Kilpailuopintoja

Vesi-Veijo ilmoittautui tänään ensimmäisiin purjehduskilpailuihinsa. Joe17-luokkamestaruus ratkotaan Helsingin Sirpalesaaren tuntumassa 9.-10.8.2014. Tavoitteena on saada uusia kokemuksia ja aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa… Veneemmehän ei ole kilpahirmuksi varusteltu taikka suunniteltu, vaan täysiverinen retkiveijari.

Purjehduskilpailusäännöt ovat 200 sivuinen opas, tosin sisältäen myös säännöt purjelautailu ym. kisoihin. Apua, siinäpä hieman pureskeltavaa varsinkin väistämissääntöjen osalta! Vinkkinä saatiin simulaatiopelilinkki http://game.finckh.net/indexe.htm ja lisäohjeiksi, että jos rikotaan jonkun veneen kulkuoikeutta, niin kyllä sieltä tulee sitten ohjeistusta 😉

Käytännön oppia lähdöstä ja maalista opiskeltiin viime viikonloppuna lauantaina Loviisan Small Ships Race-kisojen katsomossa. Kisassa oli kolme taikka neljä luokkaa (Ainakin Göteborgin Ekat, Talonpoikaisveneet ja kevytveneet). Osa tuomariveneen merkeistä meni opiskelijoilla arvauksien puolelle. Varsinkin yksinäinen ”musta hevonen” (musta vene, mustat purjeet) aiheutti hieman ihmettelyä. Lopulta pääteltiin, että kyseessä oli ainoa luokkansa edustaja, mutta luokkaa ei tunnistettu eikä selvinnyt sivukatsomossa ihmetellen, miksei ko. venettä kelpuutettu talonpoikaisluokkaan.

Kaatumisia ei ainakaan lauantain ekan lähdön yhteydessä tullut, toisin kuin vuosi sitten. Dramaattisimmat hetket nähtiin, kun kevytveneiden lähdössä optarit hieman törmäilivät toisiinsa. Zoom-jolla meni suvereenisti omia menojaan. Reittivalintojen tärkeys näkyi tässäkin, vaikka Zoom oli nopeutensa puolesta ihan omassa luokassaan, kahden optarin välinen kisa ratkesi yllättävän selvällä erolla.

20140719_loviisa