Aihearkisto: Päiväpurjehdus

UPS-purjeen ensiretki

Vesi-Veijon purjevarusteista uupui myötätuuleen sopiva kevyt ”pallopurje”. Kapteeni selvitteli mahdollisuuksia ja tilasi Doylen purjeneulomosta UPS-purjeen, joka on jonkinsortin genaakkerin sukulainen. Mastoon porattiin ylös sille oma pylpyrä. Etukulmastaan se kiinnitettiin köydenpätkällä alas veneen kiinnityskoukkuun. Purje sijoitellaan vanttien ulkopuolelle. Ensimmäinen testipurjehdus ajeltiin Kalkkirannan selällä. Vienolla tuulella purje on oiva peli. Nyt kohtalaisella tuulella sen laskeminen oli surkea esitys. Ehkä suoraan pussiin kiskominen olisi paras taktiikka?

20130711_genaakkeri

Ruokailemassa käytiin Sipoon ylläpitämällä retkialueella Norkullalandetissa. Alueella on useampia uimarantoja, joihin jokaiselle riitti vierailijoita lämpimänä kesäiltapäivänä.

20130711_norkulla

Ruuan jälkeen perämies kävi onkimassa pohjoisrannalla laiturin vieressä. Kallio on täynnä kiinnittymisrautoja (entisiä laiturin osia?), joten Norkullalandettiin mahtuu useampikin vene vierailulle. Saaliiksi tuli 250g lahna.

20130711_onki

Ei mitään sunnuntaipurjehdusta

Sunnuntaipurjehdushan on sellainen, jossa vieno myötätuuli kuljettaa venhoa ja miehistö paistattaa päivää antaen aurinkolasiensa kiiltää. Sääennuste lupaili syyskuun kuudennelletoista suunnitelman näköistä vuoden viimeistä kesäpäivää.

Laiturilla oli vilskettä: ihmisiä, kasseja, laivakoiria, veneitä tuli ja meni, joten moni muukin oli suunnannut ulkoilemaan tänä sunnuntaina. Vesi-Veijolaiset alkoivat muiden mukana virittelemään paattiaan. Kaikkien jaloissa juoksenteli pieni harmaa koira, joka ihmisten vähetessä kiinnostui Vesi-Veijon virittelijöistä. Kaulapannaton piski näytti siltä, että olisi hypännyt kyytiin, jos olisi uskaltanut. Sitten välillä se kipitti laiturilta rannalle ja palasi takaisin.

Pääteltiin, että nyt on jollakin koira hukassa ja koiralla omistajat. Pikkuhurtta ei ollut märkä, joten se ei ollut uinut paikalle vaan ehkä karannut muilla keinoin. Päätettiin napata koira talteen. Jahdattiin sitä hetkinen parkkipaikan suuntaan, kunnes se selkeästi hädissään suostui tulemaan perämiehen syliin. Koiraparka ei osannut kertoa, mistä oli kotoisin. Käveltiin rantaan ja ajateltiin koputella koira kainalossa lähimpien talojen ovia, kun laituriin pörhälsi koiraansa kaipaava mies. Ymmärrettiin ruotsia sen verran, että kiireessä ja hässäkässä oli pikkukoira unohtunut laiturille.

Katseltiin merelle koiran perään, jossa näkyi ennustetta enemmän aaltoa ja tuulta. Ladattiin myrskyfokka keulaan ja suunnattiin itään. Moottori kiukutteli hieman. Nostettiin purjeet ja sivumyötäinen työnsi eteenpäin. Todettiin, että tällä kelillä äksyilevällä Tohatsulla ei lähdetä Kaunissaareen, vaan lounas haetaan Kalkkirannasta. Kalkkirannan satamaan juuri päästyämme moottori teki taas tenän. Päästiin ehjinä laituriin, ja yritettiin uudestaan vieraspaikalle, mutta Tohatsu petti nopeasti uudelleen. Hilattiin vene köydellä vieraspaikkaan.

Epäiltiin, että pitkä seisonta oli sakkauttanut moottoria ja päätettiin käydä ensin Kievarissa murkinalla. Kievarin menu oli taas semmoista, että parempi mieli oli taattu.

Satamassa puhalsi entistä kovempi tuuli ja aallokkoon lähti puskemaan Pirttisaaren reittialus. Vesi-Veijon miehistö viritteli taas kerran perämoottoriaan. Lipottiin vanha bensa ulos ja laitettiin uutta tilalle. Ei vaikutusta. Mietittiin veneen nostoa samantien eikä vasta viikon päästä.

Päädyttiin kuitenkin kokeilemaan kesän alkajaisiksi opittua tulpan poistoa, jonka jälkeen moottorin käynnistysnarua vedellään kotvanen. Se auttoi merkittävästi, mutta moottori pätki edelleen. Toistettiin operaatio, jonka jälkeen reivattiin isopurje.

Ja eikun matkaan. Moottori lallattamaan ja vene irti laiturista. Perämies jäi maston juureen valmiina kiskomaan purjeen ylös, kun kapteeni ärjytti moottorin aallonmurtajan toiselle puolen. Taas tasapainonumero aaltokarusellissa, mutta reivattu purje oli kiskottava ylös, jotta moottorin pettäessä päivän kelissä olisi jokin keino hallita venettä.

Perämies istuskeli kaiken varalta keulassa tyrskyjä halkomassa kotilaiturille asti. Moottori pelasi hyvin, kunnes lähellä laituria loppui bensa, mutta tuulensuojassa kapteeni pystyi tekemään normitankkausoperaation. Sunnuntaipurjehdus tarkoitti siis Vesi-Veijolla semmoista keikkaa tällä kertaa.

Iltapalalla Östholmenissa

Elokuun puolivälissä katseltiin tuuliennusteita, joissa näytti keskiviikkona sopivalta 5-6 m/s iltapurjehdukseen. Lähdettiin töistä suoraan laiturille ja veneellä iltaretkelle. Suunta valittiin tuulen mukaan.

Tuulta oli vähemmän kuin ennusteessa ja lähinnä kelluttiin eteenpäin. Simsalönselällä sitkeästi kuitenkin jopa luovittiin huikeaa 2 km/h vauhtia. Lopulta piti nälän yltyessä luovuttaa ja vaihtaa motorisoituun veneilyyn.

Rantauduttiin tuttuun Östholmenin retkisaareen, jossa oli ilmeisesti lomapäivää viettämässä paljon muitakin retkeilijöitä. Mukaan mahtui ja löytyi oma retkipöytäkin trangia-makkaroiden paistamiseen. Aurinko alkoi laskea kauniin kesäpäivän päätteeksi.

Palattiin veneelle, jossa korjailtiin löystyneitä muttereita ennen paluumatkaa.

Ilta pimenee jo tähän aikaan vuodesta sen verran, että piti ihan ajovalot laittaa paluumatkalla päälle.

Myrskyfokka

Viime lauantaina lähdettiin lounaalle saaristoon. Tai niin oli meinaus.

Tuuli puhalsi melko suoraan lännestä, mikä tarkoittaa sitä, että se pääsee puskemaan pitkän suoran saarien välissä. Vesi-Veijo suuntasi suoraan 9-10 m/s puhuria vastaiseen. Aallokkoa ei ollut nimeksikään. Miehistö sai tehdä taas kovassa tuulessa hartiavoimin töitä kapealla väylällä luovimisessa.

Kun saarien välistä pilkisti Simsalönselkä, nähtiin vaahtopäitä ja muistui mieleen aiemmin kesällä tehty taistelumatka. Jotain oppineena päätettiin, että purjeita olisi nyt vähennettävä. Etupurjeiden skuuttiköysien vetäminen tapahtuu Vesi-Veijossa käsivoimin eli mitään vinssejä ei ole, siksi yli 10 m/s kovassa tuulessa alkaa luonnonvoimat voittaa purjehtijan haban.

Jatkettiin puhurijumppaa Karhusaaren kaupalle. Kaupan kahviossa muutettiin retkisuunnitelmaa ja lounasristeilyn menuuksi muuttui lihapiirakat.

Lounaan jälkeen kaivettiin veneen pohjalta vanha purjepussi, josta löytyi vuonna 1963 ommeltu ”myrskyfokka”. Vaihdettiin kookas Doylen fokka tähän vanhaan taistelijaan.

Kapteeni ei innostunut Perämiehen isopurjeen reivausajatuksista. ”Pitää testata ensin, miten fokka vaikuttaa menoon”. No, testattiin sitten.

Myrskyfokan vaikutus oli merkittävä. Todettiin, ettei vauhtiin sillä ollut vaikutusta juurikaan eli Vesi-Veijo suihki menemään melkeinpä yhtä nopeasti kuin isommalla fokalla sekä myötään että vastaiseen. Suuri ero oli veneen ohjattavuudessa. Perämies pystyi säätelemään fokkaa helposti käsivoimin, jopa ilman jarrupalojen apua. Kapteeninkaan ei tarvinnut enää hikipäässä roikkua peräsimessä.

Paluumatkalla testattiin kiepaus myös vastatuuleen. Myrskyfokka pingottui sileäksi. Silti purjeen reunat pärisivät äänekkäästi säädöistä huolimatta. Ilmeisesti vanha kangas on sen verran venynyt, ettei purjeen taka- ja alareunaa saa täysin pinkeäksi. Luovit onnistuivat helposti verrattuna Doylen aikaansaamaan juupas-eipäs-vehtailuun, joiden välttämiseksi käännöksen onnistuminen edellyttää täydellistä toimenpiteiden ajoitusta ja riittävää vauhtia.

Myötäisessä etupurje heilahtelee herkästi puolelta toiselle, joten sitä ohjaava saa tehdä töitä yhtä lailla kuin vastaiseen luoviessa.

Ensipurjehdus ja se perämoottori…

Tänään ompelukerho kokoontui ja lisäsi patjojen kankaisiin tarrakiinnitykset. Sen jälkeen keräiltiin kaikki kimpsut ja suunnattiin veneelle. Tavoitteena oli kesän ensimmäinen purjehdus.

Tavaroiden lastaamiseen, puomin, purjeiden ja maston köysistön setvimisen jälkeen oltiin melkein valmiita. Perämoottori on matkustanut auton takakontissa pari päivää. Vaikka se on ollut suosituksen mukaiseen suuntaan lappeellaan, se oli kuitenkin vuotanut öljyä takakonttiin. Ja eihän se sitten käynnistynyt.

Kilautus huoltoputiikkiin kertoi, että pitäisi poistaa tulppa ja vedellä käynnistysnarua, kunnes öljyt ovat valuneet pois moottorista. Veneen työkalupakista ei löytynyt työkalua, jolla tulppa irtoaa. Moottori olisi siis kärrättävä kotiin huoltoon. Päätettiin kuitenkin tehdä kesän 2012 ensipurjehdus.

Melottiin vastatuuleen selälle, jossa nostettiin iso ylös ja kohta myös fokka. Käytiin pieni noin puolen tunnin lenkki. Palatessa myötätuulessa vauhti nousi aina 7 km/h saakka. Pohdittiin, että jo meloessakin tuntui, että vene ”luistaa” aiempaa paremmin – johtuisiko kiiltävästä maalipinnasta :).

Syyskuun sateenkaari

Vuoden 2011 viimeinen purjehdus tehtiin syyskuun seitsemästoista. Vesi-Veijo miehistöineen suuntasi Kalkkirannan selälle ilman sen kummempaa määränpäätä. Alkumatkasta paistoi kaunis kesäinen aurinko.

Puolessa välissä alkoi näkyä uhkaavampia pilviä ja kaiveltiin lisää vaatetta ylle. Porvoossa oli ilmeisesti aarre kätkössä sateenkaaresta päätellen.

Kurvattiin takaisinpäin Kaunissaaren edustalla. Tuuli mukavasti eikä sade ehtinyt yllättää tänä purjehduspäivänä.

Sunnuntaipurjehduksia Östholmen ja Kalliosaari

Elokuun seitsemäs Vesi-Veijo kävi purjehdituttamassa talvehtimispaikkansa omistajia. Sää oli mitä mainioin. Tuuli lännestäpäin ja sinne vastatuuleen suunnattiin tämän kesän trendin mukaisesti. Alkuun luovittiin tiukkoja käännöksiä kapealla väylällä saarten välissä. Kun suunta kääntyi etelään, meno tasaantui ja vauhti lisääntyi.

Parkkeerattiin lounaalle Östholmenin retkisaareen vanhan hyväksi todetun grillipaikan kohdalle. Verrattuna alkukesän keikkaan, veden pinta oli nyt matalammalla. Vesi-Veijoa ei saanut koivun kohdalle parkkiin, vaan se piti jättää hieman sivummalle.

Lounaaksi syötiin makoisaa poronkäristystä ja nuudeli-pastaa. Paluumatkaksi saatiin harvinaisen täydellinen tuuli. Ensi sivumyötäistä ja sitten myötäistä. Tehtiin reittiennätys.

Kuvassa kyytiläiset ruokalevolla hytissä päällystön puurtaessa kannella 😉 Matka päättyi tyylipuhtaaseen rantautumiseen purjeilla.

Seuraavana sunnuntaina purjehtimassa oli mukana autokuski. Alkuun sää oli pilvinen ja hieman synkkä, mutta poutaantui pian matkan alettua. Tuulensuunta oli kääntynyt viikontakaisesta nyt itäiseksi. Otettiin poikkeuksellisesti suunta länteen ja mikäli aavalla aallokko antaisi myöten, jatkettaisiin matkaa aina Helsinkiin saakka.

Östholmenin kohdalta aukeni näkymä aavalle, jossa kuhisi paljon purjeveneitä. Siitäkin pystyi toteamaan, että aallokko oli siedettävä ja keli erinomainen. Käännyttiin siis kohti Helsinkiä. Vuosaari läheni virsikirjamuodostelmassa ja aallot antoivat lisävauhtia.

Aurinkolahden edustalla sijaitsee Kalliosaari, jossa retkeilijöille on rakenneltu keittokatoksia sekä vessoja. Rantauduttiin suojan eli lännen puolelle. Kalliorannassa syvyyttä oli enemmän kuin riittävästi ja kalliossa kiinnityskoukkuja. Länsipuolella kallion päällä on epävirallinen vanha nuotiopaikka. Eteläisellä ja itäisellä rannalla on uimareille sopivaa hiekkarantaa.

Runsaan grillimenun jälkeen ja Kapteenin uitua oli aika kääntyä kotimatkalle. Aallokko oli voimistunut sen verran, että valittiin rannanläheinen reitti takaisin Vuosaaren sataman edestä.

Sataman jälkeen tuuli oli suoraan vastaan, joten vaihdettiin moottorille. Kahvihammasta vielä kolotti, joten poikettiin Karhusaaren kauppaan sumpille. Rantautuminen sujui kuin Strömsössä, joten autokuski totesi miehistön kehittyneen viime vuodesta. Kapteeni hankki kaupasta vielä kajuutan kuivatukseen Torrbolleneita.

Östholmen Sipoo

Sunnuntaina uusien purjeiden ja perämoottorin testimatkalla pysähdyttiin Sipoon ulkoilusaareen Östholmeniin. Saaressa on paljon hyvin hoidettuja grillikatoksia, roskiksia ja vessoja. Vesi-Veijolla pääsee rantautumaan useaan kohtaan.

Karttakuva Sipoon kotisivuilta.

Östholmen

Sijainti GoogleMapsilla.


Näytä suurempi kartta

Grillikatoksella keiteltiin trangialla hernesoppaa.

Kapteeni testasi paukkuliivit ennen uusien panoksien vaihtamista. Hyvin toimii ja kelluu.

Grillipaikan vieressä oli mansikkamaa.

Liian iso iso

Sunnuntaina 26. kesäkuuta päästiin vihdoin testaamaan uutta moottoria sekä purjeita.

Isopurjeessa oli ihmetyttänyt jo alkuun se, ettei sitä pujotettu puomiin kuten vanhaa purjetta. Purjeneulomo vakuutti, että se on nykyaikaa. Kun purje saatiin ylös se osoittautui yläosastaan liian leveäksi. Purje osuu ylhäällä takavanttiin eikä pääse liikkumaan käännöksissä kunnolla.

Uusi fokka oli myös suhteellisen suuri. Se tulee maston ohitse reippaasti eli ennemminkin se on genoa. Siitä ei ole haittaa – päinvastoin Vesi-Veijo saa enemmän purjepinta-alaa.

Ei auttanut kuin reivata isopurjetta pienemmäksi, eli lyhennettiin korkeutta sitomalla alaosaa reivirei’istä naruilla puomiin.

Kuljettiin sitten reissu pienennetyllä isolla.

Uuden ja vanhan ison vertailu myöhemmin nurmikolla osoitti kokoeron selvästi.

Kauden viimeinen

Sunnuntaina 10.10.10 Vesi-Veijo palasi korjaamolta kotisatamaan. Sää oli pilvinen, merellä kolea. Välillä tiputti sadetta ja tuuli puski puuskissa 10 m/s.

Uutta perämoottoria ei ole ehditty hankkimaan, joten saatiin lainaan aavistuksen liian iso nelitahtinen Suzuki. Alussa ihmeteltiin taas, kun kone ei käynnistynyt. Kilautus kaverille kertoi, että mukana tullut punainen lanka on turvanaru, jonka irrotessa laite sammuu (ja jota ilman ei käynnisty..).

Matkattiin selällä pelkällä isopurjeella yhtä kovaa kuin moottorilla. Kun käännyttiin selältä takaisin rannan suuntaan, aallokko oli vastainen ja keula pärskäytteli kylmää vettä niskaan. Furuholmenin jäädessä taakse oli jo haettava kajuutasta lisäkerroksia vaatteita. Kolea viima tekee tehtävänsä.

Kotisatamassa aurinko alkoi paistamaan. Vene odottelee nyt Kajolinnan traileria, joka valmistuu parin viikon kuluttua.