Päästyämme Pirttisaareen jouduimme toteamaan että muutkin olivat huomanneet kauniin viikonlopun. Satama oli tupaten täynnä veneitä eikä edes Vesi-Veijolle löytynyt paikkaa. Sataman tungosta olimme jo ounastelleet kun ohitimme Makkaraudenin ja Lervikenin. Niissä oli yksi jos toinenkin vene ankkurissa taikka rannassa.

Teimme kuitenkin satamassa U-käännöksen ja ankkuroiduimme suht. lähelle satamaa kalliorantaan. Kyseiseen kohtaan ei tosin muilla kuin nostokölisillä purkkareilla ole asiaa eikä normaalia matalammalla ollut merivesi helpottanut tilannetta. Mutta kun sää oli täysin tyyni eikä isoja laivoja mennyt vierestä, niin kyllä siinä hyvin yhden yön majoittui.

Vessa-reissulla kapteeni oli tunnistavinaan kauempaa pari tuttua hahmoa kävelemässä laituria kohden ja asiaa tarkemmin tutkittaessa Adeline löytyi laiturista.

Epäonnistuneen geokätköily-yrityksen jälkeen istuimme iltaa Adelinan hytissä ihmetellen maailman menoa ja molemmat miehistöt haaveilivat isommista veneistä.

Seuraava aamu valkeni hienoissa merkeissä ja kävimme bongaamassa kätkön, nyt paremmalla menestyksellä. Jatkoimme sitten purjeilla Söderskäriä kohden.

Totesimme että kaunis päivä näkyi Söderskärissäkin, mastoja näkyi jo kaukaa ja kalliorannat oli täynnä suurempia ja pienempiä veneitä (Vesi-Veijo näkyy vesibussin ja moottoriveneen takana).

Sattumalta turisteja kuljettanut vesibussi tuli samoihin aikoihin rantaan ja päästiin sitten tutustumaan myös majakkaan. Majakan lyhty on sammutettu jo aikaa sitten mutta se on ollut aikanaan Suomenlahden kirkkaimpia majakoita.

Majakan tarpeellisuus tulee selväksi kun ylhäältä tähystelee. Söderskärin luodot voivat tulla merenkulkijoille yllätyksenä.

Kuten oltiin aiemmin luettu, vuokrakiistojen johdosta vessat oli visusti lukossa, niitä ei avattu edes turistiryhmälle.

Majakkakierroksen jälkeen haahuiltiin ympäri Söderskäriä. Sillä reissulla tuli bongattua vanhan sääaseman jäännökset (edessä vanha tuuliviiri, taka-alalla sadepönttö. Lämpötilakojujen jalkojen jäännökset olivat lähistöllä kuvan ulkopuolella).

..sekä aika heikossa hapessa oleva vanha wc (joka ei ollut edes lukossa).

Söderskäristä lähdettiin pikkuhiljaa kotiinpäin. Käytännössä koko pitkä neljän tunnin matka tultiin UPS-purjeella yhdellä luovilla.

Ikävä kyllä alkaneen sinileväkauden havaitsi helposti

Valitettavasti pitää todeta että se oli jonkinlainen pettymys. Selkeiden opasteiden puuttuminen ei aiheuttanut paria harhaankääntymistä enempää ongelmia. Kun vielä sattumalta saatiin pari vapaalippua niin alkoi vaikuttaa hyvältä. Ikävä kyllä, käytännössä kaikki esillä olleet purkkarit (ja moottoriveneet) olivat isoja ja kalliita. Tuntui että ”normaali”-kokoisia purkkareita ei enään tehdäkään. Noh, tulipahan käytyä parissa paatissa sisällä ihmettelemässä.

Muutama tuulenhenkäys herätti toivoa purjehduksesta. Pikkuhiljaa kun päästiin Norkullalandetin eteläpuolelle, alkoi tuulikin kuljettaa Vesi-Veijoa. Furuholmenin kieppeillä olikin jo sopiva keli. Tämä oli itseasiassa ensimmäinen shortsi-keli.

Furuholmenin lahti oli aika täynnä, mutta yleensä Vesi-Veijolle löytyy joku rakonen, kuten myös nyt.  Ruokailun yhteydessä käytiin hakemassa kätkö myös täältä. Paluu kotisatamaan sujui ilman erityisempiä tapahtumia.

Pysähdyttiin perinteiselle taukopaikalle Östholmeniin ruokailemaan ja hakemaan geokätkö. Rantautumisen jälkeen tuli katsottua kätkön sijaintia tarkemmin (rantautumiset päätetään yleensä ankkuripaikan sopivuuden, ei kätkön sijainnin perusteella) ja todettiin että osuttiin lähes kohdalle. Yleensä kapteenin kännykän hidas gps etsii vielä itseään siinä vaiheessa kun perämiehen on jo kätkön nollapisteellä. Tällä kertaa perämies jäi tosin kuin nalli kalliolle.

Kätkökierrosta jatkettiin saaren ympäri. Samalla perämies uitteli Motonetin käsinpoimittuja matoja eri puolilla saarta, mutta yhtään kalaa ei tullut, ei edes nykäisyjä.

Saareen on kyllä tehty ihan hienot pesutilat jo joku aika sitten, mutta eipä ole tullut kokeiltua.

Päiväretken jälkeen palailtiin pikkuhiljaa kotisataan.

Kesän ensimmäinen yöretki (Juhannusta ei lasketa) tehtiin Pirttisaareen ja Porvooseen.

Tuulta oli mukavasti lähtöpäivänä, joten kun saatiin ekojen saarien jälkeen purjeet ylös, niin taidettiin tehdä reittiennätys Pirttisaareen. Niille jotka eivät Pirttisaaressa ole aiemmin käyneet, niin saaren ’läpi’ kulkeva salmi on näkemisen arvoinen paikka saaristolaisidylleineen. Salmi on tosin sen verran kapea ja suojainen ettei siellä purjeilla kannata juuri liikkua. Jatkettiin siis konevoimin Svartvikenin laiturille.

Saapuessa laituri oli aika tyhjä mutta iltaa kohden väkimäärä lisääntyi.

Myöhemmin päivällä alkoi satamaan ja uusi pressu toimi sadesuojana ihan mukavasti mutta ehkä jossain vaiheessa saisi kehiteltyä oikean puomiteltan.

Käytiin katselemassa maisemia sekä syömässä Makkarauddenissa. Matkalla tuli myös ihmeteltyä tykkejä sekä muita rakennelmia.

Pirttisaaresta matka jatkui kohden Porvoota. Tällä kertaa reitiksi valikoitui merikorttiin merkattu epävirallinen väylä Pirttisaaren koillispuolisten saarten välistä. Tuulet eivät juuri suosineet tätä siirtymistä, se vähä tuuli mitä oli tuli yleensä vastaisesta.

Porvoossa majoittauduttiin tuttuun vierasvenesatamaan, jossa oli yllättävän paljon tilaa. Liekö sitten johtunut su-ma yöstä vai missä kaikki olivat. Iltaa myöten pari purkkaria tuli lisää paikalle, mutta tilaa kyllä olisi ollut useammallekin.

Brunbergilla oli pitkä jono turisteja joten jätettiin se suosiolla väliin. Tee-kaupasta löytyi taas mukaan pari pussia ja matkalla pari kätköäkin tuli vastaan.

Näiden hankintojen jälkeen alkoikin taas paluumatka. Pysähdyttiin tankkaamaan ittemme Emäsalon kahvilalla.

Mielessä on käynyt että joku kerta pitäisi kokeilla Insjön reittiä masto alas kaadettuna. Vettä pitäisi Vesi-Veijolle riittää, pahin paikka on sillan alitus jossa taitaa olla matalinta sekä ala- että yläpuolella. Alituskorkeus on n. 2 metriä eli purkkareita ei tuolla reitillä käytännössä näe.

Vesi-Veijo kun on kooltaan mikä on, niin päätimme suosiolla jättää purjeet alas matkalla saareen. Luoviminen seitsemän hengen miehistöllä olisi ollut turhan haastavaa eikä vieraita viitsinyt komentaa kannen allekaan hienona kesäpäivänä.

Norkullalandetissa aloittettiin luonnollisesti eväillä ja vierailulla näkötornille. Sen jälkeen päästiin tositoimiin, eli jätettiin osa porukasta perämiehen johdolla rannalle ja lähdettiin tyttöjen kanssa purjehtimaan.  Etupurjeeksi valikoitu vanha ’myrskyfokka’ jotta nuoremmatkin pääsivät käsittelemään purjeita. Kapteeni huolehti isosta ja valvoi ohjailua.

Tuulta oli juuri sopivasti, joten kaikki pääsivät kokemaan vauhdin hurmaa sekä kokeilemaan käännöksiä.

Tässä kohden täytyy kyllä ihmetellä joidenkin kanssaveneilijöiden hinkua kylkikiinnitykseen. Laituriin oli purjehdustuokion aikana tullut pari venettä niin että blokkasivat käytännössä kaikki poijupaikat. Jonkun veneen miehistö oli kuulemma käväisemässä ’ihan pikaisesti’ näkötornilla (käytännössä tunti ellei enemmänkin). Sen on huomannut että ’ihan nopea visiitti’ ei juuri koskaan sitä ole.

Onhan se kylkikiinnitys toki mukavampaa ja helpompaa ja itsekin harrastamme sitä lastauksen aikana, jos on paljon tavaraa taikka heikosti liikkuvia matkustajia mukana. Mutta heti kun lastaus/purku on saatu suoritettua niin vene kyllä hilataan poijuun.

Onneksi perämies sai maista käsin raivattua tilaa Vesi-Veijolle niin että päästiin hakemaan saaressa odotelleet matkustajat.

Paluumatka kotisatamaan taitettiin taas moottorilla vanhimman tytöistä ohjataessa veneen perille.

Kuulemma purjehdus veti vertoja matkan muillekin kokemuksille

Mennessä täysi sadevarustus ja kalsarit päällä.

Seasong Travelssin laituri aurinkoisella säällä

..ja sumuisella.

Sumuisella merellä navigoitiin kompassilla ja Garminilla.

Kokko vastarannalla.

Kalkkirannanselällä ottivat yhteen viikingit ja saaristolaiset?

Mastoa nostettaessa havaittiin, että sitä paikoillaan pitelevä ruuvi oli niin ruosteessa, että parempi uusia se ennen purjehduskauden alkua. Todennäköisesti tuulivoimalla liikkumiseen päästään ensi kerran tänä vuonna juhannusviikolla kesälomien alkaessa.