Aihearkisto: Retket

2011, Retket

Ongintaa Lilfjärdenin laiturilla

Aamu valkeni taas kuumana ja helteisenä Munapirtti saaren rannalla. Lähtiessä vielä naapurisaaressa heräiltiin.

Heikko tuuli oli vastainen, joten puksuteltiin moottorilla.

Nähtiin kaikenlaisia saaria. Tämän nimi on ruotsiksi Emmarocka ja suomeksi tietenkin Ämmärukka.

Vastaan tuli yleisöpurjehduksella Loviisan ylpeyden aihe Österstjärnan.

Iltapäivän helteessä rantauduttiin Liljfjärdenin laituriin. Lähistöllä oli useita Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen retkisaaria: Hästö, Fallholmen ja Hamnholmen.

Lilfjärdenissä oli nuotiopaikka, roskikset, vessa ja kaivo, jonka vesi ei ollut juomakelpoista. Lisäksi metsän siimeksessä oli iso mielenkiintoisesti muotoiltu keittokatos. Helteen paahteessa katoksella oli leppoisaa laitella ateriaa. Tällä kertaa Tikka masala marinoitua tonnikalaa ja riisiä hedelmäsalaatin kera.

Illalla oli erinomainen tilaisuus harrastaa ongintaa veneen istumalaatikosta. Taktiikkana oli ensin vaihtaa onkeen isompi koukku, joka mahtuu isompien saaliiden suihin eikä tarvitse keräillä pieniä sinttejä.

Kotkan Maretariumissa oli opittu, että suurimmat ahvenet köllöttävät pohjalla. Eli mitä syvemmältä ongitaan, sen isompia körmyniskoja saa.

Ensimmäinen osuma ei ihan toteutunut taktiikan mukaisesti.

Toisella kertaa nousi epätavallinen saalis (ei ahven, ei kiiski, ei särki). Useiden selvitysten (multimediaviesti googlettajalle, kalapelikortit) jälkeen päädyttiin siihen, että se oli lahna. Petoa kuvatessa se tietenkin karkasi takaisin mereen…

Lopputuloksena illan onginnalle oli pari pientä lahnaa ja ahventa, jotka palautettiin kasvamaan. Viimeinen keskikokoinen ahven imaisi ison koukun mahalaukkuunsa asti. Kala kuoli kirurgin käsittelyssä, joten se päätyi iltapalaksi. Paistettiin ahven nuotiopaikalla ja osansa sai myös naapuriveneen laivakoira Riko.

2011, Retket

Kotkan Sapokanlahti

Kaunissaaresta oli lyhyt pyrähdys helteisessä tyvenessä Kotkaan. Puolet matkasta suunnilleen päästiin purjehtimaankin.

Sapokanlahden vierasvenesatama on valittu viime vuoden vierasvenesatamaksi. Johtuen kai hulppeasta uudesta saunarakennuksesta rannassa. Yö maksoi 20 euroa, mikä oli koko matkan kallein satamamaksu. Satamaa pyöritti Cafe Segeli, jonka terassit notkuivat väkeä.

Rantautumisen jälkeen etsittiin ruokapaikkaa ja päädyttiin Maretariumin taakse Vanhaan Fiskariin. Ehdittiin juuri lounastarjoiluun. Kylläisinä siirryttiin ihmettelemään Maretariumin kaloja. Siellä näytillä oli suomalaisia fisuja 10 kiloisesta hauesta, vimpaan ja valkoiseen sampeen asti.

Kalojen jälkeen oli aika pestä pyykkiä. Iltapala saatiin, kun käytiin moikkaamassa Merjaa.

Perjantai aamu valkeni helteisenä. Ruipelo sorsa luuli, että Vesi-Veijolla tarjoiltaisiin aamupalaa.

Väärin arvattu. Aamiainen tarjoiltiin lahden toisella rannalla kahvila Tulikukossa.

Aamiaisen jälkeen tallusteltiin Kotkan keskustassa ja päädyttiin valtavan hienoon uuteen merimuseoon. Aiemmin oli suunniteltu, että mentäisiin sinne Vesi-Veijolla, koska museolla oli oma vierasvenelaituri. No, pääsi sinne kävellenkin. Museossa oli kiva olla, kun ulkona paahtoi hirveä helle. Ihmeteltiin mm. miten 49er-veneessä voi olla genaakkeri 33 neliötä?

Bongattiin taas hassu koiraparkki, joka oli tällä kertaa poliisiaseman lupaosaston vieressä.

Museolta palattuamme oli aika jatkaa matkaa.

2011, Retket

Tilannetiedotus – Vesi-Veijo kotimatkalla

Reissun itäisimmäksi pisteeksi jäi tällä kertaa Kotka jossa yövyttiin Kaunissaaren jälkeen. Paluumatka alkoi vastatuulessa kunnes tuuli katosi kokonaan. Nyt Vesi-Veijo majailee Merihotelli Mäntyniemen rannassa Pyhtään Munapirtissä. Paikka taisi olla hyvin valittu kun naapuriveneen kipparikin on nimeltään Veijo. Lisää päivityksiä kun varsinainen bloginkirjoittaja toipuu raitisilma-myrkytyksestä ja helteen tuomista sivuvaikutuksista. Paluuaikataulua säädetään päivä kerrallaan, välillä moneenkin kertaan, keleistä ja paikoista riippuen.

2011, Retket

Pyhtään Kaunissaari tupaten täynnä

Yksi kommentti

Viivähdettiin Loviisassa pari päivää. Tulosampanjat juotiin paikallisella Seabee Mialla. Grillailtiin, pestiin pyykkiä ja tehtiin purjekauppaa. Spinnun hinnasta ei päästy yksimielisyyteen kauppiaan kanssa, joten se jäi Loviisaan. Doylen purjeneuloja saapui satamaan tarkistamaan ison isoa kokoa. Hetken tuumailun jälkeen hän nappasi purjeen kainaloonsa. Purje palautui noin tunnissa viisi senttiä kapeampana. Hienoa palvelua! (Samalla hän möi satasella puomipussin).

Lähdettiin Loviisan Laivasillalta jatkamaan matkaamme itään maanantaina puolilta päivin. (Juuri ennen lähtöä bongattiin Mikki perheineen. Ei merihädässä vaan Laivasillalla).

Tuuli jonkin verran. Svartholman jälkeen kokeiltiin purjehtia, mikä sujui kohtuu hyvin, kunnes reitti kääntyi itään. Päätettiin suunnata Pyhtään Kaunissaareen. Saari sijaitsi suuren aavan takana, jossa vastatuulen lisäksi oli kohtalaista aallokkoa, mistä Tohatsu ei tykkää. Se ajaa kiltisti eteenpäin, kunnes tankki on puolillaan. Sitten alkaa hyytyminen ja nikottelu. Eli tankattiin usein.

Kaunissaaressa oli runsaasti kesän viettäjiä, joten onnistuttiin saamaan toisiksi viimeinen kolo vierassatamassa. Satamaan ajaminen on aika tiukan karikkoisen väylän päässä ja naapurit kommentoivat, että kovalla säällä kapeaan aukkoon pitää tulla vauhdilla onnistuakseen. Kaikki palvelut olivat ihan sataman vieressä.

Ilma parani seuraavana päivänä: helle teki paluun ja meri tyyntyi täysin. Käytiin tutustumassa erittäin mielenkiintoiseen Saaristolaismuseoon, johon ”yksikään museokuraattori ei ole koskenut”. Siellä oli mm. kollikissan muistotaulu, kaikkien Suomen majakoiden esittely, parrunpätkä (salakuljetuspirrun kanisteri) sekä paljon paikallista kalastus- ym. esineistöä. Kierreltiin eteenpäin länsirantaa: hautausmaa, uimaranta ja lopulta uitiin Pohjoisrannalla sijaitsevalla leirintäalueella. Sataman kahvilassa maisteltiin oluita ja hyvää kiviuunipitsaa.

Iltapäivällä kokeiltiin puomiteltan tekemistä pressusta. Tämännäköinen viritelmä saatiin aikaan hieman liian suurella pressulla.

Naapurin laivakoira huomasi heti, kun iltapalaa alettiin laittamaan. Illansuussa saareen saapui karaokelaiva, josta saapui tanssijoita ravintolan elävän musiikin iltaan. Suuri osa vierasveneilijöistäkin liittyi joukkoon.

2011, Retket

Spinnuajon harjoittelua Loviisanlahdella

Svartholmassa tehtiin pieniä huoltotöitä. Todettiin, että tuuli oli kääntynyt etelään eli tie Loviisaan olisi myötäinen. Vihdoinkin päästäisiin siis kokeilemaan testattavana olevaa 470:sen spinaakkeria. Tosin miehistöllä oli vain pieni haju siitä, miten spinnupurjetta käytetään. No, kokeilemalla se selvinnee!

Onneksi testipurjeessa oli skuuttinarut valmiina, sillä olisi muuten mennyt tovi ihmetellessä, miten päin purje laitetaan. Mastolla piti selvitellä, miten spinnun nostinköysi oikein kulkee.

Ensimmäisellä nostoyrityksellä saatiin purjesolmumytty aikaan. Seuraavalla todettiin, että spinaakkerin tulee kulkea etuharuksen ulkopuolella eikä kuten fokka (Olemmeko noviiseja, olemmeko…). Skuuttinarut ohjattiin yksien skuuttipisteiden kautta. Myöhemmin manuaalista selvisi, että niiden pitäisi olla mahdollisimman takana. Ja hoplaa, meillä oli pallopurje!

Pelkällä spinnulla päästiin 4 km/h eteenpäin. Nostettiin iso. Pallo alkoi lerpatella, koska iso vei sen ilmavirtaukset. Pieni haju spinnuajosta kertoi, että puomi auttaisi asiaa. Kapteeni askarteli harjanvarren päihin koukut, joista muodostui köyhän miehen kahden euron spinnupuomi! Ja kas, sehän toimi, kun saatiin skuuttinaruilla viritys täyteen trimmiin.

Vauhti parani melkein tuplasti. Kun iso teki jiipin, piti spinnupuomi vaihtaa toiselle puolelle. Kohta alkoi myös tuulla enemmän, joten lopulta kapteeni pääsi vitsailemaan, että pitää huomioida 10 km/h nopeusrajoitus sataman lähellä. Parhaimmillaan päästiin siis yli 9 km/h.

Rantauduttiin Loviisan Laivasillalle, joka on täyden palvelun satama. Siellä on esimerkiksi parkkipaikat eri kokoisille koirille.

Miehistö palkittiin hienosta suorituksesta sataman ravintolassa rekkam..merimiesannoksilla.

Illalla googleteltiin Sulon sponssaamalla nettiyhteydellä, miten homma olisi pitänyt tehdä.

Tästä ohjeesta ei ymmärretty Noviiseina juuri mitään
http://www.fe83.org/wiki/index.php/Spinnuajo

Tämä oli hieman selkokielisempi. Opittiin uutena se, että spinnu kannattaa nostaa ja laskea isopurjeen suojassa.
http://www.h-vene.net/hwiki/Spinaakkeri

2011, Retket

Bockhamn – Svartholm

Aamulla levä oli vallannut Bockhamnin suojaisan sataman. Ei puhettakaan aamupesusta.

Aamupuuron jälkeen siirryttiin noin kilometrin verran Bytholmenille uimaan.

Matka jatkui uimisen jälkeen jälleen vastatuuleen. Lopulta oli melkein tyyntä ja Vesi-Veijo lähinnä kellui eteenpäin. Päätettiin kokkailla ruokaa kannella.

Tyypillinen ateria Vesi-Veijolla on esimerkiksi seuraavanlainen. Ostetaan kaupasta kuivamuonaa, kuten valmispastaa. Lisätään siihen mausteeksi sipuli ja kuivattua valkosipulia. Kaivetaan kylmälaukun pohjalta pakastettu grillimakkarapaketti, joka on sanomalehtipaketissaan vielä parin hellepäivän jälkeenkin kylmää makkaraa. Pilkotaan se joukon jatkoksi. Keitetään 5 min ja ruokitaan miehistö. Lisukkeena tällä kertaa oli kurkkua ja tomaattia.

Lähestyttiin Loviisaa, jonka tunnistaa kaukaa ydinvoimalan piipuista. Helle porotti ja tuuli tyyntyi täysin.

Rantauduttiin Svartholman linnoitukselle.

Saaren palveluihin kuuluu ravintola, joka on auki ”niin kauan kuin asiakkaita riittää, jopa kahteen”.

Kesän Valborg-bongaus tuli tehtyä illalla. Nettiyhteys pätki sen verran, että blogia ei saanut päivitettyä.

2011, Retket

Aamu Porvoo, ilta Byön Bockhamn

Herätys Porvoon satamassa klo 8.30 ja hytin lämpötila jo silloin +30C. Suunnaksi heti huoltopiste.

Siellä suihku.

Ja kuivaus (pesukone ja kuivurikin löytyy).

Aamupala kahvilakioskilla. Puurolautanen tuli nuoltua tarkasti.

Sitten kelpasi hieman shoppailla ja katsella nähtävyyksiä (kuvassa Runeberg).

Ja matka jatkui puoliltapäivin kohti itää. Porvoonjoen suistossa voi joutua turistinähtävyydeksi, vaikka ajelee moottorilla vastatuuleen.

Pysähdyttiin Hamarin Seolle tankkaamaan bensakanisterit sekä purjehtijat pihvillä ja pastalla.

Emäsalon kohdalla vaihdettiin purjeisiin ja luoviminen vastatuuleen alkoi. Välillä pienissä puhureissa päästiin jopa 10km/h nopeuteen. Tiukimmassa yllätyspuhurissa miehistön lippalakki lähti uimaan, joten oli suoritettava lakki yli laidan harjoitus. Se meni kuin Strömsössä ja vieläpä purjeilla. Lakki koukattiin keksillä takaisin kyytiin.

Pellingin lossin kohdalla tuuli oli taas täysin vastaan ja väylä karikkoinen, joten vaihdettiin moottorille.

Lopulta kahdeksalta illalla rantauduttiin Bockhamnin suojaisaan luonnonsatamaan. Lahdessa voi parkkeerata kahteen laituriin ja tilaa oli vaikka kuinka.

2011, Retket

Sipoo – Porvoo

Suunnitelmana tänä kesänä oli purjehtia kohti Itää. Perämies luuli, että matka alkaisi jo tiistaina, mutta ehei, sitä ennen oli vielä paljon puuhasteltavaa ja pakattavaa.

Ensin piti ommella pikaratkaisuna patjoille päälliset halvoista lakanoista soveltamalla.

Ensimmäinen satsi tavaraa, patjat ja kaikki mahdolliset purjeet vietiin keskiviikkona.

Torstaina päätettiin lähteä vihdoin matkaan kaikkine tavaroinemme. Ruokailu suoritettiin Kalkkirannan tienoilla.

Alkuun oli ihan kiva koilistuuli, jota päästiin purjehtimaan uusilla purjeilla noin 6km/h vauhdilla. Porvooseen käännyttäessä tuuli hiipui ja oli vastainen, joten vaihdettiin moottorille. Moottori puski eteenpäin 9-10 km/h. Huikeasta vauhdista huolimatta meidät ohitti paikalliset kirkkoveneharrastajat ”heittämällä”.

Ehdittiin Porvoon vierasvenelaituriin viittä vaille kymmenen illalla ja ehdittiin kipaista kioskilta avain huoltotilaankin. Saunalahden mokkulalla saatiin tämä blogikin päivitettyä melkein reaaliajassa!

2010, Retket

Kari ja muita onnettomuuksia

Lauantaina 7.8 Vesi-Veijolla suunnattiin taas yöretkelle. Matkasta kehkeytyi varsinainen seikkailu, johon saatiin draaman kaaren mukainen hurja loppu.

Alku oli kuten jokainen päivä tänä kesänä: hellettä eikä juurikaan tuulta. Puksuteltiin moottorilla Kalkkirannan kupeeseen, josta kuului jazzin jumputusta. Tarkoitus oli tyylikkäästi purjehtia rannan ohitse, joten vaihdettiin hetkeksi purjeisiin. Tuuli tyyntyi pian täysin, joten vaihdettiin takaisin moottoriin. Paitsi ettei moottori halunnut töihin, sillä käynnistysnaru jumiutui jonnekin sen sisuksiin. Tehtiin ensimmäisen kerran purjeilla laituriin kiinnittyminen.

Kapteeni räpläsi konetta jonkin aikaa. Naru ja sen myötä konekin alkoi taas pyöriä, joten matka jatkui. Suunnattiin Vitholmenin valkoisille kalliorannoille. Kalkkirannassa kelluessa oli huomattu, että sekä ison että fokan purjeet olivat hieman repeilleet. Tehtiin iltapuhteina hieman ompelutöitä, jotta repeämät eivät pahenisi ennen varsinaista paikkausta.

Aamulla herättiin usvaisaan (savusumuiseen), mutta helteiseen päivään. Aamupalaa syödessä seurattiin idästä kohti Helsinkiä suuntaavaa purjeveneiden jonoa. Päätettiin liittyä jonon jatkoksi ja palata Karhusaaren kautta kotisatamaan. Koska tuuli idästä, keksittiin harjoitella purjeilla liikkeelle lähtöä. Ensin ankkurin avulla keula menosuuntaan, jonka jälkeen purjeet ylös. Lähtö tapahtui varsin sujuvasti, vaikka ankkuri luisti eikä pitänyt paikallaan.

Kalkkiranta takanapäin

Vitholmen

Valkean saaren rannalla

Kuva

Iltapalaa kelpaa syödä tällaisen postikorttinäkymän äärellä

Kuva

Isopurje oli revennyt takasaumastaan noin 30 cm.

Kuva

Purjeveneiden jonoa kohti Helsinkiä

kuva


Kivi veden alla

Oltiin ylpeitä hienosta lähdöstä, kunnes kuului ”klonk-klonk”. Tietysti jotain jää huomaamatta ja tällä kertaa se oli väylämerkin viereinen kari, joka ei ollutkaan ihan väylämerkin vieressä. ”Klonk” kuului, kun kivi osui köliin. Toinen ”klonk”, kun köli taittui. Kolmas paukautti peräsimen irti.

Peräsimen alatappi oli taipunut, mutta se saatiin takaisin paikoilleen. Kölikin toimi, joten selvittiin säikähdyksellä. Peräsinremppaa olisi kuitenkin tiedossa. Päätettiin pysähtyä reitin varrella lounaalle Östholmenin retkisaareen, missä trangialla keiteltiin pataa ja käytiin uimassa. Tuuli tyyntyi, minkä vuoksi päätettiin jatkaa loppumatka moottorilla. Mutta moottori oli taas eri mieltä.

Östholmenissa lounaalla
kuva

”Sopii yrittää tähän muillakin purkkareilla”

kuva

Varppaamista

Tällä kertaa perämoottorin naru oli niin jumissa, ettei sitä saatu räpläämällä takaisin toimintaan. Kotimatkasta oli tulossa pitkä. Kapteenin kikkavarastosta löytyi varppaaminen, jolla päästiin kiertämään Östholmenin takaa selälle. Varppaaminen toimii niin, että laitetaan mies ankkurin kanssa keulaan. Ankkuri heitetään niin pitkälle kuin jaksetaan, ja sitten vedetään venettä sinne suuntaan.

Heti välittömästi, kun vene oli irti rannasta, peräsimen tappi katkesi. Ankkuroitiin niille sijoillemme. Kaiveltiin työkalupakista kaikenmallisia pultteja, klipsuja ja rautalankaa. Viritelmällä saatiin peräsin pysymään jotakuinkin paikoillaan. Jatkettiin sitten varppausta kohti selkää. Selällä päästiin purjeet ylhäällä kellumaan 2-4km/h tuntinopeudella eteenpäin. Matka sujui leppoisasti.

Paikattu peräsin

kuva

Ukkosen puuska

Kuului kaukaista jyrinää. Usvaisesta maisemasta ja pilvistä ei osannut sanoa, mistäpäin myräkkä oli tulossa. Säätutkakin näytti olevan epäkunnossa, mutta todennäköisesti jotain oli saapumassa etelästäpäin. Tehtiin suunnitelmat laituriin saapumiseen, jotta tehtävät olivat molemmille selvät, mikäli tilanne äityisi pahaksi. Tuuli alkoi puhaltaa hieman kovempaa ja kapteeni yritti ohjata suorinta reittiä maaliin.

Peräsimen viritelmä ei kestänyt tuulta ja se hajosi säpäleiksi muutama sata metriä ennen satamaa. Kapteeni alkoi tekemään uusintakorjausta. Perämies päästi fokan löysälle ja vahti, ettei törmätty rantoihin tai muuhun liikenteeseen saaren ja mantereen välissä.

Perämies katsoi saaren ylle ja kommentoi: ”Se ukkonen on nyt tuossa, lasketaanko fok…” Samantien iski valtava puhuri. Vesi-Veijo kallistui niin paljon, että istumalaatikko hörppäsi vettä. Kapteeni huusi vääntöä ihailevalle Perämiehelle: ”Löysää skuutti, löysää skuutti, löysäääää skuuttiiii!” Sekunnit ovat joskus pitkiä, mutta skuutti löytyi ja vene kipusi takaisin ylös. Kapteeni nakkasi ankkurin. Pimeys laskeutui.

Kun hurjin myllerrys hyytyi ehkä kahden minuutin kuluttua, perämies kiipesi keulaan pudottamaan fokan alas. Fokan skuutti roikkui irrallaan eli jotain meni siellä suunnassa rikki. Peräsin saatiin solmittua jonkinmoiseen kasaan. Vaihdettiin litimärkinä sadevaatteisiin. Tuulta ei ollut enää juuri ollenkaan, joten nostettiin ankkuri ja linkutettiin eteenpäin. Lopulta jäljellä olivat vain salamat ja sade eikä tuulta ollenkaan.

Kaivettiin airot esille. Perämies ohjasi, kun kapteeni meloi. Välillä molemmat meloivat. ”Tätä ei kai lasketa purjeilla rantautumiseksi”, vitsaili kapteeni, kun Vesi-Veijo oli saatu kiinnitettyä laituripaikalleen puolilta öin. Jälkeenpäin molemmat totesivat, että mikään muu ei tässä episodissa pelottanut kuin hurjat monihaaraiset salamat, joita paukkui ympärillä. Väsytti vietävästi.

Seuraavaksi Vesi-Veijon seikkailuissa on edessä useampia huoltoja.

 

Holkki on puskenut ulos peräsimestä, joka on myös hieman ratkennut

vene

Lähemmin tarkasteltuna myös ylempi tappi on taipunut

kuva

2010, Retket

Sipoon Kaunissaari ja Porvoo

Maanantaina 19.7 pikku purtemme lähti taas retkeilemään kotisatamastaan. Lähtö viivästyi, kun jälleen kerran Trangia oli jättäytynyt matkasta. Kapteeni kävi siis vielä noutamassa vastentahtoisen retkikeittiömme. Tuulta näytti olevan lupaavasti, vaikka matka alkoi vasta iltakuuden aikoihin.

Kiepautettiin Möholmenin edestä Kalkkirannan selälle koneella puksuttaen ja ihmeteltiin siinä edessä selällä moottorilla vastatuuleen etenevää purkkaria. Ihmetyksen aihe oli hurja keinunta. Kun Söderkullalandetin tuulensuoja ohitettiin, ei tarvinnut keinahtelua enää ihmetellä, koska aallokkoa todellakin oli metrin korkeudelta. Uskallettiin nostaa vain iso ylös. Luovittiin laajoilla kaarilla eteenpäin vastaiseen. Selän lopussa alkoi tuntua, että tuuli ja aallokko hieman rauhoittuvat, joten tempaistiin fokkakin esille.

Taas kerran saaren suoja veti meitä nenästä. Vesi-Veijo lähti Kaunissaaren edustalla hurjaan kiitoon niin, että koko miehistö sai työskennellä hiki hatussa. Kolmantena kertana saaren antama suoja jo ymmärrettiin ja käytettiin sitä hyväksemme, sillä moisessa sirkuksessa ei olisi ilman aallonmurtajaa saatukaan kovin helposti purjeita alas.

Sipoon Kaunissaari

Kaunissaaren satamassa oli hyvin tilaa parkkeerata, vaikka saavuttiinkin vasta ilta yhdeltätoista. Tutkailtiin lähiseudut ennen kuin tuli ihan pimeää.

Seuraavana aamuna sataman aallonmurtajan välistä näkyi, että aallokkoa on edelleen yhtä hurjasti. Ennustekin lupaili hellettä (mitäpä muuta) ja tuulta 13 metriä sekunnissa. Päätettiin suosiolla hengailla vielä toinenkin yö Kaunissaaressa.

Ilmoitustaululla kerrottiin, että sinilevähavaintojen vuoksi uimaan voi mennä vain omalla vastuulla. Silläpä sitten, koska vesi näytti ihan kirkkaalta. Puoliltapäivin vuorolaivan satamaan alkoi kasautua kymmeniä satunnaisia ja vakinaisia (tunnistaa kottikärrystä) Kaunissaaren kävijöitä. Christina(?)-kauppalaivan jäätelöt maistuivat aurinkoisena päivänä. Iltapäivällä lueskeltiin kannella mm. Montalbano-dekkaria.

Hartaasti odotettu kauppalaiva saapuu

Kohti Porvoota

Keskiviikkona tuuli oli jo huomattavasti tyyntynyt. Käännettiin keula kohti Porvoota ja annettiin myötätuulen viedä Porvoonjoen suulle asti. Matkalla katseltiin Onnellisten saaria, Nesteen öljynjalostamoa sekä sujahdettiin Emäsalon sillan alitse. Porvoon vierassatamassa ehdittiin viedä toisiksi viimeinen paikka. Satamakonttori sijaitsi pienen matkan päässä kahvilassa. Vierasveneilijöille oli tarjolla kadun toisella puolen ovikoodin takana suihkut, pesutupa, keittiö ja olohuone. Luksusta!

Ja näin sujahdetaan purjeilla sillan alitse

Kesäloman loppu pitää perinteisesti juhlistaa hyvässä ravintolassa. Eksyttiin Walgren’sille, jossa tarjoiltiin juuri sitä mitä haettiin eli suussa sulava illallinen. Perämies uhkasi palata veneelle laulellen merimieslauluja, mutta mieleen muistui vain lause ”hiiuli-hei huolta nyt ei…”

Porvoon Luksus-laiturilta pääsi näppärästi laivaan ja mantereelle

Seuraavana aamuna shoppailtiin Vanhassa kaupungissa hieman teetä ja suklaata sekä tutkittiin rannan veneilykaupan kaikki lokerot. Paluumatkalla tuuli oli vastainen, joten moottori lallatti aina Emäsalon sillalle saakka. Siitä eteenpäin enimmäkseen madeltiin, laahustettiin ja lilluttiin tuulen koko ajan heiketessä. Mutta perille kotisatamaan kuitenkin päästiin.

Ps. Jos joskus myöhemmin ihmetellään, millainen sää oli, niin tämän kesän osalta niissä kohdin, missä ei kirjailija ole huomannut mainita, on ollut poutaa ja hellettä – tuulta tuskin ollenkaan.