Vesi-Veijo vieraili Rekolan lippukuntien partioleirillä Partiopoukamassa, n. 20 km Porvoosta etelään Vessölandet-niemen (tai -saaren) eteläkärjessä. Tarkoituksena oli purjehdituttaa leiriläisiä Vesi-Veijolla sekä niemen takaa lainatulla Scout-jollalla. Lisäksi Veijon oli tarkoitus toimia tukialuksena vartiolaisten yön yli kestävällä melonta-vaelluksella, mutta suunnitelmat muuttuivat. Partiopoukaman rannat ovat matalia ja karikkoisia, minkä joutui Vesi-Veijokin huomaamaan.
Vesi-Veijo lähti Kapteenin ja Perämiehen ohjaamana leiriä kohden perjantaina 22.7. Vastatuuli oli luonnollisesti jälleen vallitseva tuulensuunta, mutta perille päästiin. Matkalla pysähdyttiin Onasin ulkoilualueella syömään.
Onasin ranta ei ollut kovin hyvä, sillä Vesi-Veijolle löytyi juuri ja juuri riittävän syvä kohta, mutta nousevat aallot keikuttivat venettä aika paljon. Rantauduttiin kuitenkin ruokataukoa varten. Rannalla huomattiin, että alue jatkui vielä niemen toisellekin puolelle, josta olisi ehkä voinut löytyä tuulensuojaisampi paikka. Ei kuitenkaan lähdetty siirtämään venettä, vaan ruoan jälkeen jatkettiin matkaa.
Tuuli oli noussut sen verran, että ei rantauduttu Partiopoukaman eteläkärkeen, vaan lähdettiin etsimään reittiä suojaiseen saunarantaan. Rannan lähestyessä joutuivat merikortin ja navigaattorin lukutaidot koetukselle. Löydettiin kuitenkin karien välistä väylä Poukaman suojaiseen saunarantaan, josta tuli sitten Vesi-Veijon satamapaikka leirin ajaksi. Myöhemmin selvisi, että Partiopoukamassa olisi ollut kolmas rantautumismahdollisuus alueen länsilaidalla, jossa on oikein poiju veneitä varten. Poijua hyödynsi leirin aikana kolme isompaa purkkaria, kun Espoosta ja Porvoosta saapuivat sikäläisten meripartiolippukuntien alukset.
Perämies lähti kotiin ja töihin jo seuraavana päivänä rakennusleirin alussa. Vesi-Veijo suuntasi kolmen miehen voimin hakemaan lainattua Scout-jollaa niemen toiselta puolelta. Scoutin laidasta paljastui isohko repeämä, jota ei oltu huomattu aiemmin. (Kuva ensimmäisen lasikuitukerroksen jälkeen).
Päätettiin kokeilla paikkaustaitojamme ja otettiin Scoutti kuitenkin hinaukseen.
Paluumatka sujui muuten hyvin, mutta karikossa kulkevan mutkaisen väylän kohdalla Vesi-Veijo harhautui hieman ja jäi lujasti kölistään kiinni aika suurelle ja laakealle kivelle. Kokeiltiin veneen heiluttamista, ankkurin heittoa ja moottorilla irrottamista, mutta ilman tulosta. Kapteeni vaihtoi uimahousut ja poistui veneestä tutkimaan tarkemmin kiveä. Vierelle sattui yksi pariskunta kanootilla, joka vei ankkurin pidemmälle, mutta kalliopohjassa ei se saanut otetta. Samoihin aikoihin läheisestä mökkirannasta saapui soutuvene apuun. H-veneen omistaja oli huomannut Vesi-Veijon ongelman ja tuli auttamaan irrottamisessa. Hänellä olikin kokemusta, koska kuulemma ”joka kesä täytyy ainakin kerran karille ajaa”.
H-veneen omistaja hyppäsi vantteihin roikkumaan, kyydissä olijat tulivat myös samalle laidalle, kun kapteeni työnsi vedestä käsin. Näin saatiin riittävä kallistus aikaan, jolla Vesi-Veijo irtosi kiveltä. Leirissä oli jo odoteltu meitä syömään, mutta kukaan ei meinannut uskoa, että oltiin karilla puolisen tuntia.
Kivi oli outo tapaus. Vahingosta viisastuneena Kapteeni saapui ruokailun jälkeen parin apulaisen kanssa poijuttamaan turvallisen väylän. Mutta vaikka kolme henkilöä etsi uiden sitä kiveä, jolle Vesi-Veijo oli jumittanut, sitä ei löytynyt. Kivestä saatiin kyllä näköhavainto myöhemmin leirillä, mutta palatessa paikalle se oli taas kadonnut.
Tässä karille ajossa Vesi-Veijolle ei käynyt mitään. Veneen irroitusyritys alkoi siinä mielessä väärin, että Kapteeni kevyimpänä lähti ensin uimaan. Kyydissä olijat tosin myöhemmin antoivat ymmärtää, että jos uintimatkaa olisi ehdottanut matkustajille, niin tuskin olisi ollut aikaa edes vaihtaa uima-asua päälle.
Toinen karille ajo sattui leirin ekana varsinaisena päivänä maanantaina, kun leiriläiset pääsivät ensimmäistä kertaa kokeilemaan kanootteja. Kanootit olivat etelärannan matalassa lahdessa, johon Vesi-Veijolla ei ollut mitään asiaa. Tarkoituksena oli, että melonnan yhteydessä viedään aina muutama leiriläinen kerrallaan purjehtimaan ja vaihdot suoritetaan merellä kanooteilla.
Etelälahden suu on aika kapea ja sitä on vaikea havaita läheltäkään. Kapteeni oli tilannut yhden kanootin lahden suulle vastaan navigointia helpottamaan, mutta se ei tullut sinne ajoissa. Päästäkseen saunarannasta etelärantaan Vesi-Veijo joutui tekemään pitkän kaarroksen, koska läheisten saarien ja rannan välinen salmi on hyvinkin matala. Vesi-Veijon etsiessä etelärannan lahdensuuta tapahtui pieni navigaatiovirhe ja jouduttiin liian pitkälle erään luodon väärälle puolelle. Tarvinneeko sanoa, että ko. puolella oli hyvin vähän vettä, mutta sitäkin enemmän kiviä. Joe17-purkkareissa on yksi suunnitteluvirhe: puoliksi kippaava köli mahdollistaa 0,5 metrin syväyksen, mutta peräsin ulottuu n. 70-80 cm syvyyteen. Kiville kun jouduttiin, niin köli nousi kuten pitääkin, mutta peräsin ei. Tällä kertaa peräsin oli hieman sivuttain (käännösyritys) ja kivi repäisi alemman holkin kokonaan irti ja palan peräsintä siinä samassa.
Heitettiin ankkuri hetkeksi ja nostettiin peräsin veneeseen. Leiriläisten purjehditus jäi siihen ja palattiin saunarantaan moottorilla ohjaamalla. Vaikka moottoriohjaus sopiikin joihinkin veneisiin, niin se ei selvästikään ole paras tapa ohjata Joea. Päästiin kuitenkin takaisin saunarantaan ilman enempiä haavereita. Vaurioiden tarkastelussa todettiin, että vain peräsin oli kärsinyt vaurioita veneen peräpeilin säilyessä ehjänä. Hyvä uutinen, koska venettä ei tarvinnut toimittaa korjaamolle.
Paluun jälkeen alkoi soittelu vakuutusyhtiöön, vahinkotarkastukseen sekä 118:n kautta paikallisille venekorjaamoille. Lisäksi piti alkaa pohtimaan, miten Vesi-Veijon saa takaisin kotisatamaan ilman peräsintä. Kapteeni ehti jo pyytää lähistöllä asuvien Joe-veneiden omistajien yhteystietoja Joe-purjehtijoilta, josko joku uskaltaisi lainata peräsimen kotimatkaa varten. Edellisen kesän pitkään kestänyt korjaamoreissu oli vielä hyvin tuoreessa muistissa.
Mutta joskus on tuuriakin. Ensimmäinen soitto venekorjaamoihin tärppäsi ja vietiin peräsin leirinjohtajan autolla Porvooseen JFK Serviceen korjattavaksi. Peräsin luvattiin perjantaiksi, mutta se olikin noudettavissa jo keskiviikkona. Kustannuksetkin jäivät huomattavasti edellistä peräsinrikkoa alhaisemmiksi, joten vakuutusyhtiötäkään ei vaivattu sen enempää.
Ohjelman täytteisen leirin aikana purjehdukset Vesi-Veijolla jäivät tekemättä. Leiriläiset pääsivät tutustumaan veneeseen muutama kerrallaan niin, että nousivat kyytiin keulasta ja sen jälkeen poistuivat uimatikkaita myöten. Leirin pienimmille tämäkin oli jo seikkailu. Leirin puolessa välissä posti toi odotetun paketin, josta löytyi Partiopurjehtijoiden lippu sekä viiri.
Leirillä kyllä purjehdittiin, mutta Kapteeni päätti käyttää siihen Scout-jollaa, joka oli saatu paikattua. Yhteistyössä tuki- ja vaihtoaluksena toimineen soutuveneen kanssa on kuitenkin vielä hieman treenattavaa. Scoutin lähtiessä ensimmäiselle purjehdukselle kaikkia köysiä ei vielä laitettu paikalleen, vaan tarkoitus oli laittaa ne merellä soutuvenettä ja ankkuria hyväksikäyttäen. Vaikka Scoutin syväys onkin vain n. 15 cm ja siinä on kippaavat köli ja peräsin, väylä Partiopoukaman saunarannasta merelle on kuitenkin liian karikkoinen, jotta siitä haluaisi purjehtia.
Soutuveneellä kesti lähdössä, joten lähdettiin edeltä Scoutilla, soutaen. Karikoista selvittyämme jäimme odottelemaan soutuvenettä, mutta sitä ei kuulunut. Aikamme odoteltuamme aloimme nostamaan purjeita omin voimin. Purjeiden nostaminen ja köysistön virittäminen onnistui, vaikka veneessä ei Kapteenin lisäksi ollut yhtään purjehduskokemuksen omaavaa henkilöä.
Hetken aikaa purjehdittuamme soutuvenekin tuli niemen takaa näkyviin, vain palatakseen sen taakse melkein samantien. Jonkin ajan kuluttua soutuvene uskaltautui hieman pidemmälle ja sieltä huudeltiin jotain mitä ei Scouttiin saakka kuultu. Purjehdittiin lähemmäksi, mutta koska soutuvene oli strategisesti sijoittunut karikon taakse, ei ollut toivoakaan päästä riittävän lähelle. Tuuli tuli soutuveneestä päin, joten äänet eivät kantaneet Scoutista sinne eikä soutuvene tullut viittoilusta huolimatta lähemmäksi.
Aikamme pyörittyämme ja kun kaikki olivat saaneet kokeilla ohjaamista, Kapteeni päätti suunnata rantaanpäin. Toiveena oli saada hinausapua soutuveneeltä väylän pahimman kohdan ajaksi. Ko. kohta oli siis hyvinkin kapea ja vastatuulessa siinä ei oikein luovita. Soutuvene pysytteli kuitenkin karien takana piilossa ja vasta, kun Scoutilla lähettiin yrittämään väylää pitkin, he tulivat huutoetäisyydelle. Kuulemma ruoka oli ollut valmista jo jonkin aikaa, mutta soutuveneen viestintälogiikka jäi hämäräksi.
Lopulta saatiin hinausköysi soutuveneeseen, mutta ongelmat eivät olleet siltikään ohitse.
Soutajina oli kaksi nuorta partiojohtajaa, jotka eivät saaneet venettä kulkemaan suoraan. Jonkin ajan kuluttua airot annettiin vain toiselle tilanteen selkeyttämiseksi, mutta kävi ilmi, että soutajalle oli jäänyt harrastusmoodi päälle. Soutaja kun harrastaa taitouintia, mikä se näkyi siinä, että alle 100 metrin matkalla soutuvene teki viidesti 360 asteen käännöksen.. Partiojohtajat tarvitsevat selvästi tukiopetusta soutamisessa.
Päästiin kuitenkin sen verran eteenpäin, että selvittiin vaikeimmaista kohtaa ohitse ja päästiin taas purjeilla eteenpäin.
Seuraavalla koulutuskerralla lähettiin taas kahdella veneellä liikenteeseen ja tällä kertaa soutaja sai veneen kulkemaan riittävän suoraan. Hyvin läheltä mennyt ukkoskuuro ajoi meidät kuitenkin nopeasti pois mereltä. Lasten iloksi koulutusmielessä kaadettiin Scoutti pari kertaa lahdella saunarannan tuntumassa.
Leirin loppuvaiheessa Kapteeni lähti toisen partiojohtajan kanssa palauttamaan Scouttia. Koska tuuli mukavasti ja nyt oli masto ylhäällä, Scoutti luonnollisesti purjehdittiin takaisin. Matalan syväyksen johdosta oikaistiin matalan salmen kautta. Kapteeni oli varma että Scoutin köli ottaa ainakin muutaman pohjakosketuksen, varsinkin kun jouduttiin luovimaan samassa paikassa, missä Vesi-Veijon peräsin hajosi. Mutta outoa kyllä, yhtään osumaa yhteenkään kiveen ei tullut, vaikka Scoutinkin köli ulottuu lähes metrin syvyyteen. Tuntemattomia ovat karien sijainnit.
Viikon jälkeen perjantaina oli aika suunnata kotisatamaan. Tuuli oli juuri Vesi-Veijolle sopiva ja kaiken lisäksi myötäinen. Miehistöksi Kapteeni sai kaksi nuorta johtajaa, joista toinen navigoi ja ohjasi suurimman osan paluumatkasta. Muutaman tunnin kuluttua Vesi-Veijo rantautui kotilaituriinsa Sipoossa.
