Vesi-Veijon uusin lisävaruste on vedenkestävä Sonyn Xperia tabletti, jossa on Karttakeskuksen Taskuloisto navigointiohjelma. Koska Jullessa ei ole suojaavaa koppia, tabletti päätettiin myyntilupauksia epäillen varustaa suojapussilla. Kätevää on, kun purjehdushanskat ovat kosketusnäyttöyhteensopivia eli sormenpäät paljaina eikä suojamuovi haitannut sekään. Mutta auringon häikäisy haittaa kopittomassa veneessä ja se kun läpyskää ei saa järkevästi mihinkään kiinni. Matkan aikana palattiin uusmediasta nopeasti takaisin vanhoihin merikarttoihin ja pikkunavigaattoriin.

Paukkuliivit päivittyivät veneen katsastuksen aikoihin uusiin Baltic-merkkisiin, koska aiemmat näyttivät niin paljon merimatkoja nähneiltä, ettei myyjä suostunut enää myymään vaihtopatruunaa.

Vanha lisävaruste eli matkaradio toimii moiteetta edelleen. Varsinkin hitaasti vastaiseen kryssiessä, kun etenemistä ei tunnu tapahtuvan laisinkaan, radio saa soitella matkamusiikkia. Mietittiin nyt, että jos seuraava vene olisi nimeltään ”Muruseni”, niin sillä olisi sitten oma tunnusbiisi valmiina.

Ensimmäinen retkikohde oli Pirttisaari, josta Kapteeni ei enää muistanut juuri mitään. Kurvattiin tällä kertaa saaren keskiosista epävirallista väylää ”Höyrylaivalaiturin” ohitse.

Tämän retkiruuan nimi on makkaramössö.

Vaikka Pirttisaaren retkisatama oli virallisilta paikoiltaan täynnä… aina yksi Vesi-Veijo saadaan hilattua rannemmaksi parkkiin kuin kukaan muu uskaltaa. (Kapt. huom. Vaikka tilaa näyttää olevan Vesi-Veijon ja rannan välissä, niin heti pinnan alla makailee suuri kivi. Kiven huomaa oikeastaan vain siitä, että poijut loppuvat ja toki huomioimalla ystävällisten naapuriveneilijöiden varoitukset).

Maanantai aamuna lämpöaalto herätti viimeistään yhdeksältä. Miehistö lähti tutustumaan Pirttisaaren Makkarauddeniin (voiko niemellä olla parempaa nimeä?). Puolustusvoimien aikakaudelta riitti nähtävyyksiä.

Tämä kahden asunnon rivitalo täydellisellä merinäköalalla on nyt valitettavasti purkukuntoinen.

Makkarauddenin kärjestä etelään näkyy retkeilyalueen toinen niemi Lerviksudden. Niiden välissä näkyy väijyvän myös kari.

Niemen tutkimusretki jatkui merkitsemättömille poluille kallioiden väliin..

..ja piikkilanka-aitojen läpi murtautumiseen.

Kevyen purkkilounaan jälkeen matka jatkui kohti pohjoisempia vesiä. Tätä kuvaa ottaessa käytiin keskustelu: ”Se nostaa purjeet, noniin, nyt se menee sitten heittämällä ohi”. Joe17 ei ole kilpailuviettisen vene.

Matkalla tehtiin varikkopysäkki Helsingin kaupungin retkisaareen Kaivokariin. Sen pohjoisenpuolen syvään kalliorantaan mahtuu useampi vene pysäköimään. Saaren itäpuolella nähtiin septitankki ja pohjoispuolen saaressa näytti olevan myös retkiveneilymeininkiä.

Varikkopysäkillä tavoitteena oli tutkia kölin tilanne. Koko matka epäiltiin, että köli on jumittanut yläasentoonsa eikä vetonarusta kiskomalla tapahtunut mitään. Meriveden lämpötilana huikeat +15C kapteeni ei ruvennut sukeltamaan, mutta ”varvaskopeloinnilla” selvisi, että köli on alhaalla. Sitten hieman varpaalla avittamalla, köli saatiin nostettua, mutta ilman alapuolen avitusta se ei nouse veneestä nostonarua kiskomalla nyt lainkaan. No, näinpäin jumittavan kölin kanssa voi elää yhden purjehduskauden.

Porvoossa vierassatamapalvelut olivat muuttuneet. Vierassataman huoltotiloina toiminut asunto kadun toisella puolen on remontoinnin jälkeen saanut ilmeisesti vakiasukkaan. Kaupunki on virittänyt sen tilalle vierassataman takanurkkaan parakkikompleksin, jossa ovat vessat, suihkut ja pyykinpesukone. Tilat olivat ahtaat ja kömpelöt eikä uutuudesta huolimatta tuntuneet lainkaan paremmilta kuin aiempi huoltamo. Kuvassa Vesi-Veijon masto lyhyimpänä (ei voisi arvata ).

Sanottua Vesi-Veijosta sarjaan (turisti Porvoossa): ”I have never seen so small sailing boat. Ever.”

Paluumatkalla kisailtiin taas s/s Runebergin kanssa. Otettiin parin tunnin varaslähtö, josta Emäsalon sillalle asti puksutettiin moottorilla vastatuuleen. Virallinen tuulensuunta oli itä, mutta joki, saaret ja ilmeisesti merituuli, muuttivat tuulensuunnan eteläksi. Pysähdyttiin kaffepaussille, tutkittiin tuuli- ja aaltoennusteet, jonka perusteella fokka vaihtui vanhaan pieneen sotaratsuun.

Todellisuudessa aallokkoa ei ollut juurikaan (kiva!) ja tuulta piisasi jopa niin, että Vesi-Veijo kiisi aaltoja ennästysvauhdilla yli 11 km/h myrskyfokalla. Runebergilla kestikin tavanomaista pidempään saavuttaa pikkuhirmu, mutta kohtapa sitä taas katseltiin horisonttiin katoavia perävaloja.

Loppumatkasta tuuli tyyntyi hieman, joten myötäisen osuudella vaihtui lennossa fokka normaaliin kokoon. Purjeen vaihtaminen lisäsi nopeutta +1 km/h ja loppuetappi kuljettiin n. 6-8km/h. Matkaan lähteneet valkonaamat palasivat parin hellepäivän jälkeen retkeltä punaniskoina.

Kesäloma loppuu perinteisesti hyvällä ruualla. Kaunissaaren ilmoitustaululta bongattiin muutama päivä aikaisemmin Kalkkirannan Kievarin mainos. Kalkkirannan kauas merelle siintävän kalkkitehtaan oikealla laidalla (mereltäpäin katsottaessa) on paikallisten yritysten toimesta rakennettu nyt vieraslaituri – ainakin täksi kesäksi. Parkkeerattiin sinne.

Rannan kioskilta kun tallustelee tietä parisen sataa metriä ylöspäin, löytyy Kievari, joka tarjoaa kylmää juomaa ja runsaita ruoka-annoksia. Hyvältä maistui!

Maha pallomaisen täynnä sitten pyörittiin alamäkeen takaisin laiturille jatkamaan matkaa. Loppumetreiltä saatiin kuva liian täydellistä kesäkelistä. Kuvassa keskellä merimerkkien muodostama tiukka portti karien keskellä, löytyykö?

Haxalöön itäpuolella virkistysalueen pikkusaaressa vietti kesäpäivää sen verran porukkaa, että rantauduttiin ruokatauolle Haxalööhön varjon puolelle. Alueella oli kuuleman mukaan äärimmäisen reviiritietoista porukkaa, minkä vuoksi epäiltiin mm. lähivesien itäviittojen kadonneen. Keiteltiin hyvässä kunnossa olevassa katoksessa linssi-jauhelihasoppaa.

Jälkiruuaksi vietnamilaista pikakahvia ja nurkan takaa kerättyä mustikkaa.

Vesi-Veijon varustelua on taas laajennettu. Kapteeni poimi jostakin alelaarista amerikkalaisen retkisuihkun. Täytettiin se matkanvarrella hyytävällä merivedellä ja parissa tunnissa hellesäässä ihmepussukkassa muhi jo pesulämmintä vettä. Eikun kokeilemaan! Ja hyvin toimi, yhdestä 20 litran satsista olisi pessyt myös sampoolla päänsä kolmekin ihmistä!

Suihkunraikkaina oli hyvä jatkaa matkaa. Haxalöön vesillä suhasi sen verran aallokonmuodostajia, ettei yöpyminen olisi ollut mukavaa. Puoli kymmeneltä saavuttiin tuttuun Porvoon vierassatamaan, jossa oli enää kaksi isomman paatin kylkipaikkaa jäljellä. Sehän sopi erinomaisesti Vesi-Veijon egolle.

Pysähdyttiin välillä pikaisesti vessatauolle Emäsalon kioskille. Tuuli hyytyi jokisuistossa, jossa vaihdettiin moottorille. Matka kesti kuutisen tuntia. Käytiin syömässä ja yhdellä rantabaarissa. Iltapuhteina Kapteeni askarteli akun kanssa ja sai taas valot toimimaan.

Porvoon yössä loisti täysi kuu. Aamuksi oli luvattu sadetta, joten viritettiin puomin päälle pressu. Nukahdettiin radion äärellä MM-jalkapallon finaaliin.

Sade alkoi kello viisi ja jatkui puoli yhdeksään. Aamupesun jälkeen keiteltiin aamupalat trangialla veneessä. Naapuriin rantautuja kertoi saapuneensa Kaunissaaresta ja että merellä oli hernerokkasumu, joka oli hälvenemässä. Hankittiin miehistölle suklaata Brunbergiltä ja veneelle skuuttinaruja venetarvikekaupan alennusmyynnistä. Paluumatkalle lähdettiin puoleltapäivin.

Ennuste oli illalla luvannut noin 8 m/s lounaistuulta. Tuulta riitti ja perämiehen aurinkolaseja alkoi häiritä pärskivä aallokko.

Päätettiin täyttää tankki Emäsalon kioskilla, koska vastatuuleen puksuttaminen veisi paljon polttoainetta. Tankattiin myös miehistö lihapiirakoilla. Päätettiin vaihtaa purjeisiin Emäsalon sillan takana.

Purjeisiin vaihdettiin. Tuulta riitti luovimiseen. Muutaman kurvin jälkeen alkoi olla vaikeuksia tehdä luovia, koska fokka veti löysänäkin keulaa. Uusi skuuttinaru jumitti jarrupaloihin, jolloin perämiehellä oli työn takana löysäillä tiukoissa paikoissa. Aallonkorkeus alkoi nousta ja vettä pärski koko ajan miehistön päälle. Lopulta Vesi-Veijo kallisti skuuttia repiessä niin kovasti, että istumaloota hörppäsi puolilleen vettä. Näiden kokemusten jälkeen päätettiin vähentää purjeita.

Fokka oli pakko päästää paikuttamaan löysälle, kun Kapteeni käynnisti koneen. Sen jälkeen Perämies otti apinamoodin, mustekalat hampaisiin ja ryömi maston juureen. Ensin piti selvittää fokan skuuttien ja nostimen sotku. Kun nostinköysi suoristui, ryömintätaistelu jatkui kohti keulaa. Fokka piti käytännössä repiä alas. Lopulta mustekalat kiristivät fokan keulakaiteeseen ja hullu hakkaus sen osalta lakkasi. Myöhemmin selvisi, että yksi fokan latta repäisi itsensä vapauteen.

Sen jälkeen oli isomman vuoro. Iso luovutti helpommalla, mutta aallokko piti huolen, että jännitystä riitti sitäkin laskiessa. Tuli opittua sekin, että otsansa voi myös lyödä mastoon, ei vain puomiin.

Kapteeni olisi halunnut jatkaa täyttä höyryä eteenpäin, mutta apina-perämies vaati taukoa ja kuivia housuja. Laskettiin ankkuri saaren suojaan hetkeksi. Keli edellytti ehdottomasti Muston haalarit ja takit. Partiolaisopein märkiin kenkiin ennen uusia sukkia muovipussi, niin pysyy jalat kuivina. Sen jälkeen älypuhelimesta luettiin kolmeen kertaan ennuste. Tuulivaroitus 12-14 m/s. Yöllä hieman hiljenee 5-9 m/s. Aallokko yli metristä ainakin huomiseeen asti. Kyllä, vaahtopäät väijyivät saaren takana.

Jäädäkö yöksi jonnekin, palatako takaisin vai jatkaako matkaa? Huonoista vaihtoehdoista Kapteeni valitsi, että matka jatkuu. Jatkettiin. GPS:stä loppui patterit, onneksi löytyi uusia. Onneksi on m/s Runeberg, jota voi seurata, kun merimerkkejä ei näy aallokossa ja kirkkaassa auringonpaisteessa. Vastatuulen jälkeen käännös Kalkkirannan suuntaan, jolloin tuuli oli sivumyötäinen. Vesi-Veijon vauhti käväisi jopa 11 km/h moottorilla! Loppupuskenta Kalkkirannan selän ylitse ja kas, kotisatamassa kaunis kesäpäivä – ei tietoakaan mikä karuselli saarten takana väijyi! Kello oli seitsemän. Kapteeni myönsi, että tänään Vesi-Veijo miehistöineen koki pahimman kelin ikinä.

Ilmatieteenlaitos vahvistaa, että 2.7 klo 14-19 tuuli Emäsalon mittausasemalla mukavasti.

Siellä suihku.

Ja kuivaus (pesukone ja kuivurikin löytyy).

Aamupala kahvilakioskilla. Puurolautanen tuli nuoltua tarkasti.

Sitten kelpasi hieman shoppailla ja katsella nähtävyyksiä (kuvassa Runeberg).

Ja matka jatkui puoliltapäivin kohti itää. Porvoonjoen suistossa voi joutua turistinähtävyydeksi, vaikka ajelee moottorilla vastatuuleen.

Pysähdyttiin Hamarin Seolle tankkaamaan bensakanisterit sekä purjehtijat pihvillä ja pastalla.

Emäsalon kohdalla vaihdettiin purjeisiin ja luoviminen vastatuuleen alkoi. Välillä pienissä puhureissa päästiin jopa 10km/h nopeuteen. Tiukimmassa yllätyspuhurissa miehistön lippalakki lähti uimaan, joten oli suoritettava lakki yli laidan harjoitus. Se meni kuin Strömsössä ja vieläpä purjeilla. Lakki koukattiin keksillä takaisin kyytiin.

Pellingin lossin kohdalla tuuli oli taas täysin vastaan ja väylä karikkoinen, joten vaihdettiin moottorille.

Lopulta kahdeksalta illalla rantauduttiin Bockhamnin suojaisaan luonnonsatamaan. Lahdessa voi parkkeerata kahteen laituriin ja tilaa oli vaikka kuinka.

]]> http://vene.kazam.iki.fi/?p=196 Thu, 30 Jun 2011 20:50:21 +0000 http://vene.kazam.iki.fi/?p=196 Jatka lukemista Sipoo – Porvoo →]]> Suunnitelmana tänä kesänä oli purjehtia kohti Itää. Perämies luuli, että matka alkaisi jo tiistaina, mutta ehei, sitä ennen oli vielä paljon puuhasteltavaa ja pakattavaa.

Ensin piti ommella pikaratkaisuna patjoille päälliset halvoista lakanoista soveltamalla.

Ensimmäinen satsi tavaraa, patjat ja kaikki mahdolliset purjeet vietiin keskiviikkona.

Torstaina päätettiin lähteä vihdoin matkaan kaikkine tavaroinemme. Ruokailu suoritettiin Kalkkirannan tienoilla.

Alkuun oli ihan kiva koilistuuli, jota päästiin purjehtimaan uusilla purjeilla noin 6km/h vauhdilla. Porvooseen käännyttäessä tuuli hiipui ja oli vastainen, joten vaihdettiin moottorille. Moottori puski eteenpäin 9-10 km/h. Huikeasta vauhdista huolimatta meidät ohitti paikalliset kirkkoveneharrastajat ”heittämällä”.

Ehdittiin Porvoon vierasvenelaituriin viittä vaille kymmenen illalla ja ehdittiin kipaista kioskilta avain huoltotilaankin. Saunalahden mokkulalla saatiin tämä blogikin päivitettyä melkein reaaliajassa!

Kiepautettiin Möholmenin edestä Kalkkirannan selälle koneella puksuttaen ja ihmeteltiin siinä edessä selällä moottorilla vastatuuleen etenevää purkkaria. Ihmetyksen aihe oli hurja keinunta. Kun Söderkullalandetin tuulensuoja ohitettiin, ei tarvinnut keinahtelua enää ihmetellä, koska aallokkoa todellakin oli metrin korkeudelta. Uskallettiin nostaa vain iso ylös. Luovittiin laajoilla kaarilla eteenpäin vastaiseen. Selän lopussa alkoi tuntua, että tuuli ja aallokko hieman rauhoittuvat, joten tempaistiin fokkakin esille.

Taas kerran saaren suoja veti meitä nenästä. Vesi-Veijo lähti Kaunissaaren edustalla hurjaan kiitoon niin, että koko miehistö sai työskennellä hiki hatussa. Kolmantena kertana saaren antama suoja jo ymmärrettiin ja käytettiin sitä hyväksemme, sillä moisessa sirkuksessa ei olisi ilman aallonmurtajaa saatukaan kovin helposti purjeita alas.

Sipoon Kaunissaari

Kaunissaaren satamassa oli hyvin tilaa parkkeerata, vaikka saavuttiinkin vasta ilta yhdeltätoista. Tutkailtiin lähiseudut ennen kuin tuli ihan pimeää.

Seuraavana aamuna sataman aallonmurtajan välistä näkyi, että aallokkoa on edelleen yhtä hurjasti. Ennustekin lupaili hellettä (mitäpä muuta) ja tuulta 13 metriä sekunnissa. Päätettiin suosiolla hengailla vielä toinenkin yö Kaunissaaressa.

Ilmoitustaululla kerrottiin, että sinilevähavaintojen vuoksi uimaan voi mennä vain omalla vastuulla. Silläpä sitten, koska vesi näytti ihan kirkkaalta. Puoliltapäivin vuorolaivan satamaan alkoi kasautua kymmeniä satunnaisia ja vakinaisia (tunnistaa kottikärrystä) Kaunissaaren kävijöitä. Christina(?)-kauppalaivan jäätelöt maistuivat aurinkoisena päivänä. Iltapäivällä lueskeltiin kannella mm. Montalbano-dekkaria.

Hartaasti odotettu kauppalaiva saapuu

Kohti Porvoota

Keskiviikkona tuuli oli jo huomattavasti tyyntynyt. Käännettiin keula kohti Porvoota ja annettiin myötätuulen viedä Porvoonjoen suulle asti. Matkalla katseltiin Onnellisten saaria, Nesteen öljynjalostamoa sekä sujahdettiin Emäsalon sillan alitse. Porvoon vierassatamassa ehdittiin viedä toisiksi viimeinen paikka. Satamakonttori sijaitsi pienen matkan päässä kahvilassa. Vierasveneilijöille oli tarjolla kadun toisella puolen ovikoodin takana suihkut, pesutupa, keittiö ja olohuone. Luksusta!

Ja näin sujahdetaan purjeilla sillan alitse

Kesäloman loppu pitää perinteisesti juhlistaa hyvässä ravintolassa. Eksyttiin Walgren’sille, jossa tarjoiltiin juuri sitä mitä haettiin eli suussa sulava illallinen. Perämies uhkasi palata veneelle laulellen merimieslauluja, mutta mieleen muistui vain lause ”hiiuli-hei huolta nyt ei…”

Porvoon Luksus-laiturilta pääsi näppärästi laivaan ja mantereelle

Seuraavana aamuna shoppailtiin Vanhassa kaupungissa hieman teetä ja suklaata sekä tutkittiin rannan veneilykaupan kaikki lokerot. Paluumatkalla tuuli oli vastainen, joten moottori lallatti aina Emäsalon sillalle saakka. Siitä eteenpäin enimmäkseen madeltiin, laahustettiin ja lilluttiin tuulen koko ajan heiketessä. Mutta perille kotisatamaan kuitenkin päästiin.

Ps. Jos joskus myöhemmin ihmetellään, millainen sää oli, niin tämän kesän osalta niissä kohdin, missä ei kirjailija ole huomannut mainita, on ollut poutaa ja hellettä – tuulta tuskin ollenkaan.