Sukulaisperhe, kaksi aikuista ja kolme alle 10-vuotiasta tyttöä tuli vierailemaan täällä etelässä ja ohjelmaa riitti aika tavalla. Linnanmäki ja Korkeasaari olivat tottakai nähtävien listalla ja lopuksi piti vielä lähteä Ruotsiin katsomaan prinsessoja. Ohjelmaan kuitenkin mahtui myös vierailu Norkullalandetin retkisaarella.

Vesi-Veijo kun on kooltaan mikä on, niin päätimme suosiolla jättää purjeet alas matkalla saareen. Luoviminen seitsemän hengen miehistöllä olisi ollut turhan haastavaa eikä vieraita viitsinyt komentaa kannen allekaan hienona kesäpäivänä.

Norkullalandetissa aloittettiin luonnollisesti eväillä ja vierailulla näkötornille. Sen jälkeen päästiin tositoimiin, eli jätettiin osa porukasta perämiehen johdolla rannalle ja lähdettiin tyttöjen kanssa purjehtimaan.  Etupurjeeksi valikoitu vanha ’myrskyfokka’ jotta nuoremmatkin pääsivät käsittelemään purjeita. Kapteeni huolehti isosta ja valvoi ohjailua.

Tuulta oli juuri sopivasti, joten kaikki pääsivät kokemaan vauhdin hurmaa sekä kokeilemaan käännöksiä.

Tässä kohden täytyy kyllä ihmetellä joidenkin kanssaveneilijöiden hinkua kylkikiinnitykseen. Laituriin oli purjehdustuokion aikana tullut pari venettä niin että blokkasivat käytännössä kaikki poijupaikat. Jonkun veneen miehistö oli kuulemma käväisemässä ’ihan pikaisesti’ näkötornilla (käytännössä tunti ellei enemmänkin). Sen on huomannut että ’ihan nopea visiitti’ ei juuri koskaan sitä ole.

Onhan se kylkikiinnitys toki mukavampaa ja helpompaa ja itsekin harrastamme sitä lastauksen aikana, jos on paljon tavaraa taikka heikosti liikkuvia matkustajia mukana. Mutta heti kun lastaus/purku on saatu suoritettua niin vene kyllä hilataan poijuun.

Onneksi perämies sai maista käsin raivattua tilaa Vesi-Veijolle niin että päästiin hakemaan saaressa odotelleet matkustajat.

Paluumatka kotisatamaan taitettiin taas moottorilla vanhimman tytöistä ohjataessa veneen perille.

Kuulemma purjehdus veti vertoja matkan muillekin kokemuksille 🙂