Pettymyksestä huolimatta miehistö on innostunut väistämissäännöistä, jonka kaikki seniorit nimesivät kilpailujen tärkeimmäksi osaamisalueeksi. Trafin sivuilla veneilyn väistämissäännöt ovat lyhyesti ja ytimekkäästi purjeveneiden kohtaamisessa näin:

”Purjeveneet väistävät toisiaan tuulen mukaan. Jos tuuli on samalta puolelta, tuulenpuoleinen väistää. Jos tuuli on eri puolilta, väistää se, jolla tuuli on vasemmalta puolelta.”

Aha… Omaksi rautalankasäännöksi tämä on väännetty niin, että jos puomi on vasemmalla (eli tuuli oikealla), meillä on etuoikeus. Jos kaverilla on myös puomi vasemmalla, se kumpi on lähempänä tuulen puhallussuuntaa väistää (eli todennäköisesti tulee kovempaa vauhtia takaapäin).

Miten tästä aiheesta voi sitten innostua? No, pelaamalla. Aiemmin mainitun kilpailutilanteetkin sisältävän nettipelin lisäksi löytyi Google Playstä kertakaikkisen erinomainen Android-apsi ”Sailing right of way”. Sitä pelataan nyt sekä kännykällä että alunperin navigaattoriksi hankitulla tabletilla. Purjehdusapseja on näköjään runsaasti muitakin!

Punainen vai sininen väistää?

Käytännössä reivaaminen tarkoittaa purjepinta-alan vähentämistä. Vesi-Veijossa tämä tehdään niin, että etupurjeena on pienin mahdollinen purje eli veneen ostossa periytynyt myrskyfokka, joka tunnetaan myös nimellä Vanha Sotaratsu vuodelta 1963. Sillä on pinta-alaa arviolta kolmasosa normaali-fokkaan verrattuna. Sotaratsun merkitys on testeissä kuitenkin koettu kovassa tuulessa veneen ohjaamisen kannalta korvaamattomaksi. Sotaratsun huono puoli on sen ikä, sillä se on moneen otteeseen paikkailtu ja venytelty eikä lopullinen ratkeaminen ole monen vuoden päässä. Kovassa tuulessa purjeen alareuna pärisee kuin pieni moottorisaha.

Isopurjeessa pinta-ala pienenee siten, että purjeen alaosaa lyhennettään kiinnittämällä eli reivaamalla sitä noin 40 cm ylempää puomiin. Silloin purje ei nouse ihan maston huippuun saakka.

Kuvassa näkyy, kuinka isopurje ja sotaratsu eivät ylety normaaliin tapaan maston yläosaan.

Isopurjeen etukulmassa maston ja puomin kiinnityskohdassa on reivikorkeudella pieni lenkki, johon etukulma voidaan vaihtoehtoisesti kiinnittää. Kiinnitimme sen tällä kertaa purjeen alakulman lenkkiin sakkelilla.

Ison purjekankaassa keskellä on kaksi läpivientiä, metallirenkaalla vahvistettuja reikiä, joihin on viritetty köydenpätkiä, joilla purje voidaan kiinnittää reivikorkeudelta puomin ympäri.

Takakulmassa isopurjeessa on reivauskorkeudella läpivienti, jonka läpi saadaan köydellä takakulman kiinnitys ja kiristys.

Puomissamme rapulukko, johon saa takakulman köyden kiristettyä ja lukittua.

Reivaamalla purjeiden vetovoima laskee alemmas, jolloin vene jaksaa paremmin pysyä suorassa voimakkaan tuulen kallistusvääntöä vastaan.

Harjoituksessamme kiersimme Möholmenin saaren lähtemällä vastaiseen itäänpäin. Luoviminen oli poikkeuksellisen haasteellista, koska saaret muuttivat tuulen suuntaa ja aiheuttivat puuskissa jopa tuulen suunnan totaalista kääntymistä noin 60 astetta. Kapeissa saarten ja kivien väliköissä Vesi-Veijo kääntyili siis tiuhaan tahtiin. Välillä tuntui, että palattiin askel taaksepäin tuulensuunnan muuttumisen lisäksi, kun luovin aiheuttaman vauhdin hidastumisen seurauksena vene sorti silminnähtävästi (”valui taaksepäin tuulen ja aallokon mukana”) ennen kuin purjeet alkoivat uudelleen vetämään. Myötäisessä meno hieman rauhoittui, mutta kova tuuli piti huolen, ettei ratista ei voinut leppoisasti hellittää koko matkan aikana.

Kierrokseen meni aikaa noin kaksi tuntia ja sivutuulessa sekä myötäisessä huippunopeudessa päästiin Vesi-Veijon maksimiin eli 9-10 km/h. Vauhtikin jo kertoo, että purjeiden reivaus oli tällä reissulla todella tarpeen. Täysillä purjeilla vastaiseen luoviminen olisi ollut paikoittain mahdotonta, koska liian kovassa tuulessa veneen ohjaamiseen tarvittavat käsivoimat eivät enää riitä. Liian iso fokka vääntää keulaa niin, ettei peräsintä saa käännettyä vastakkaiseen suuntaan ja toisaalta fokan skuutit pureutuvat hauenleukoihin niin syvälle, ettei niitä saa irti ja ilman hauenleukoja fokkaa ei pitele mitenkään (kokeiltu tämäkin).

Lopuksi vielä täsmennys, että reivaaminen kannattaa aina kuin mahdollista tehdä ennen reissuun lähtemistä. Reivaukset on helppo avata, mutta kiinnitys keskellä kovaa keliä on suoritus sekin.

Maston kaadon jälkeen suunnattiin länttä kohdin, tosin ensimmäinen etappi oli jo Östholmenissa. Vakiopaikka oli jo viety, mutta löydettiin kohtalainen paikka lähistöltä. Lounasmenuussa oli kukkakaalimuussia ja grillimakkaraa, jälkkärinä mansikoita.

Östholmen rannasta suunnattiin veneilyn runkoväylää pitkin jo tutuksi tulleeseen Pikku Leikosaareen, jossa oltiin yötä. Blogilla on todistettavasti muutama lukija, kun viereen tulleen kansanveneen miehistön jäsen kertoi löytäneensä Vesi-Veijon blogi-kirjan, kun oli etsinyt Googlella tietoa Leikosaaresta. Leikosaaren ankkuripaikka oli sinänsä hyvä, mutta jyrkkä kallio toi hieman haasteita, jos ja kun tahtoi kivuta saareen. Vaikka kiinnityslenkkejä onkin vähän joka puolella saarta, niin purjeveneille, myös Vesi-Veijolle, käytännössä ainoa mahdollinen paikka on saaren kaakkoisrannan kallioilla (uimalaiturin eteläpuolella).

Aamupalana lokkien valvovan silmän alla paistettiin pannukakkuja. Aamu-uinnin lisäksi käytiin kokeilemassa aamusaunaa.
Sauna oli siisti ja mukavan lämmin. Se on tosin hyvin suosittu, mikä on ollut yhtenä syynä siihen ettei sitä olla kokeiltu aiemmin.

Pancakes (low carb)

• 3 rkl mantelijauhoja
• 1 tl leivinjauhoa
• 3 kananmunaa
• 3 rkl turkkilaista jogurttia tai kermaviiliä
• rasvaa paistamiseen

Jatkettiin matkaa helteessä Hevossalmen kautta Liuskasaareen, johon pysähdyttiin seuraavaksi yöksi. Liuskasaaressa oli veneitä, mutta vieraspaikoille (30 euroa yö) olisi mahtunut enemmänkin. Sijainti kun on heti Kaivopuiston rannassa, niin liikennettä ja vilskettä riitti puolille öin, jolloin se alkoi hiljenemään. Syötiin saaren Skifferi-ravintolassa pitsa (tai liuska kuten sitä kutsuttiin) sekä salaatti. Vieras-satamapalvelut sijaitsivat HSS:n kerhotalon kellarissa, joka päivällä oli mukavan viileä, mutta illalla nihkeän kostea. Helteisen päivän jälkeen suihkut olivat tervetulleita.

Illalla ihailtiin hellesuojan (valkoisesta kevytpeitteestä improvisoitu puomiteltta) alta kuumailmapalloja sekä keiteltiin iltapalaksi soppaa.

Soija-kesäkurpitsasoppa
Annetaan soijarouheen imeytyä nesteeseen, sipulia voi paistaa hieman. Keitellään kaikkia muita paitsi juustoa kunnes pehmenevät ja lopuksi sulatetaan koskenlaskija mukaan.

• 100 g Koskenlaskija-juusto (määrittää sopan maun)
• 1 dl Soijarouhe
• 1 kpl Sipuli
• 1 kpl Kasvisliemikuutio
• 2 dl Vettä
• 1 kpl Kesäkurpitsa

Seuraavana aamuna päätettiin jatkaa munakas-aamupalan voimin vielä länteen päin. Ensin ohitettiin Sirpalesaari ja yritettiin tähyillä maamerkkejä sekä muita Joe-veneitä. Sirpalesaari toimii Joe-veneiden luokkamestaruuskisan tukikohtana elokuun tokalla viikolla ja Vesi-Veijokin on sinne suuntaamassa. 

Sinilevälautoista on ollut puhetta mutta tähän mennessä ei olla niihin juurikaan törmätty. Ensimmäiset levälautat odottivatkin Espoon puolella.

Jatkettiin matkaa ja päädyttiin Espoon ulkoilusaareen Gåsgrundiin. Kaunis kesäpäivä oli houkutellut sinne muitakin mutta sopu sijaa antoi. Tällä kertaa satuttiin entisen aktiivisen jullepurjehtijan viereen, jonka vene oli jo vaihtunut suurempaan.

Gåsgrundissa majaili ”vakioasukkaita”, vuoroveneen tuomia retkeilijöitä, veneretkeläisiä sekä perjantai-illan vierailijoita ruuhkaksi asti. ”Satamakapteenit” taikoivat tuleville tilaa mitä pienimmistä raoista jo laiturissa olevien veneiden välistä.

Päiväruuaksi lämmitettiin GoGreenin pahvipakkauksesta valmiita vihreitä linssejä, puolikas chili-tomaattimurskapurkki sekä mukaan sotkettiin Kylmäsen Karjalanpaistia tölkistä. Jälkimmäinen oli todella positiivinen yllätys.

Gåsgrundissa tuli illanmittaan paljon uutta tietoa, kun parin veneen päästä löytyi aktiivinen kilpapurjehtija, jolta tentanttiin vinkkejä tuleviin koitoksiin. Puolet meni varmastikin ohitse, mutta ehkä jotain jäi mieleenkin.

Aamu valkeni taas helteisenä ja odotti pitkä kotimatka. Suunnattiin ulkoväylää Rysäkarin ja Harmajan ohitse kohti Sipoon vesiä. Tuuli oli yllättäen navakka, joten ensin suunniteltu UPS-purjeella meneminen piti hylätä. Illalla saatuja oppeja testattiin ja kävi niin, että Vesi-Veijo teki uransa ensimmäisen takaa-ajon ja ohituksen. Kilpakaverilla oli tosin kyydissä purjehdusopilaita ja vain 1 purjeista ylhäällä, mutta kuitenkin…

Sipoon vesille tultaessa tuuli alkoi heikkenemään ja loppumatka laituriin asti liu’utiin UPS-purjeen kyydissä. Seitsemisen tuntia helteessä purjehtiminen on rankka kokemus ja pieniltä palovammoilta ei vältytty.

Purjehduskilpailusäännöt ovat 200 sivuinen opas, tosin sisältäen myös säännöt purjelautailu ym. kisoihin. Apua, siinäpä hieman pureskeltavaa varsinkin väistämissääntöjen osalta! Vinkkinä saatiin simulaatiopelilinkki http://game.finckh.net/indexe.htm ja lisäohjeiksi, että jos rikotaan jonkun veneen kulkuoikeutta, niin kyllä sieltä tulee sitten ohjeistusta

Käytännön oppia lähdöstä ja maalista opiskeltiin viime viikonloppuna lauantaina Loviisan Small Ships Race-kisojen katsomossa. Kisassa oli kolme taikka neljä luokkaa (Ainakin Göteborgin Ekat, Talonpoikaisveneet ja kevytveneet). Osa tuomariveneen merkeistä meni opiskelijoilla arvauksien puolelle. Varsinkin yksinäinen ”musta hevonen” (musta vene, mustat purjeet) aiheutti hieman ihmettelyä. Lopulta pääteltiin, että kyseessä oli ainoa luokkansa edustaja, mutta luokkaa ei tunnistettu eikä selvinnyt sivukatsomossa ihmetellen, miksei ko. venettä kelpuutettu talonpoikaisluokkaan.

Kaatumisia ei ainakaan lauantain ekan lähdön yhteydessä tullut, toisin kuin vuosi sitten. Dramaattisimmat hetket nähtiin, kun kevytveneiden lähdössä optarit hieman törmäilivät toisiinsa. Zoom-jolla meni suvereenisti omia menojaan. Reittivalintojen tärkeys näkyi tässäkin, vaikka Zoom oli nopeutensa puolesta ihan omassa luokassaan, kahden optarin välinen kisa ratkesi yllättävän selvällä erolla.

Kalkkirannanselällä ihmeteltiin, kun osa tutuista saarista horisontissa eivät näkyneet sumun takia. Viereisen saaren takanakin näytti olevan samaa vaivaa. Maallikkona ilmiö näytti erittäin paljon merenpintaan pudonneilta pilviltä, mutta ehkä oikea termi on osittainen merisumu?

Saaret ilmeisesti käänsivät tuulta sen verran, että vaikka Kierroksen kulkusuunta muuttui, oli tuuli vastainen puolikierosta. Taukopysäkiksi valittiin Östholmenin tuttu koivun viereinen grillipaikka.

Grillimakkarat käristettiin tervaksisilla nuotiopuilla.

Viime reissulla trangian pihdit (leuat, otin jne ) teki mystisen katoamistempun. Uusi varaosa on himppasen kiiltävämpi kuin iäkäs muu astiasto…

Ruokailun jälkeen kapteeni pesi Vesi-Veijon kyljet ja kannen kävellen meren pohjassa (matala ranta). Ja toinen puoli miehistöä uitti matoja – ei minkään näköisiä kaloja tässä rannassa.

Paluumatkalla päästiin myötäiseen ja sivumyötäiseen, joten UPS-purje hoiti yksinään kierroksen loppupuolen kuljetuksen.

Vesi-Veijon uusin lisävaruste on vedenkestävä Sonyn Xperia tabletti, jossa on Karttakeskuksen Taskuloisto navigointiohjelma. Koska Jullessa ei ole suojaavaa koppia, tabletti päätettiin myyntilupauksia epäillen varustaa suojapussilla. Kätevää on, kun purjehdushanskat ovat kosketusnäyttöyhteensopivia eli sormenpäät paljaina eikä suojamuovi haitannut sekään. Mutta auringon häikäisy haittaa kopittomassa veneessä ja se kun läpyskää ei saa järkevästi mihinkään kiinni. Matkan aikana palattiin uusmediasta nopeasti takaisin vanhoihin merikarttoihin ja pikkunavigaattoriin.

Paukkuliivit päivittyivät veneen katsastuksen aikoihin uusiin Baltic-merkkisiin, koska aiemmat näyttivät niin paljon merimatkoja nähneiltä, ettei myyjä suostunut enää myymään vaihtopatruunaa.

Vanha lisävaruste eli matkaradio toimii moiteetta edelleen. Varsinkin hitaasti vastaiseen kryssiessä, kun etenemistä ei tunnu tapahtuvan laisinkaan, radio saa soitella matkamusiikkia. Mietittiin nyt, että jos seuraava vene olisi nimeltään ”Muruseni”, niin sillä olisi sitten oma tunnusbiisi valmiina.

Ensimmäinen retkikohde oli Pirttisaari, josta Kapteeni ei enää muistanut juuri mitään. Kurvattiin tällä kertaa saaren keskiosista epävirallista väylää ”Höyrylaivalaiturin” ohitse.

Tämän retkiruuan nimi on makkaramössö.

Vaikka Pirttisaaren retkisatama oli virallisilta paikoiltaan täynnä… aina yksi Vesi-Veijo saadaan hilattua rannemmaksi parkkiin kuin kukaan muu uskaltaa. (Kapt. huom. Vaikka tilaa näyttää olevan Vesi-Veijon ja rannan välissä, niin heti pinnan alla makailee suuri kivi. Kiven huomaa oikeastaan vain siitä, että poijut loppuvat ja toki huomioimalla ystävällisten naapuriveneilijöiden varoitukset).

Maanantai aamuna lämpöaalto herätti viimeistään yhdeksältä. Miehistö lähti tutustumaan Pirttisaaren Makkarauddeniin (voiko niemellä olla parempaa nimeä?). Puolustusvoimien aikakaudelta riitti nähtävyyksiä.

Tämä kahden asunnon rivitalo täydellisellä merinäköalalla on nyt valitettavasti purkukuntoinen.

Makkarauddenin kärjestä etelään näkyy retkeilyalueen toinen niemi Lerviksudden. Niiden välissä näkyy väijyvän myös kari.

Niemen tutkimusretki jatkui merkitsemättömille poluille kallioiden väliin..

..ja piikkilanka-aitojen läpi murtautumiseen.

Kevyen purkkilounaan jälkeen matka jatkui kohti pohjoisempia vesiä. Tätä kuvaa ottaessa käytiin keskustelu: ”Se nostaa purjeet, noniin, nyt se menee sitten heittämällä ohi”. Joe17 ei ole kilpailuviettisen vene.

Matkalla tehtiin varikkopysäkki Helsingin kaupungin retkisaareen Kaivokariin. Sen pohjoisenpuolen syvään kalliorantaan mahtuu useampi vene pysäköimään. Saaren itäpuolella nähtiin septitankki ja pohjoispuolen saaressa näytti olevan myös retkiveneilymeininkiä.

Varikkopysäkillä tavoitteena oli tutkia kölin tilanne. Koko matka epäiltiin, että köli on jumittanut yläasentoonsa eikä vetonarusta kiskomalla tapahtunut mitään. Meriveden lämpötilana huikeat +15C kapteeni ei ruvennut sukeltamaan, mutta ”varvaskopeloinnilla” selvisi, että köli on alhaalla. Sitten hieman varpaalla avittamalla, köli saatiin nostettua, mutta ilman alapuolen avitusta se ei nouse veneestä nostonarua kiskomalla nyt lainkaan. No, näinpäin jumittavan kölin kanssa voi elää yhden purjehduskauden.

Porvoossa vierassatamapalvelut olivat muuttuneet. Vierassataman huoltotiloina toiminut asunto kadun toisella puolen on remontoinnin jälkeen saanut ilmeisesti vakiasukkaan. Kaupunki on virittänyt sen tilalle vierassataman takanurkkaan parakkikompleksin, jossa ovat vessat, suihkut ja pyykinpesukone. Tilat olivat ahtaat ja kömpelöt eikä uutuudesta huolimatta tuntuneet lainkaan paremmilta kuin aiempi huoltamo. Kuvassa Vesi-Veijon masto lyhyimpänä (ei voisi arvata ).

Sanottua Vesi-Veijosta sarjaan (turisti Porvoossa): ”I have never seen so small sailing boat. Ever.”

Paluumatkalla kisailtiin taas s/s Runebergin kanssa. Otettiin parin tunnin varaslähtö, josta Emäsalon sillalle asti puksutettiin moottorilla vastatuuleen. Virallinen tuulensuunta oli itä, mutta joki, saaret ja ilmeisesti merituuli, muuttivat tuulensuunnan eteläksi. Pysähdyttiin kaffepaussille, tutkittiin tuuli- ja aaltoennusteet, jonka perusteella fokka vaihtui vanhaan pieneen sotaratsuun.

Todellisuudessa aallokkoa ei ollut juurikaan (kiva!) ja tuulta piisasi jopa niin, että Vesi-Veijo kiisi aaltoja ennästysvauhdilla yli 11 km/h myrskyfokalla. Runebergilla kestikin tavanomaista pidempään saavuttaa pikkuhirmu, mutta kohtapa sitä taas katseltiin horisonttiin katoavia perävaloja.

Loppumatkasta tuuli tyyntyi hieman, joten myötäisen osuudella vaihtui lennossa fokka normaaliin kokoon. Purjeen vaihtaminen lisäsi nopeutta +1 km/h ja loppuetappi kuljettiin n. 6-8km/h. Matkaan lähteneet valkonaamat palasivat parin hellepäivän jälkeen retkeltä punaniskoina.

Rantauduimme Norkullalandetin retkisatamaan, jossa oli pikkupaattien lisäksi kaksi isoa puista purjealusta Svanhild ja Valborg.

Juhannuksen retkimenu eli nakkeja pekonikääreessä nautittiin vesisateessa.

Kaunissaaressa olisi ollut aurinkoisempaa…

Viikingitkin uhmasivat juhannussäätä. Läpimärkinä poistuimme paikalta ennen kuin valloittajat pääsivät maihin.

Suurimpana kevään urakkana on ”sähköt uusiksi”. Sivuvalojen vaihdossa vihreä piti vaihtaa kahteen kertaan, koska ensimmäinen yritys vioitti koko lampun (messinkiruuvit ovat pehmeitä). Kaikenlaisia upotettavia kytkinpaneeleita löytyy jos jonkinmoisia, mutta Vesi-Veijon pieneen ja pelkistettyyn Joe17-muottiin semmoista ei saa mitenkään laitettua. Venekauppojen ja internetin kootuista palikoista kapteeni väsää ihka uutta sähkökeskusta.