Hanko – Jussarö

Vesi-Veijon siirtopurjehdus kohti kotisatamaa jatkui lauantaina 3.7.2010. Miehistö saapui Hangonkylän satamaan edellisenä iltana tekemään alkuvalmisteluja. Istumalaatikon alta löytyi puhkiruostuneita sähköjohtoja. Niitä korjailtiin ja testailtiin virrankulkua akusta eteenpäin.

Korjaus onnistui ja illalla voitiin sytyttää kattovalo nukkumaan mennessä.

Lauantaiaamu valkeni poutaisena ja helteisenä. Heikkoa länsituulta oli noin 3 m/s. Matkanteko aloitettiin moottorilla kohti etelää klo 11. Kun suunta vaihtui itään, vaihdettiin purjeisiin. Matkanopeus oli noin 5 km/h, minkä uusi GPS kertoi. Matkan aikana syötiin lounas ja iltapala veneessä.

Liikenteessä oli muitakin veneilijöitä pienistä jollista isoihin rahtialuksiin.

10 tuntia helteessä uuvuttaa innoikkaimmankin purjehtijan.

Puoli yhdeltätoista saavuttiin Jussarön saarelle, missä päälaituri oli tupaten täynnä. Vesi-Veijo parkkeerattiin vanhaan postilaituriin mahtavien portaiden juureen. Saaressa oli ravintola-matkamuistomyymälä, puuceet ja sauna.

Seuraava aamu oli taas helteinen ja suunnattiin aamupesulle. Ravintola-kahvilan pitäjä neuvoi tien saaren itärannalle, jossa oli vanhan kaivoksen jäänteinä mustia hiekkarantoja. Samalla nähtiin vanhoja rautakaivoksen rakennuksia, joita armeija oli omana kautenaan parhaansa mukaan moukaroinut. Saaren hyttysyhdyskunta oli varsin runsas ja aktiivinen, joten kävellessä ei pysähdytty turhia ihastelemaan.