päivityksiä kun varsinainen bloginkirjoittaja toipuu raitisilma-myrkytyksestä ja helteen tuomista sivuvaikutuksista. Paluuaikataulua säädetään päivä kerrallaan, välillä moneenkin kertaan, keleistä ja paikoista riippuen.

Pyhtään Kaunissaari tupaten täynnä

Viivähdettiin Loviisassa pari päivää. Tulosampanjat juotiin paikallisella Seabee Mialla. Grillailtiin, pestiin pyykkiä ja tehtiin purjekauppaa. Spinnun hinnasta ei päästy yksimielisyyteen kauppiaan kanssa, joten se jäi Loviisaan. Doylen purjeneuloja saapui satamaan tarkistamaan ison isoa kokoa. Hetken tuumailun jälkeen hän nappasi purjeen kainaloonsa. Purje palautui noin tunnissa viisi senttiä kapeampana. Hienoa palvelua! (Samalla hän möi satasella puomipussin).

Lähdettiin Loviisan Laivasillalta jatkamaan matkaamme itään maanantaina puolilta päivin. (Juuri ennen lähtöä bongattiin Mikki perheineen. Ei merihädässä vaan Laivasillalla).

Tuuli jonkin verran. Svartholman jälkeen kokeiltiin purjehtia, mikä sujui kohtuu hyvin, kunnes reitti kääntyi itään. Päätettiin suunnata Pyhtään Kaunissaareen. Saari sijaitsi suuren aavan takana, jossa vastatuulen lisäksi oli kohtalaista aallokkoa, mistä Tohatsu ei tykkää. Se ajaa kiltisti eteenpäin, kunnes tankki on puolillaan. Sitten alkaa hyytyminen ja nikottelu. Eli tankattiin usein.

Kaunissaaressa oli runsaasti kesän viettäjiä, joten onnistuttiin saamaan toisiksi viimeinen kolo vierassatamassa. Satamaan ajaminen on aika tiukan karikkoisen väylän päässä ja naapurit kommentoivat, että kovalla säällä kapeaan aukkoon pitää tulla vauhdilla onnistuakseen. Kaikki palvelut olivat ihan sataman vieressä.

Ilma parani seuraavana päivänä: helle teki paluun ja meri tyyntyi täysin. Käytiin tutustumassa erittäin mielenkiintoiseen Saaristolaismuseoon, johon ”yksikään museokuraattori ei ole koskenut”. Siellä oli mm. kollikissan muistotaulu, kaikkien Suomen majakoiden esittely, parrunpätkä (salakuljetuspirrun kanisteri) sekä paljon paikallista kalastus- ym. esineistöä. Kierreltiin eteenpäin länsirantaa: hautausmaa, uimaranta ja lopulta uitiin Pohjoisrannalla sijaitsevalla leirintäalueella. Sataman kahvilassa maisteltiin oluita ja hyvää kiviuunipitsaa.

Iltapäivällä kokeiltiin puomiteltan tekemistä pressusta. Tämännäköinen viritelmä saatiin aikaan hieman liian suurella pressulla.

Naapurin laivakoira huomasi heti, kun iltapalaa alettiin laittamaan. Illansuussa saareen saapui karaokelaiva, josta saapui tanssijoita ravintolan elävän musiikin iltaan. Suuri osa vierasveneilijöistäkin liittyi joukkoon.

Spinnuajon harjoittelua Loviisanlahdella

Svartholmassa tehtiin pieniä huoltotöitä. Todettiin, että tuuli oli kääntynyt etelään eli tie Loviisaan olisi myötäinen. Vihdoinkin päästäisiin siis kokeilemaan testattavana olevaa 470:sen spinaakkeria. Tosin miehistöllä oli vain pieni haju siitä, miten spinnupurjetta käytetään. No, kokeilemalla se selvinnee!

Onneksi testipurjeessa oli skuuttinarut valmiina, sillä olisi muuten mennyt tovi ihmetellessä, miten päin purje laitetaan. Mastolla piti selvitellä, miten spinnun nostinköysi oikein kulkee.

Ensimmäisellä nostoyrityksellä saatiin purjesolmumytty aikaan. Seuraavalla todettiin, että spinaakkerin tulee kulkea etuharuksen ulkopuolella eikä kuten fokka (Olemmeko noviiseja, olemmeko…). Skuuttinarut ohjattiin yksien skuuttipisteiden kautta. Myöhemmin manuaalista selvisi, että niiden pitäisi olla mahdollisimman takana. Ja hoplaa, meillä oli pallopurje!

Pelkällä spinnulla päästiin 4 km/h eteenpäin. Nostettiin iso. Pallo alkoi lerpatella, koska iso vei sen ilmavirtaukset. Pieni haju spinnuajosta kertoi, että puomi auttaisi asiaa. Kapteeni askarteli harjanvarren päihin koukut, joista muodostui köyhän miehen kahden euron spinnupuomi! Ja kas, sehän toimi, kun saatiin skuuttinaruilla viritys täyteen trimmiin.

Vauhti parani melkein tuplasti. Kun iso teki jiipin, piti spinnupuomi vaihtaa toiselle puolelle. Kohta alkoi myös tuulla enemmän, joten lopulta kapteeni pääsi vitsailemaan, että pitää huomioida 10 km/h nopeusrajoitus sataman lähellä. Parhaimmillaan päästiin siis yli 9 km/h.

Rantauduttiin Loviisan Laivasillalle, joka on täyden palvelun satama. Siellä on esimerkiksi parkkipaikat eri kokoisille koirille.

Miehistö palkittiin hienosta suorituksesta sataman ravintolassa rekkam..merimiesannoksilla.

Illalla googleteltiin Sulon sponssaamalla nettiyhteydellä, miten homma olisi pitänyt tehdä.

Tästä ohjeesta ei ymmärretty Noviiseina juuri mitään
http://www.fe83.org/wiki/index.php/Spinnuajo

Tämä oli hieman selkokielisempi. Opittiin uutena se, että spinnu kannattaa nostaa ja laskea isopurjeen suojassa.
http://www.h-vene.net/hwiki/Spinaakkeri

Bockhamn – Svartholm

Aamulla levä oli vallannut Bockhamnin suojaisan sataman. Ei puhettakaan aamupesusta.

Aamupuuron jälkeen siirryttiin noin kilometrin verran Bytholmenille uimaan.

Matka jatkui uimisen jälkeen jälleen vastatuuleen. Lopulta oli melkein tyyntä ja Vesi-Veijo lähinnä kellui eteenpäin. Päätettiin kokkailla ruokaa kannella.

Tyypillinen ateria Vesi-Veijolla on esimerkiksi seuraavanlainen. Ostetaan kaupasta kuivamuonaa, kuten valmispastaa. Lisätään siihen mausteeksi sipuli ja kuivattua valkosipulia. Kaivetaan kylmälaukun pohjalta pakastettu grillimakkarapaketti, joka on sanomalehtipaketissaan vielä parin hellepäivän jälkeenkin kylmää makkaraa. Pilkotaan se joukon jatkoksi. Keitetään 5 min ja ruokitaan miehistö. Lisukkeena tällä kertaa oli kurkkua ja tomaattia.

Lähestyttiin Loviisaa, jonka tunnistaa kaukaa ydinvoimalan piipuista. Helle porotti ja tuuli tyyntyi täysin.

Rantauduttiin Svartholman linnoitukselle.

Saaren palveluihin kuuluu ravintola, joka on auki ”niin kauan kuin asiakkaita riittää, jopa kahteen”.

Kesän Valborg-bongaus tuli tehtyä illalla. Nettiyhteys pätki sen verran, että blogia ei saanut päivitettyä.

Aamu Porvoo, ilta Byön Bockhamn

Herätys Porvoon satamassa klo 8.30 ja hytin lämpötila jo silloin +30C. Suunnaksi heti huoltopiste.

Siellä suihku.

Ja kuivaus (pesukone ja kuivurikin löytyy).

Aamupala kahvilakioskilla. Puurolautanen tuli nuoltua tarkasti.

Sitten kelpasi hieman shoppailla ja katsella nähtävyyksiä (kuvassa Runeberg).

Ja matka jatkui puoliltapäivin kohti itää. Porvoonjoen suistossa voi joutua turistinähtävyydeksi, vaikka ajelee moottorilla vastatuuleen.

Pysähdyttiin Hamarin Seolle tankkaamaan bensakanisterit sekä purjehtijat pihvillä ja pastalla.

Emäsalon kohdalla vaihdettiin purjeisiin ja luoviminen vastatuuleen alkoi. Välillä pienissä puhureissa päästiin jopa 10km/h nopeuteen. Tiukimmassa yllätyspuhurissa miehistön lippalakki lähti uimaan, joten oli suoritettava lakki yli laidan harjoitus. Se meni kuin Strömsössä ja vieläpä purjeilla. Lakki koukattiin keksillä takaisin kyytiin.

Pellingin lossin kohdalla tuuli oli taas täysin vastaan ja väylä karikkoinen, joten vaihdettiin moottorille.

Lopulta kahdeksalta illalla rantauduttiin Bockhamnin suojaisaan luonnonsatamaan. Lahdessa voi parkkeerata kahteen laituriin ja tilaa oli vaikka kuinka.