Remontit oli saatu tehtyä, moottori huollosta ja kelikin oli hyvä, joten Vesi-Veijon tarkoitus oli suunnata omaan elementtiinsä kotisatamaan.

Kaikki sujui hyvin vielä tähän asti. Kapteeni ei ole tosin keksinyt, miten peruutustutkan voisi hiljentää, kun traileria peruuttaa veteen. Sitä ei viitsi pitää auton sähköihin kytkettynä, joten tutka on ihan varma, että kohta törmätään seinään. Noh, traileri saatiin veteen. Vesi-Veijo ei kuitenkaan alun jälkeen halunnut lähteä trailerilta pois ja pienen ihmettelyn jälkeen todettiin, että nostoköli oli tippunut ala-asentoon trailerin kehikon väliin. Tästäkin selvittiin ottamalla venettä hieman ylöspäin ja nostamalla köli ylös.

Seuraava haaste tuli siinä vaiheessa, kun vene kellui. Moottori, joka oli tullut muutamaa päivää aiemmin huollosta, ei halunnutkaan käynnistyä. Melottiin Vesi-Veijo laituriin, jotta päästiin pois tieltä.

Moottoria ihmeteltiin ja kilautettiin huoltoonkin. Ilmeisesti kaasuttimessa on joku roska tai muu vika, vaikka moottori olikin toiminut moitteetta huollon testeissä. Moottori suostui käynnistymään ryypyn avustuksella ja kävi vain isoilla kierroksilla. Pohdittiin vaihtoehtoja, tuuli oli tyyntymässä, joten purjeilla matka läheiseen kotisatamaan olisi kestänyt hetken jos toisenkin.

Pohdittaessa annettiin moottorin käydä, josko se auttaisi. (Pahoittelumme muille satamassa olleille ylimääräisestä melusta.) Todettiin että kun kerran vene on vesille saatu, niin ei sitä enään trailerille takaisin oteta.

Nostettiin masto ja laitettiin purjeet valmiiksi, vaikka niistä ei tyynellä paljoa iloa olisi ollutkaan. Lähdettiin laiturista ”vauhdikkaasti” täydellä kaasulla.

Matka kotisatamaan sujui ongelmitta ja ennätysajassa, todennäköisesti tyynen kelin ansiosta ja toki moottorikin kävi kierroksilla. Rantautumisesta ounasteltiin hieman vaiherikkaampaa, koska arveltiin, että moottori kuitenkin sammuu, kun alkaa hiljentämään vauhtia. Sehän ei ole ongelma, kun vaan siihen varautuu.

Rantautuminen itsessään meni ihan hyvin ja lähes kuten arveltiinkin. Moottori sammui, liuttiin poijun vierestä ja laitettiin naru kiinni. Talven aikana joko poiju on liikkunut lähemmäksi laituria tai sitten Vesi-Veijo on kasvanut, koska etäisyys ei riittänyt kauniiseen jarrutukseen. Onneksi perämies keulassa ja avustaja laiturilla hoitivat tilanteen.

Jätettiin Vesi-Veijo laituriin ja lähdettiin autolle päin. Auton perässä oli vielä traileri, semmoinen pikkujuttu, jonka Kapteeni unohti. Hiukan liian tiukka mutka ja rengas otti kiinni läheisen tolpan betonijalustaan. Osoittautui, että betonijalusta oli rengasta vahvempi.. Minkäs siinä muuta voi kuin työtää traileri autopaikalle, nakata tyhjentynyt rengas takakonttiin ja lähteä kotia kohden..

Tätä kirjoitettaessa Vesi-Veijo oli ainakin vielä pinnalla..