Kaikki kirjoittajan paalu artikkelit

UPS-purjeen ensiretki

Vesi-Veijon purjevarusteista uupui myötätuuleen sopiva kevyt ”pallopurje”. Kapteeni selvitteli mahdollisuuksia ja tilasi Doylen purjeneulomosta UPS-purjeen, joka on jonkinsortin genaakkerin sukulainen. Mastoon porattiin ylös sille oma pylpyrä. Etukulmastaan se kiinnitettiin köydenpätkällä alas veneen kiinnityskoukkuun. Purje sijoitellaan vanttien ulkopuolelle. Ensimmäinen testipurjehdus ajeltiin Kalkkirannan selällä. Vienolla tuulella purje on oiva peli. Nyt kohtalaisella tuulella sen laskeminen oli surkea esitys. Ehkä suoraan pussiin kiskominen olisi paras taktiikka?

20130711_genaakkeri

Ruokailemassa käytiin Sipoon ylläpitämällä retkialueella Norkullalandetissa. Alueella on useampia uimarantoja, joihin jokaiselle riitti vierailijoita lämpimänä kesäiltapäivänä.

20130711_norkulla

Ruuan jälkeen perämies kävi onkimassa pohjoisrannalla laiturin vieressä. Kallio on täynnä kiinnittymisrautoja (entisiä laiturin osia?), joten Norkullalandettiin mahtuu useampikin vene vierailulle. Saaliiksi tuli 250g lahna.

20130711_onki

Maalauksen viimeistelyä ja vahausta

Tänään kiinnitettiin kattoluukkuun kaasujousi ja viimeisteltiin kannen maalausta. Sisätilamaali oli loppu. Huomenna haetaan sitä lisää kaupasta, jotta päästään vetämään viimeiset vedot.

20130708_maali

Maalarinteippi on aiheuttanut päänvaivaa melkoisesti. Se takertui hytin puolella pleksi-ikkunoihin niin, että perämiehellä meni monta tuntia ja useita desilitroja asetonia sen hinkkaamiseen pois. Asetoni (eli kynsilakanpoistoainetta saa rautakaupasta litroittain…) tuli hankittua alunperin kontaktiliiman roiskeiden siivoamiseen.

Veneen kyljissä teippi tarrasi joihinkin kohtiin kiinni yhtä lujasti. Tänään kokeiltiin sinne kaikki pesunesteet, lastat ja hinkkausvälineet. Lopulta mikrokuitukangas ja asetoni olivat ainoa yhdistelmä, millä maalarinteipin liima irtosi naarmuttamatta sinisestä kyljestä. Samalla liukeni myös hieman maalia, mikä oli pakko hyväksyä.

Kun kylki oli vihdoin puhdas, se vahattiin.

20130708_vaha

Seinäkankaan liimaus

Loputkin tiikkilistat kiinnitetty! Kansi alkaa olla viimeistelyä vaille valmis.

20130704_kansi

Sisällä riittää työstettävää. Ensin sekoitettiin kontaktiliimaa. Perämies kesti sen hajua paremmin kuin kapteeni.

20130704_liima

Kontaktiliimaa sivellään molempiin liimattaviin pintoihin eli kankaaseen ja seinään. Nyt ei tarvinnut odottaa 10 minuuttia kuivumista ennen puoliskojen liittämistä, koska kuuma hellepäivä hoiti kuivattamisen samantien. Kontaktiliiman nerokkuus piilee siinä, että ylitursunneet maalit voi sormenpäällä pyöritellä irti eikä tahroja jää minnekään.

Uusi seinäkankaamme oli joustavaa tekonahkaa, joka venyi häiritsevästi joka suuntaan. Kankaan väliin tahtoi jäädä lisäksi ilmakuplia, jotka keksittiin tasoittaa maalitelalla rullaamalla.

20130704_seina

Toinen puoli aloitetaan ehdottomasti hankalammasta eli peräpäästä. Ensimmäisessä seinässä taistelun jälkeen kangasta jäi noin 5 senttimetriä ”yli” venymisen takia. Ja liimapurkki loppui, joten huomenna taas jatkuu, rautakaupan kautta.

20130704_pera

Venemaalit maalattu tai melkein

Veneen kansi maalattiin kolmeen kertaan. Ensin pohjamaali eli primer, jota sattui kaupassa olemaan vain harmaana. Sen päälle kaksi kerrosta lumikkia. Viimeisenä tänään tallustelualueille kerros liukastumisen estoa eli karhennusmaalia. Aiempi karhennus oli röpelöä pinnaltaan, tämä uusi on vain karheaa. Vielä tänään pensseleitä ei voinut heittää menemään, sillä muutamassa kohtaa pitää lopuksi paikkailla ja istuinlootan luukut ovat vielä yhtä maalikerrosta vailla.

Maalin kuivuttua seuraavana oli murtuneen kaiteen uudelleenkiinnitys. Ennen maalausta murtunut kohta oli paikattu uusiksi lasikuidulla. Vanha kaide ei tahtonut oikein mennä sijoilleen ilmeisesti siksi, kun se on repsottanut jo monta vuotta. Mutta hieman voimaa ja viilausta, niin ruuvit saatiin väännettyä paikoilleen.

Sen jälkeen urakkana olivat uudet tiikkilistat. Sopivia listoja ei myynyt mikään kauppa, joten piti ostaa tiikkilauta. Saken avustuksella saatiin laudasta sopivaksi sirkkelöidyt palikat. Koska veneen reuna on hieman kaareva, listoja haudottiin lämpimällä vedellä kastelluissa pyyhkeissä, jonka jälkeen ne viritettiin puiden syyt huomioiden kuivamaan puristimilla oikeaan muotoonsa.

Vanhojen tiikkilistojen reiät kannessa hyödynnettiin. Ensin niihin pursotettiin Sika-fleksiä ja sitten perämies ujutti ruuvin kajuutasta, jonka kapteeni asetti tiikin pohjassa olevaan reikään. Sika-fleksiä myös listan alle ja kuivumaan. Ensimmäiset kaksi näyttivät menevän kuin Strömsössä.

Kuvassa ensimmäiset tiikkilistat ja kiinnitetty kaide. Valmista ei tullut, vielä olis pari juttua…

Mutta missä on Vesi-Veijo?


Edelleen maalla.

Kevättalkoot vähän laajenivat. Sisältä maali saatiin irti lopulta soodapuhalluksella ja sen seurauksena irtosi seinäkankaat. Juhannuksena päästiin talkoissa vasta varsinaiseen maalausvaiheeseen.

Kevättalkoot alkakoon

Sunnuntaina 28.4 avattiin Vesi-Veijo paketista. Kausi 2013 alkoi tosin jo lauantaina Lauttasaaren Maritimin kevätkauden avajaisista, jossa käytiin tarkistuttamassa sammutin ja hamstraamassa välineistöä talkoisiin. Tänä vuonna ennen vesillelaskua puuhailun kohteena on sisätilojen ja kannen maalaus.

Paketin sisältä paljastui talven jäljiltä täysin hilseillyt hyttin kattomaali, joten oltiin arvattu oikein tämän kevään remppatarve. Kapteeni aloitti välineiden testauksen teräslastalla ja hyvin irtosi.

Perämies kokeili hiomakonetta, joka ei purrut läheskään yhtä hyvin. Ei tarvitse arvata, missä veneenomistaja onkaan loppukevään…

Kohti traileria

Vesi-Veijon veneilykausi päättyi tänä vuonna lauantaina 29.9. Sää olisi ollut suosiollinen purjehtijalle, mutta työmatkailu häiritsee harrastuksia.

Tänä vuonna taktiikaksi otettiin toinen nostopaikka. Oman rannan liuska on ahdas ja hiekkainen, mikä vaatisi vähintään nelivedon ja kahluuhaalarit. Läheltä Gumbostrandin kioskilta löytyi betoninen vaihtoehto, joten suunnattiin siis kioskia kohti.

Kauniina päivänä kioskin laiturilla oli vilskettä, mutta siinä seassa irroitettiin ensin masto. (Jonka pultti pitää uusia ensi kesäksi).

Sitten kohti traileria.

Hop! Ja Vesi-Veijo hyppäsi kyytiin kuin elokuvissa. Eikä perämiehen kumisaappaisiin mennyt hyistä merivettä.

Ennen talvipaketointia edessä on vielä painepesuria ja vahausta.

Ei mitään sunnuntaipurjehdusta

Sunnuntaipurjehdushan on sellainen, jossa vieno myötätuuli kuljettaa venhoa ja miehistö paistattaa päivää antaen aurinkolasiensa kiiltää. Sääennuste lupaili syyskuun kuudennelletoista suunnitelman näköistä vuoden viimeistä kesäpäivää.

Laiturilla oli vilskettä: ihmisiä, kasseja, laivakoiria, veneitä tuli ja meni, joten moni muukin oli suunnannut ulkoilemaan tänä sunnuntaina. Vesi-Veijolaiset alkoivat muiden mukana virittelemään paattiaan. Kaikkien jaloissa juoksenteli pieni harmaa koira, joka ihmisten vähetessä kiinnostui Vesi-Veijon virittelijöistä. Kaulapannaton piski näytti siltä, että olisi hypännyt kyytiin, jos olisi uskaltanut. Sitten välillä se kipitti laiturilta rannalle ja palasi takaisin.

Pääteltiin, että nyt on jollakin koira hukassa ja koiralla omistajat. Pikkuhurtta ei ollut märkä, joten se ei ollut uinut paikalle vaan ehkä karannut muilla keinoin. Päätettiin napata koira talteen. Jahdattiin sitä hetkinen parkkipaikan suuntaan, kunnes se selkeästi hädissään suostui tulemaan perämiehen syliin. Koiraparka ei osannut kertoa, mistä oli kotoisin. Käveltiin rantaan ja ajateltiin koputella koira kainalossa lähimpien talojen ovia, kun laituriin pörhälsi koiraansa kaipaava mies. Ymmärrettiin ruotsia sen verran, että kiireessä ja hässäkässä oli pikkukoira unohtunut laiturille.

Katseltiin merelle koiran perään, jossa näkyi ennustetta enemmän aaltoa ja tuulta. Ladattiin myrskyfokka keulaan ja suunnattiin itään. Moottori kiukutteli hieman. Nostettiin purjeet ja sivumyötäinen työnsi eteenpäin. Todettiin, että tällä kelillä äksyilevällä Tohatsulla ei lähdetä Kaunissaareen, vaan lounas haetaan Kalkkirannasta. Kalkkirannan satamaan juuri päästyämme moottori teki taas tenän. Päästiin ehjinä laituriin, ja yritettiin uudestaan vieraspaikalle, mutta Tohatsu petti nopeasti uudelleen. Hilattiin vene köydellä vieraspaikkaan.

Epäiltiin, että pitkä seisonta oli sakkauttanut moottoria ja päätettiin käydä ensin Kievarissa murkinalla. Kievarin menu oli taas semmoista, että parempi mieli oli taattu.

Satamassa puhalsi entistä kovempi tuuli ja aallokkoon lähti puskemaan Pirttisaaren reittialus. Vesi-Veijon miehistö viritteli taas kerran perämoottoriaan. Lipottiin vanha bensa ulos ja laitettiin uutta tilalle. Ei vaikutusta. Mietittiin veneen nostoa samantien eikä vasta viikon päästä.

Päädyttiin kuitenkin kokeilemaan kesän alkajaisiksi opittua tulpan poistoa, jonka jälkeen moottorin käynnistysnarua vedellään kotvanen. Se auttoi merkittävästi, mutta moottori pätki edelleen. Toistettiin operaatio, jonka jälkeen reivattiin isopurje.

Ja eikun matkaan. Moottori lallattamaan ja vene irti laiturista. Perämies jäi maston juureen valmiina kiskomaan purjeen ylös, kun kapteeni ärjytti moottorin aallonmurtajan toiselle puolen. Taas tasapainonumero aaltokarusellissa, mutta reivattu purje oli kiskottava ylös, jotta moottorin pettäessä päivän kelissä olisi jokin keino hallita venettä.

Perämies istuskeli kaiken varalta keulassa tyrskyjä halkomassa kotilaiturille asti. Moottori pelasi hyvin, kunnes lähellä laituria loppui bensa, mutta tuulensuojassa kapteeni pystyi tekemään normitankkausoperaation. Sunnuntaipurjehdus tarkoitti siis Vesi-Veijolla semmoista keikkaa tällä kertaa.

Iltapalalla Östholmenissa

Elokuun puolivälissä katseltiin tuuliennusteita, joissa näytti keskiviikkona sopivalta 5-6 m/s iltapurjehdukseen. Lähdettiin töistä suoraan laiturille ja veneellä iltaretkelle. Suunta valittiin tuulen mukaan.

Tuulta oli vähemmän kuin ennusteessa ja lähinnä kelluttiin eteenpäin. Simsalönselällä sitkeästi kuitenkin jopa luovittiin huikeaa 2 km/h vauhtia. Lopulta piti nälän yltyessä luovuttaa ja vaihtaa motorisoituun veneilyyn.

Rantauduttiin tuttuun Östholmenin retkisaareen, jossa oli ilmeisesti lomapäivää viettämässä paljon muitakin retkeilijöitä. Mukaan mahtui ja löytyi oma retkipöytäkin trangia-makkaroiden paistamiseen. Aurinko alkoi laskea kauniin kesäpäivän päätteeksi.

Palattiin veneelle, jossa korjailtiin löystyneitä muttereita ennen paluumatkaa.

Ilta pimenee jo tähän aikaan vuodesta sen verran, että piti ihan ajovalot laittaa paluumatkalla päälle.

Myrskyfokka

Viime lauantaina lähdettiin lounaalle saaristoon. Tai niin oli meinaus.

Tuuli puhalsi melko suoraan lännestä, mikä tarkoittaa sitä, että se pääsee puskemaan pitkän suoran saarien välissä. Vesi-Veijo suuntasi suoraan 9-10 m/s puhuria vastaiseen. Aallokkoa ei ollut nimeksikään. Miehistö sai tehdä taas kovassa tuulessa hartiavoimin töitä kapealla väylällä luovimisessa.

Kun saarien välistä pilkisti Simsalönselkä, nähtiin vaahtopäitä ja muistui mieleen aiemmin kesällä tehty taistelumatka. Jotain oppineena päätettiin, että purjeita olisi nyt vähennettävä. Etupurjeiden skuuttiköysien vetäminen tapahtuu Vesi-Veijossa käsivoimin eli mitään vinssejä ei ole, siksi yli 10 m/s kovassa tuulessa alkaa luonnonvoimat voittaa purjehtijan haban.

Jatkettiin puhurijumppaa Karhusaaren kaupalle. Kaupan kahviossa muutettiin retkisuunnitelmaa ja lounasristeilyn menuuksi muuttui lihapiirakat.

Lounaan jälkeen kaivettiin veneen pohjalta vanha purjepussi, josta löytyi vuonna 1963 ommeltu ”myrskyfokka”. Vaihdettiin kookas Doylen fokka tähän vanhaan taistelijaan.

Kapteeni ei innostunut Perämiehen isopurjeen reivausajatuksista. ”Pitää testata ensin, miten fokka vaikuttaa menoon”. No, testattiin sitten.

Myrskyfokan vaikutus oli merkittävä. Todettiin, ettei vauhtiin sillä ollut vaikutusta juurikaan eli Vesi-Veijo suihki menemään melkeinpä yhtä nopeasti kuin isommalla fokalla sekä myötään että vastaiseen. Suuri ero oli veneen ohjattavuudessa. Perämies pystyi säätelemään fokkaa helposti käsivoimin, jopa ilman jarrupalojen apua. Kapteeninkaan ei tarvinnut enää hikipäässä roikkua peräsimessä.

Paluumatkalla testattiin kiepaus myös vastatuuleen. Myrskyfokka pingottui sileäksi. Silti purjeen reunat pärisivät äänekkäästi säädöistä huolimatta. Ilmeisesti vanha kangas on sen verran venynyt, ettei purjeen taka- ja alareunaa saa täysin pinkeäksi. Luovit onnistuivat helposti verrattuna Doylen aikaansaamaan juupas-eipäs-vehtailuun, joiden välttämiseksi käännöksen onnistuminen edellyttää täydellistä toimenpiteiden ajoitusta ja riittävää vauhtia.

Myötäisessä etupurje heilahtelee herkästi puolelta toiselle, joten sitä ohjaava saa tehdä töitä yhtä lailla kuin vastaiseen luoviessa.