Sunnuntaipurjehdushan on sellainen, jossa vieno myötätuuli kuljettaa venhoa ja miehistö paistattaa päivää antaen aurinkolasiensa kiiltää. Sääennuste lupaili syyskuun kuudennelletoista suunnitelman näköistä vuoden viimeistä kesäpäivää.
Laiturilla oli vilskettä: ihmisiä, kasseja, laivakoiria, veneitä tuli ja meni, joten moni muukin oli suunnannut ulkoilemaan tänä sunnuntaina. Vesi-Veijolaiset alkoivat muiden mukana virittelemään paattiaan. Kaikkien jaloissa juoksenteli pieni harmaa koira, joka ihmisten vähetessä kiinnostui Vesi-Veijon virittelijöistä. Kaulapannaton piski näytti siltä, että olisi hypännyt kyytiin, jos olisi uskaltanut. Sitten välillä se kipitti laiturilta rannalle ja palasi takaisin.
Pääteltiin, että nyt on jollakin koira hukassa ja koiralla omistajat. Pikkuhurtta ei ollut märkä, joten se ei ollut uinut paikalle vaan ehkä karannut muilla keinoin. Päätettiin napata koira talteen. Jahdattiin sitä hetkinen parkkipaikan suuntaan, kunnes se selkeästi hädissään suostui tulemaan perämiehen syliin. Koiraparka ei osannut kertoa, mistä oli kotoisin. Käveltiin rantaan ja ajateltiin koputella koira kainalossa lähimpien talojen ovia, kun laituriin pörhälsi koiraansa kaipaava mies. Ymmärrettiin ruotsia sen verran, että kiireessä ja hässäkässä oli pikkukoira unohtunut laiturille.
Katseltiin merelle koiran perään, jossa näkyi ennustetta enemmän aaltoa ja tuulta. Ladattiin myrskyfokka keulaan ja suunnattiin itään. Moottori kiukutteli hieman. Nostettiin purjeet ja sivumyötäinen työnsi eteenpäin. Todettiin, että tällä kelillä äksyilevällä Tohatsulla ei lähdetä Kaunissaareen, vaan lounas haetaan Kalkkirannasta. Kalkkirannan satamaan juuri päästyämme moottori teki taas tenän. Päästiin ehjinä laituriin, ja yritettiin uudestaan vieraspaikalle, mutta Tohatsu petti nopeasti uudelleen. Hilattiin vene köydellä vieraspaikkaan.
Epäiltiin, että pitkä seisonta oli sakkauttanut moottoria ja päätettiin käydä ensin Kievarissa murkinalla. Kievarin menu oli taas semmoista, että parempi mieli oli taattu.
Satamassa puhalsi entistä kovempi tuuli ja aallokkoon lähti puskemaan Pirttisaaren reittialus. Vesi-Veijon miehistö viritteli taas kerran perämoottoriaan. Lipottiin vanha bensa ulos ja laitettiin uutta tilalle. Ei vaikutusta. Mietittiin veneen nostoa samantien eikä vasta viikon päästä.
Päädyttiin kuitenkin kokeilemaan kesän alkajaisiksi opittua tulpan poistoa, jonka jälkeen moottorin käynnistysnarua vedellään kotvanen. Se auttoi merkittävästi, mutta moottori pätki edelleen. Toistettiin operaatio, jonka jälkeen reivattiin isopurje.
Ja eikun matkaan. Moottori lallattamaan ja vene irti laiturista. Perämies jäi maston juureen valmiina kiskomaan purjeen ylös, kun kapteeni ärjytti moottorin aallonmurtajan toiselle puolen. Taas tasapainonumero aaltokarusellissa, mutta reivattu purje oli kiskottava ylös, jotta moottorin pettäessä päivän kelissä olisi jokin keino hallita venettä.
Perämies istuskeli kaiken varalta keulassa tyrskyjä halkomassa kotilaiturille asti. Moottori pelasi hyvin, kunnes lähellä laituria loppui bensa, mutta tuulensuojassa kapteeni pystyi tekemään normitankkausoperaation. Sunnuntaipurjehdus tarkoitti siis Vesi-Veijolla semmoista keikkaa tällä kertaa.
